Alunperin Valkeakoskelta kotoisin oleva Marju Parjo muutti reilu vuosi sitten Vantaalta Akaaseen. Siitä lähtien hän on ollut huolissaan paikallisesta liikennekulttuurista.
– Vaarallisin liikenteeseen liittyvä asia jalankulkijan kannalta täällä ovat suojatiet. Kaikki autoilijat eivät varo suojateitä ylittäviä jalankulkijoita riittävästi. Toisaalta ymmärrän sen, sillä täällä on rauhallista. Jalankulkijoilla on yleensä aikaa odottaa, että auto menee ohi. Jalankulkijalla on kuitenkin suojatiellä ”etuajo-oikeus”, Parjo sanoo.
Parjo toteaa, että jalankulkija toki välttää vaaratilanteet, kun suojatielle ei rynnätä suinpäin. Suojatien tarkoitus on kuitenkin se, että jalankulkija voi ylittää tien turvallisesti.
– Laki sanoo, että autoilijan on annettava tilaa jalankulkijalle, joka on aikeissa ylittää tien suojatietä pitkin. Tietenkin silloin kun jalankulkija vaikkapa juttelee suojatien vieressä kaverinsa kanssa, eikä ole astumassa sille, voi autoilija ajaa rauhassa ohi, Parjo miettii.
Toijalan Sontulantien vieressä asuva Parjo on myös huomannut, että osassa tietä voimassa olevaa neljänkympin nopeusrajoitusta eivät kaikki autoilijat noudata. Jos kaikki noudattaisivat nopeusrajoitusta, olisi suojatielle astuvat jalankulkijatkin helpompi havaita. Parjon mukaan keskustassa olevat hidasteet hillitsevät autojen nopeuksia kuitenkin hyvin.
Äänimerkin antaminen ei ole epäkohteliasta
Marju Parjo kulkee usein jalkakäytävään yhdistetyllä pyörätiellä, eli kevyen liikenteen väylällä, kahden koiransa kanssa. Hän toivookin, että myös Akaaseen rantautuisi Helsingissä ja Vantaalla käytössä oleva tapa, jossa koiranulkoiluttajaa takaapäin lähestyvä pyöräilijä antaisi koirien kanssa kulkevalle hyvissä ajoin äänimerkin soittokellolla.
– Äänimerkin antaminen ei ole epäkohteliasta, vaan silloin koirien kanssa kulkeva ymmärtää vetää koiransa lähelleen, jolloin pyöräilijä mahtuu hyvin ohi ja kaikkien on kiva kulkea. Näin vältytään turhilta vaaratilanteilta, Parjo kertoo.
Parjo toteaa, että kevyen liikenteen väylä on tarkoitettu sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille, eivätkä koirat saa juosta siellä miten tahansa. Joskus koira kuitenkin saattaa esimerkiksi nähdä jotakin kiinnostavaa ja tehdä yllättäviä liikkeitä. Koiran flexi ei ole kovinkaan paksu, eikä pyöräilijä välttämättä näe sitä. Jos pyöräilijä ajaa flexiin, sattuu sekä koiraan, koiran taluttajaan että pyöräilijään.
– Se ei ole tietenkään ole kenenkään muun ongelma, että en välttämättä kuule takaani tulevaa pyöräilijää, polkupyörä kun ei pidä kovinkaan suurta ääntä. Jos pyöräilijä antaisi äänimerkin hyvissä ajoin, pystyisin pitämään koirani lähellä ja ottamaan pyöräilijän ja hänen turvallisuutensa paremmin huomioon, Parjo vinkkaa.
Autojen seassa pyöräilijä on haavoittuvainen
Parjo ihmettelee myös pyöräilijöitä, jotka ajavat henkensä kaupalla autotiellä, vaikka vieressä olisi tarjolla kevyen liikenteen väylä.
– Juttelin erään kilpapyörällä ajavan tuttuni kanssa, joka kertoi, että kilpapyörällä ei ole kiva ajaa kevyen liikenteen väylällä koska vauhti on kova ja jalankulkijoita on hankala väistellä. Mutta ehkä silloinkin voisi soittaa soittokelloa, ja varoittaa jalankulkijoita, Parjo ehdottaa.
Parjo muistuttaa, että autoilija ei aina kovinkaan helposti pääse autotiellä ajavasta pyöräilijästä ohi; liikenne voi olla vilkasta tai vastaan voi tulla rekkoja. Onnettomuuden sattuessa pyöräilijä on tilanteessa todella haavoittuvainen.
Toisaalta aikuisten pyöräilijöiden ei pitäisi ajaa jalkakäytävällä, vaan heidän paikkansa olisi autotiellä. Esimerkiksi Parjo ottaa Sontulantien, jonka rinnalla kulkee kevyen liikenteen väylä melkein keskustaan asti. Asematien kohdalla väylä kuitenkin erkanee Sontulantiestä ja kiertää pienen lenkin. Asematieltä kohti keskustaa autotien rinnalla on jalkakäytävä.
– Lenkki on tietenkin harmillinen, ymmärrän sen. Mutta jos ei halua tuota lenkkiä tehdä, ei silloin saisi jalkakäytävällä ajaa, vaan pitäisi mennä kaistalle, Parjo sanoo.
