Akaa-Volley teki farmisopimuksen Pälkäneen Luja-Lukon kanssa

Akaa-Volleyn jo kokenut libero Aarne Ikäheimo esitteli hihalyönnin mallia taustalla näkyville pälkäneläisille vierailleen.
Akaa-Volleyn jo kokenut libero Aarne Ikäheimo esitteli hihalyönnin mallia taustalla näkyville pälkäneläisille vierailleen.

Akaa-Volley sai viime keskiviikon harjoituksiinsa mieluisia vieraita. Vieraita, jotka ensi talven aikana tulevat hyvinkin tutuiksi. Pälkäneen Luja-Lukon 2-sarjan lentopallojoukkue saapui ensimmäisiin yhteisharjoituksiin.

Luja-Lukon manageri Jari Perkiön mukaan Akaa-Volley ja Luja-Lukko ovat tehneet ensi kaudelle farmisopimuksen. Suomen Lentopalloliiton kilpailusääntöjen mukainen sopimus tuo joukkueille useita etuja.

–  Ensinnäkin molemmissa joukkueissa on nuoria kavereita, joille on tarjolla entistä enemmän peliaikaa, Perkiö toteaa.

Akaa-Volleyn päävalmentaja Lauri Tihinen toteaa, että on nuorista itsestään kiinni haluavatko he kehittyä ykkössarjapelureiksi. Kehittyminen toki vaatii lisäpotkua reisilihaksiin, mutta erityisesti yläkertaan.

–  Meillä on nyt nuorille tarjolla A-poikien ja ykkösjoukkueen lisäksi myös Luja-Lukon tuoma miesten kakkosjoukkue, Tihinen kertoo.

Jari Perkiö korosti myös Akaa-Volleyn kokeneempien pelaajien merkitystä Luja-Lukon pelaajien kehitykselle.

– Nousimme nyt keväällä historiamme ensimmäisen kerran kakkoseen ja hinku kehittymiseen on kova, Perkiö sanoo.

Tähän myös lentopalloliiton kilpailusäännöt taipuvat. Pelaajien edustukselle on asetettu vain vähän rajoituksia. Runkosarjan aikana sama pelaaja voisi periaatteessa pelata sopimusseuroissa vaikka samana päivänä. Jos vain kunto kestää.

–  Ainakin Joni Mikkonen on kesän aikana bongattu jo useasti Viialan kuntoradalta, paljasti Akaan kakkosvalmentaja Risto Lahti tyytyväisenä.

Akaa-Volley sai vahvistuksia A-poikien kokoonpanoon Tampereelta kun viime kauden Kalevan Lentopalloa edustanut Valtteri Tynys saapui harjoituksiin.
Akaa-Volley sai vahvistuksia A-poikien kokoonpanoon Tampereelta kun viime kauden Kalevan Lentopalloa edustanut Valtteri Tynys saapui harjoituksiin.

Farmisopimus parantaa ehkä jonkin verran myös harjoitteluolosuhteita. Pelaajat asuvat eri puolilla Tamperetta ja eteläistä Pirkanmaata, joten harjoitusmatkat venyvät joka tapauksessa automatkojen pituisiksi.

– Ehkä voimme käyttää kolmea salia harjoitteluun. Ja onhan nyt valmentajiakin neljä kappaletta. Se tuo joustavuutta toimintaan ja vaihtelua harjoituksiin, pohti Tihinen

Pälkäneen Luja-Lukon valmennuksesta vastaa kokenut kaksikko Marko Pajunen ja Petteri Miettinen, jotka molemmat olivat Viialassa esittäytymässä Akaa-Volleyn pelureille.

Valmentajakaksikko Pajunen ja Tihinen tuntevat toisensa entuudestaan hyvin. Miehet ovat pelanneet juniorivuosinaan samoissa joukkueissa. Esittelyjen jälkeen Tihinen pisti 16-henkisen pelaajajoukon hikoilemaan.

–  No niin jätkät, ruvetaanko reenaan?