Lallinmäki, paratiisi vailla vertaa. Räkänokkien villi leikkikenttä. Ykkösen kellarisaunan ovesta höyrypilvi pöllähti, kun ihmisiä meni ja tuli. Me vintiöt istuimme suurien lumivallien päällä tarkkaillen ja välillä nenän alustaa kielellä lipaisten. Talvisin synkkä koski kiehtoi, luonnontaide oli houkutus ja pelote. Kesäisin sama koski ja kanavat olivat iloisten uimareiden temmellyspaikkana, vaikka vesi oli välillä kuin puuroa. Silti aina oli tunne, missään ei ole parempi olla. Kesät alkoivat torvisoitolla ja vappumarssilla, silloin ensimmäiset tötteröt syötiin.
Torstaitori oli kyläläisten yhteinen kokoontumispaikka. Höyryjunat puksuttivat vierestä, mustamakkara ja Varmiolan munkit maistuivat tihrusilmien seuratessa vilkasta elämää. Ja aina kun pallokentillä tapahtui, me nappulat änkesimme hikiseen pukukoppiin ja siitä alkoi palloiluinnostus.
Lapsuutta aikansa kesti, kunnes eräänä kuulaana iltana huomasi uimakopin penkillä istuvansa tytön vieressä hamuillen elämän suuria asioita. Piti vain muistaa yksi asia, pyyhkiä nenä.
Matti Sihvonen
