Viialassa jos missä tiedetään, miltä salolaisista nyt tuntuu. Kun vaneritehtaan toiminta joulukuussa 2004 loppui, tiesi se tuskaa koko yhteisölle. Kannattavan ja monesta kohdin uudistetunkin yksikön lopettaminen oli monen mielestä hätiköity ja väärä ratkaisu. Vaneritehdas oli viimeinen niistä kolmesta suuresta savupiipusta, joista teollinen Viiala tunnettiin. Tehtaan lopettaminen oli yllätys tehtaan johdossa 1990-luvulla toimineelle Martti Pelkosellekin. Eläkkeellä jo ollut insinööri ei enää ollut niin ajassa kiinni.
Toista sataa vuotta toimineet tehtaat toivat leivän tuhansille viialalaisille sukupolvesta toiseen. Kukaan ei koskaan kuvitellut, että tehtaita lopetettaisiin. Aina oli samojen seinien sisälle löydetty uutta tekemistä. Tuotekehittely takasi tulevaisuuden. Rakennemuutos ja globalisaatio (maailmanlaajuinen verkottuminen) tekivät Viialan tehtaat lopullisesti kannattamattomiksi yksi toisensa jälkeen.
Edelleen tosin voidaan perustellusti kysyä, miksi UPM lopetti kaiken toiminnan Viialassa, tehtaassa joka on logistisesti Suomen parhaimmalla paikalla. Monien mahdollisuuksien hieno alue saattaa olla vain rikka suuryhtiön rokassa tai sitten emme osaa tuoda ajatuksiamme uskottavasti vuorineuvoksille julki. Tärkeily voimalaitoksen ja sen piipun purkamisasiassa tuntuu turhanaikaiselta puuhastelulta, kun Suomi pitäisi saada kaikin keinoin nousuun.
Rakennemuutos ja globalisaatio voivat olla sinänsä hyviä asioita, mutta ihmisiä ne kohtelevat usein hyvin kaltoin, varsinkin kun innostuva ihminen harvoin oppii historiasta mitään. Mikä menee vauhdilla ylös, tulee myös vauhdilla alas. Jälkeenpäin on hyvä viisastella, mutta Nokian noususta olisi pitänyt nähdä jo Nokian tuhokin.
Tampereen seudulla romahti 1980- ja 1990-luvuilla suurilta osin koko tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuus. Nokia-huumassa ei huomattu, että Tampellakin katosi ja Valmetilla takkusi. Entä missä on Lokomo? Kuka ymmärsi tästä mitään?
Historiasta löytyi esimerkkejä, mutta vain harvat niihin perehtyivät. Luja usko – huuma – tulevaisuuteen vei ymmärrettävästi aina eteenpäin. Tällainen huuma on vienyt aina Suomea eteenpäin. Sillä on itsenäistytty, käyty sodat, maksettu sotakorvaukset ja rakennettu Suomesta pohjoismainen hyvinvointivaltio. Pessimisti ei pety, mutta harvoin hän rakentaakaan mitään. Huuma kuuluu luovuuteen.
Pahimmin tehtaiden lopettaminen kohtelee niitä, joilla on vaatimattomin koulutus. Myös ikä saattaa nousta monelle esteeksi. Tämän tietää omakohtaisesti oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps), joka jäi työttömäksi Voikkaalla 2006, kun UPM lopetti 110 vuotta toimineen paperitehtaan. Paperimies Lindström koulutti itsensä laborantiksi, ja uudelleen koulutusta hän suosittelee osalle salolaisistakin. Tuotekehityksestä jää Microsoftilta työttömäksi tosin huippuosaajia, joille luulisi laman runtelemassa Suomessakin oleva käyttöä.
Nokia perusti 2011 irtisanotuille ja irtisanomisuhan alaisille työllistämisohjelman, jonka avulla perustettiin satoja uusia yrityksiä. Kaikista ei ole yrittäjiksi, mutta se ei silti sulje pois sitä tosiasiaa, että suurien työllistäjien aika Suomessa on ohi. Onni on omissa käsissämme, toisten palveluksessakin.
