Kehärata yhdistää pääradan Helsingin lentoasemaan heinäkuussa

Akaalainen eläkkeellä oleva opettaja Jouko Korhonen on innokas rautatieharrastaja. Hänelle kelle ei Veturimuseossa nujuaminen riitä, löytyy tekemistä rautatieharrastajien lehdistä. Kehäradan pelastusharjoitus järjestettiin 23. toukokuuta ja Jouko Korhonen oli mukana. Samalla tuli nähdyksi 1. heinäkuuta liikenteelle avattava Tikkurilasta Helsinki-Vantaan lentoasemalle kulkeva 18 kilometrin rataosuus, jossa tunneliosuus on kahdeksan kilometriä.

Radalla kulkevat sveitsiläisvalmisteiset sm-5 –junat päivällä 10 minuutin välein. Matka-aika Tikkurilasta kentälle on kahdeksan minuuttia. Pelastusharjoitukseen osallistui lähes 400 vapaaehtoista, jotka täyttivät uuden junan lähes täysin.

– Kehärahan ajonopeudeksi pyritään saamaan 120 kilometriä/tunnissa. Harjoituksissa vauhti oli huomattavasti alhaisempi. Paluumatkalla juna pysäytettiin tunneliosuudelle. Matkustajille ilmoitettiin, että on tapahtunut onnettomuus ja juna on tyhjennettävä nopeasti. Hyppäsille ovista radan sivulla kulkevalle betonikäytävälle. Parempikuntoiset avustivat heikkokuntoisempia, kertoo Korhonen.

Merenpinnan alapuolella

Onnettomuustunnelista väki siirtyi yhdyskäytävien kautta vastakkaisen liikenteen tunneliin.

– Useiden muiden osallistujien kanssa kävelin runsaat puoli kilometriä himmeästi valaistua tunnelia, kunnes opasteiden perusteella löysimme ylös johtavan hätäpoistumistien. Merkintöjen mukaan olimme 51 metriä merenpinnan alapuolella. Kiipeäminen portaita pitkin oli harjoituksen raskain osuus ja monet pitivät lepotaukoja porraskäytävien välitasanteilla.

Maanpinnalla harjoitukseen osallistujat kuljetettiin Aviapoliksen maanalaiselle asemalle, jossa liikennevirasto kestitsi osallistujat kiitokseksi. Keski-Uusimaan pelastuslaitoksen savukokeiden jälkeen harjoitukseen osallistuneet palasivat junalla Tikkurilan asemalle. Kehärahan projektipäällikkö Juha Kansonen kertoi junan evakuoinnin sujuneen hyvin.

Tikkurilassa uusi asema

Aamun ensimmäinen juna Toijalasta, jolla rataa voi lentoasemalle mentäessä hyödyntää lähtee kello 5.04.

– Tikkurilan uusi asema muistuttaa enemmän lento- kuin rautatieasemaa. Siirtyminen laiturilta toiselle sujuu helposti hissien ja liukuportaiden avulla, kertoo Korhonen.

Päivällä junat kulkevat kumpaankin suuntaan 10 minuutin välein, illalla 15 minuutin välein ja yöllä puolen tunnin välein. Yöllä on vielä parin tunnin huoltotauko.

– Tikkurilasta lentokentälle menevät junat kulkevat I-tunnukselle ja kentältä Tikkurilaan P-tunnuksella.

Täysin valmis vasta lokakuussa

Rakennustöiden yhteydessä lentokentän itäisen kiitotien alle louhitusta tunneliosuudesta löydettiin mikrobikasvustoa, joka käyttää ravinnokseen lentokoneiden jäänestossa käytettävää glykolia. Sen hajoamistuotteet lyhentävät rakennusmateriaalien käyttöikää. Lentokentän asemalle jouduttiin siksi rakentamaan tavanomaista kestävämpiä erikoisrakenteita.

– Lisätöiden vuoksi lentokentän asemalta avataan heinäkuussa vain lentoterminaalista 200 metrin päässä oleva sisäänkäynti, josta on väliaikainen bussiyhteys terminaaliin. Terminaalin sisällä oleva sisäänkäynti pyritään samaan valmiiksi lokakuuhun mennessä, kertoo Jouko Korhonen.

22juna 22juna2 22juna3 22juna5 22juna6Kehärata maksoin 738,5 miljoonaa euroa, joka jakaantuu liikenneviraston, Vantaan kaupungin, Finavian ja Euroopan unionin kesken. Radan varrella on viisi asemaa ja kolme asemavarausta myöhempää rakentamista varten.