Junavuorojen vähennykset näkyvät myös Toijalassa

Akaan matkustajamäärät ovat pysyneet samana

Toijalan asemalta lähdetään tai sinne saavutaan junalla noin 265000 kertaa vuodessa.

Toijalan asemalta lähdetään tai sinne saavutaan junalla noin 265000 kertaa vuodessa.

Toijalan aseman ja Viialan seisakkeen matkustajamäärät ovat kahtena edellisvuotena pysyneet kutakuinkin samana. Toijalan asemalla oli vuonna 2013 lähteviä ja saapuneita matkustajia yhteensä noin 270 000 ja Viialassa noin 45 000. Vuoden 2014 luvut ovat noin 265 000 ja noin 45 000.

Jatkossa ainakin kaukoliikenteen matkustajamäärät Toijalassa saattava laskea, sillä VR:n päätös junavuorojen vähentämisestä vie Turun ja Tampereen väliltä kahdeksan junavuoroa. Viikossa vuoroja poistuu yhteensä 35.

Lokakuun 25. päivä junat eivät enää lähde Turusta 7.00 (la), 10.05 (ma–su), 15.05 (ma–to, la) ja 18.05 (ma–to, la). Toiseen suuntaan kulkevista junavuoroista jäävät pois ne, jotka lähtevät Tampereelta 7.11 (ma–pe), 15.11 (ma–to, la), 19.11 (ma–la) ja 21.11 (la).

Lokakuun lopun jälkeen tämä junavuoro ei enää saavu Turusta Toijalaan kello 11.23 ja jatka Tampereelle kello 11.25.

Lokakuun lopun jälkeen tämä junavuoro ei enää saavu Turusta Toijalaan kello 11.23 ja jatka Tampereelle kello 11.25.

Junavuoroja lakkautetaan myös väleillä Turku–Helsinki, Seinäjoki–Vaasa, Helsinki–Oulu, Tampere–Jyväskylä, Jyväskylä–Kuopio ja Savonlinna–Parikkala.

Alennusliput menevät hyvin kaupaksi

Junavuorojen lakkauttaminen on osa VR:n kamppailua matkustajamäärien vähenemistä ja kannattamatonta liiketoimintaa vastaan. Puolet Suomen junavuoroista ajetaan tällä hetkellä niin, että matkustajia on alle 20 prosenttia junan paikkamäärästä.

VR myös korvaa ikääntynyttä kalustoa korvataan uudemmalla, koska iäkkäät vaunut ovat kalliita ylläpitää ja huoltaa, ja ne vaatisivat mittavia peruskorjauksia.

Lisäksi VR aikoo laskea junalippujen hintoja. Kesän tarjouskampanjoiden ansiosta matkustajamäärät nousivat enimmillään yli 40 prosenttia, kun keskihintaa laskettiin lähes 30 prosenttia.

– Kesä osoitti, että suomalaiset haluavat matkustaa junalla, kun hinta on kohdallaan. Junamatkustuksen lisäämiseksi meidän on laskettava hintoja pysyvästi. Hintojen laskeminen kannattavasti edellyttää kustannusten karsimista ja toiminnan uudistamista, kertoo VR Groupin toimitusjohtaja Mikael Aro.

Irtisanomisuhan alla lähes 600 henkilöä

VR Groupin liikevaihto laski toisella vuosineljänneksellä 8,5 prosenttia ja matkustajaliikenteen liikevaihto 5,5 prosenttia. VR:n mukaan liikevaihdon laskuun vaikutti etenkin kotimaan kaukoliikenteen voimakkaasti lisääntynyt hintakilpailu.

Matkustajaliikenteen liiketappio oli 1,9 miljoonaa euroa. Matkamäärät vähenivät edellisvuoteen verrattuna kaukoliikenteessä 6,2 prosenttia.

Liikenne- ja palvelumuutosten mahdollistamiseksi sekä hinnoittelun uudistamiseksi VR Group on käynnistänyt matkustajaliikenteen organisaatiota, junaliikenteen kunnossapitoa sekä junaliikennöintiä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Myös junien ravintolapalveluista vastaavan Avecran hallintoa on tarkoitus tehostaa.

Tiistaina kello 11.33 Toijalan asemalta lähti kaksi InterCity-junaa pohjoiseen ja yksi Pendolino etelään. Jatkossa liikenne kuvan vasemman laidan kakkosraiteella hiljenee, kun VR vähentää Turusta Tamperelle kulkevia vuoroja.

Tiistaina kello 11.33 Toijalan asemalta lähti kaksi InterCity-junaa pohjoiseen ja yksi Pendolino etelään. Jatkossa liikenne kuvan vasemman laidan kakkosraiteella hiljenee, kun VR vähentää Turusta Tamperelle kulkevia vuoroja.

Neuvottelut eivät koske matkustajaliikenteen lähiliikennettä, VR-konsernin keskitettyä hallintoa, VR Trackia, VR Transpointia eikä Pohjolan Liikenne Oy:tä.

Kaavailtujen muutosten ja yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on noin 2 800 henkilöä, ja alustavien arvioiden mukaan työtehtävien vähennystarve on enimmillään 570 henkilöä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?