Mielenkiintoinen seurakuntatalo

Akaan seurakunnan 1950-luvulla Toijalaan rakennettu seurakuntatalo on mielenkiintoinen rakennuskompleksi. Alunperin seurakunnan toimintaan, työntekijöiden asunnoiksi ja vuokralla oleville liikeyrityksille rakennettu kokonaisuus on vuosikymmenien saatossa tullut kokonaan seurakunnan käyttöön. Tilaa on paljon neljässä kerroksessa.

Vuosikymmenien saatossa kokonaisvaltaista peruskorjausta ei ole tehty, vaan tiloihin on värkätty pintaremonttia tarpeen mukaan. Kun remonttia tehdään uutta käyttöä suunnittelematta, on jälkikin sen mukaista. Koppia, lastulevy- ja lasiseinää ja haitariovea, verhoa. Päiväkerhot kokoontuvat edelleen pankkisalissa ja työntekijöille on värkätty työhuoneita entisten asuntojen kammareihin. Yleisiä kokoontumistilojakin on monta, mutta nekin vähän sinne päin. Talon kalusteet ovat myös eri vuosikymmeniltä, osin nuhruiset ja epäkäytännölliset. Vanhaa ja uutta on iloisesti sekaisin. Takkoja on useampia, saunakin, mutta niitä ei käytetä. Joka paikassa kolisee.

Seurakuntatalon yleisilme on muutamaa salia lukuun ottamatta hyvin epäselvä ja jo nuhruinenkin. Kukaan ei näytä vastaavan kokonaisuudesta, vaikka talossa häärää useampikin ammattimies. Pakastin on siinä mihin se mahtuu, taulut sinne päin. On vanhaa julistetta, piirrosta ja käsityötä sekä puoliksi palanutta kynttilää. Toinen lamppu palaa ja toinen ei. Julkisuudelta piilossa olevat tilat ovat pääasiassa varastoja, joihin on sullottu kaikkea mahdollista. Tuoleja näyttää olevan varastoitu eniten. Osassa taloa on paha haju, mikä enteilee pahaa.

Kaiken lisäksi työntekijät tuntuvat olevan mustasukkaisia omista tiloistaan. Ne on värkätty kodikkaiksi. Manalaa saa käyttää, jos se ei näy. Toimintahuoneet on viritetty niin, että sinne on toisen paha tulla. Usein kuulee puhuttavan minun huoneestani, ei seurakunnan.

Tähän saumaan sattuu ikävästi kun Tampereelta Lahteen ja Riihimäelle sekä Forssaan ulottuvan Hämeen Partiopiirin suurin partiolippukunta Toijalan Eräveikot toivoo seurakuntatalon takana olevaa Toivola-taloa itselleen. Lippukunta ei enää mahdu seurakuntatalon kellarissa oleviin tiloihin, jotka tuskin täyttävät edes palomääräyksiä. Jos seurakuntatalo olisi kunnossa ja ajanmukainen, kukaan ei haikailisi Toivola-taloon. Nyt tilojen epäkäytännöllisyys ja vuosikymmenien puuhasteluremontit kostautuvat.

Mitähän mahtaa tapahtua kun seurakuntatalossa on edessä putki- ja lämmitysjärjestelmän remontti. Vedetäänkö uudet putket tiloihin jälleen kokonaisuutta miettimättä. Uusi kallis hissi ympättiin kompleksiin sen enempää miettimättä. Ovi avautuu alasaliin vaikka kesken muistotilaisuuden.

Parasta olisi remontoida seurakuntatalo ajanmukaiseksi ja käyttöä vastaavaksi kerros kerrallaan. Kyllähän sitä remontoisi, mutta kun pää on vetävän kädessä. Kirkosta erotaan ja käyttövarat vähenevät ennätystahtia. Kaiken lisäksi seurakuntatalo ei ole ainoa seurakunnan omistama kiinteistö. Mistään rakennuksesta vain ei hennota luopua kuin äärimmäisessä hädässä. Jos kokonaisvaltainen suunnittelu on puuttunut seurakuntatalon korjaajilta, on se puuttunut kiinteistömassan haltijoiltakin. Hyvä myyntisuunnitelma jätettiin edellisessä valtuustossa pöydälle.

Akaan seurakunta on Toijalan Eräveikkojen taustayhteisö. Partiotoiminta on vahvassa kasvussa koko maassa. Kun rahaa on vähän, huomataan perinteisten hyvien harrastusten arvo. Huomaako sen Akaan seurakunta?