Robotti ratkaisee Rubikin kuution

Eerik ja Siiri koodasivat robotin, joka osaa ratkaista Rubikin kuution.

Eerik ja Siiri koodasivat robotin, joka osaa ratkaista Rubikin kuution.

Tällä viikolla vietetään EU:n koodiviikkoa. Viikon aikana Suomessa ja muualla EU:n alueella järjestetään ohjelmointiin liittyviä tapahtumia kuten työpajoja, demoja, webinaareja ja kursseja. Akaan pääkirjastossa järjestettiin tiistaina robottien koodausta, työpajan vetäjänä toimi urjalalainen matematiikan ja ATK:n opettaja Markku Leino.

Ohjelmoinnissa eli koodaamisessa on kyse komentojen antamisesta tietokoneelle. Tämä vaatii luovuutta ja kykyä pilkkoa ongelmia pienempiin osiin. Koodausta on alettu pitää tärkeänä kansalaistaitona, ja se tuleekin Suomessa peruskoulujen opetussuunnitelmaan ensi vuodesta alkaen.

Markku Leinon mukaan koodaamisen liittäminen osaksi opetussuunnitelmaa voi olla haaste monelle opettajalle.

– Toivottavasti opettajatkin innostuisivat opettelemaan koodaamista, tai ainakin kannustaisivat oppilaitaan toteuttamaan itseään tämän asian parissa, Leino tuumii.

Vähästä lähdetään, pitkälle voi mennä

Päivän aikana Markku Leinon opissa kävi noin 30 eri ikäistä lasta, ja työpajassa saatiin koodattua neljä Lego-robottia.

– Koodaustaitojen puolesta vähästä lähdetään, mutta pitkälle saa mennä jos haluaa. Tänään täällä on käynyt taidoiltaan juuri passelia porukkaa. Täytyy opettaa koodausta ensin lapsille, että he voivat sitten opettaa sitä opettajille, Leino nauraa.

Markku Leino opetti Akaan pääkirjastossa robottien koodausta. Leinon lapset Aino, Ilmari ja Akseli olivat innolla mukana.

Markku Leino opetti Akaan pääkirjastossa robottien koodausta. Leinon lapset Aino, Ilmari ja Akseli olivat innolla mukana.

Markku Leinonen kertoo, että työpajassa koodatut robotit osaavat muun muassa ratkaista Rubikin kuution ja kulkea radalla.

– Ensin robotit ohjelmoidaan tekemään mitä halutaan. Roboteissa on moottorit ja anturit sekä sensorit, joilla ne näkevät värejä ja etäisyyttä, Leino kertoo.

Robotti, joka on ohjelmoitu ratkaisemaan Rubikin kuutio, ei ensi yrittämällä suostu yhteistyöhön.

– Kuutio täytyy ensin piilottaa robotilta. Se ei saa nähdä sitä ennen kuin se alkaa töihin, robotin koodaaja Siiri opastaa.

– Kyllä se kuution osaa ratkaista, se on tehnyt sen tänään jo kuusi kertaa, Siirin koodauskumppani Eerik kertoo.

Uuden yrityksen jälkeen robotti ratkaisee kuution alle minuutissa. Vieressä surisee toinen robotti, joka on ohjelmoitu seuraamaan lattiaan piirrettyä viivaa. Se hoitaa hommansa mallikkaasti.

42robotit7
Tämä robotti on ohjelmoitu seuraamaan lattiaan piirrettyä viivaa.

Tämä robotti on ohjelmoitu seuraamaan lattiaan piirrettyä viivaa.

Rubikin kuutio ratkeaa robotin käsittelyssä alle minuutissa.

Rubikin kuutio ratkeaa robotin käsittelyssä alle minuutissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?