Ei mitään uutta

Eläkeläinen Pauli Ihamäki palaa syntymäpäivähaastattelussaan toisaalla tässä lehdessä kaupunginjohtajavuosiinsa Toijalassa ja Akaassa. Saimaan saaressa, nykyisin Tampereella ja silloin tällöin myös ulkomailla kulkee pystypäin herrasmies, joka on urallaan keittänyt monta lientä – partion saikat mukaan lukien – sekä ollut monessa liemessä itsekin kirjaimellisesti sieraimiaan myöten. Kun ei ole viihtynyt missään pitkään, on kertynyt paljon kokemuksia. Ja kun luonne on mikä on, ei ole jäänyt rokin liepeisiin liikoja ystäviä roikkumaan. Useimmiten on voinut sanoakin mitä ajattelee.

Jo omana kaupunginjohtaja-aikanaan Pauli Ihamäki ihmetteli Toijalassa ja myöhemmin Akaassa kaupungin ja kaupungissa toimivien yrittäjien kehnoja välejä. Tänään hän sanoo, että henkilöt puolin ja toisin ovat vaihtuneet, välit eivät ole korjaantuneet. Toijalan Yrittäjät suivaantuivat kaupunkiin viime keväänä jopa niin paljon, että vetäytyivät elinkeinopoliittisen neuvottelukunnan työstä. Viesti tämäkin.

Miksi täällä ollaan niin riitaisia? Syyllisiä on turha etsiä, syitä pikemminkin. Olisivatko ympyrät niin pienet, että kaikki asiat kuuluvat kaikille. Ilmassa on, tai on ollut, kateuttakin ja ehkä poliittista peliäkin. Epämiellyttävät kokemukset muistetaan pitkään. Virheitäkin on tehty. Täällä on myös lähes patologinen tarve muistaa epäkohdat ennen hyviä asioita. Kiitosta mistään kuulee hyvin harvoin.

Akaa tarvitsee yrittäjiä ja yrityksiä, koska kaupunkilaiset tarvitsevat töitä. Kaikki eivät voi olla kunnalla töissä, vaikka sitä haluttaisiinkin. Yrittäjiä on Ihamäen mielestä siedettävä, oli heidän naamansa kuinka vino hyvänsä. Se on kaupunginjohtajan ja muun johtoryhmän ydintehtäviä. Pauli Ihamäki myös puolustaa kaupungin henkilöstön lomautuksia ja erilaisia sopeutustoimia, mutta hänen mielestään on samaan aikaan huolehdittava, että kaupunki ei lakkaa hengittämästä. Elinkeinoelämän edellytyksistä on aina huolehdittava.

Etelä-Pirkanmaan kunnat päättivät torailun jälkeen kuopata Valkeakosken Seudun Kehitys Oy:n. Sen taival päättyy ensi perjantaina. Akaa, Urjala ja Valkeakoski ovat nyt omillaan. Akaan valtuusto päätti kesäkuun kokouksessa perustaa uuden elinkeinopäällikön viran, mutta yritysasiamiehen toimi jätettiin säästösyistä perustamatta. Kahvikupin juojia ei kuulemma tarvita kun muualta kohta irtisanotaan. Osa valtuustosta ei luottanut kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren vakuutteluihin, että hän ja muu johtoryhmäkin hoitavat osaltaan yritysasioita. Tulokset eivät mairittele.

Lomakausi on tämän viikon jälkeen kääntymässä syksyyn. Samalla aloittavat uusi elinkeinojaosto ja elinkeinopäällikkö. Uusiyrityskeskus hoitaa aloittavien yrittäjien palvelut niin kuin ennenkin. Uusi päällikkö Kristiina Salo on pestissään paljon haltijana. Akaapointin markkinoinin lisäksi hänen pöydälleen tulevat kaupungin muut elinkeinoasiat. Huolehditaanko näin nyt elinkeinoelämän edellytyksistä tarpeeksi?

Akaan sijainti on Pauli Ihamäen mielestä Valkeakoskea huomattavasti parempi. Silti päätöksentekijöiden aikaa menee täällä jahkailuun ja jopa puhumattomuuteen. Ihamäen aikana, yli seitsemän vuotta sitten, joukot eivät seuranneet johtajiaan. Entä tänään, onko täällä poliittisia johtajia ollenkaan?

Onnen sanotaan suosivan rohkeaa?