Helsingistä Akaaseen muuttanut rouva imeskelee aurinkolasiensa sankaa ja samalla kehua retostelee Akaan erinomaisuutta. On markkinaperjantai ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta lämmittäen Toijalan torin paahteiseksi. Rouva on jättänyt Helsingin Kruunuhaan taakseen ja muuttanut miehensä kanssa eläkepäiviksi Akaaseen.
Miksi ihmeessä? Kun täällä on niin mukavaa ja kaunista. Ihmiset ovat ihania ja palvelut lähellä. Rouva kehuu kaupunkia niin vuolaasti, että kaupungin oma esitekin jää kolmanneksi. Rouvan on vetänyt Akaaseen mies, joka on täältä kotoisin. Silti muuttopäätös oli rouvan. Kruununhaka on kuulemma nähty ja sinne pääsee täältä junalla niin nopeasti puoli-ilmaiseksi.
Kaiken lisäksi rouvalla on menossa projekti, jossa tuttavapariskunta pääkaupunkiseudulta muuttaa tänne vihreyden keskelle hyvin palvelujen äärelle. Istu ja pala.
Toijalan Markkinoilta huokui toisenlainen totuus Akaasta. Kymmenet lastenvaunuja työntävät nuoret äidit täyttivät kojujen välit. Nuoret aikuiset olivat liikkeellä. Ihmiset olivat kiinnostuneita toisistaan, juttelivat mukavia ja kyselivät kuulumisia. Kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Ketähän nämä ihmiset oikein ovat? Kukaan ei kinaa mistään, vaan kaikki on oikein ja kohdallaan.
Piipahtaminen kaupungin taajamissa ja asuinalueilla paljastaa, että joka paikassa kaivetaan jotakin. Omakotitaloja rakennetaan, kouluja korjataan, teitä asfaltoidaan. Arvo Ylpön koulukin on saamassa arvoisensa ympäristön. Syksymmällä paljastetaan seiväshyppylegenda Eeles Landströmin patsas. 200 vuotta vanha Kinnarin kotimuseon päärakennus sai kunniakilven perinteisen rakennustavan vaalimisesta. Eletty on siis ennenkin, vahvasti ja väkevästi. Kaupunki elää!
Toinen todellisuus Akaan pintajulkisuuden alla hämmentää. Siellä asuu tuhansia onnellisia ihmisiä, joilla on kokonaan muuta tekemistä kuin päivystää facebookissa epäkohdista mälkättämässä. Näillä ihmisillä on kiire lasten kanssa, harrastuksissa ja töissä. Lomat tulevat ajallaan ja ne ovat totta kai liian lyhyet. Puutarhaakin pitää ehtiä hoitamaan. Onneksi lapset saa leireille tai Mannerheimin Lastensuojeluliiton leikkipuistoon edes vähäksi aikaa pois jaloista. Joku tilaa kotiinsa isovanhemmat, jotka ihmettelevät kaupungin palvelujen moninaisuutta. Oikein yleisiä rantasaunojakin lämmitetään kaupunkilaisten virkistämiseksi.
Mistä pintajulkisuuden negatiivisuus – kielteisyys – kumpuaa? On ihmisiä, jotka eivät näe missään mitään hyvää ja viikko viikolta, vuosi vuodelta ja vuosikymmen vuosikymmeneltä arvostelevat kaikkea jopa lehtien palstoilla. Tällainen 1970-luvulle jäänyt ihminen on monelle jo vitsi, reliikki. Tällainen reliikki kantaa totta kai huolta minne yhteiskoulussa 100 vuotta vaikuttanut kollega, aito luuranko, pitää sijoittaa. Paheksuntaa!
Sitten on heitä, jotka vaalivat perinteenä epäkohtia. Akaan syntymisen tavoitteena on rakentaa toimiva kaupunki, ei puolustaa toimimattomia palveluja joka nurkassa. Asia yksinkertaistettuna: jos Toijalan taajamaan ei pian saada lisää asukkaita, nykyinenkin palvelurakenne romahtaa ja kaikki maitoa lukuun ottamatta haetaan kohta kauempaan. Ja jos kukaan ei puolusta täällä olevia yrityksiä, mieti aktiivisesti, mistä tänne saataisiin uusia yrityksiä, markkinoi, menetetään kaikki. Haluammeko tosiaan palata 1970-luvulle?
Akaassa hiertää usein vanha ja uusi liian näkyvästi.
