Lentopallo valtaa Matinpuiston kentän lauantaina

Toijala Lentikseen osallistui kaikkiaan 61 joukkuetta.
Toijala Lentikseen osallistui viime vuonna 61 joukkuetta.

Huomenna torstaina nousee Toijalan  Matinpuiston kentälle lentopallokenttiä kun valmistautuminen Toijala-Lentikseen alkaa. Lauantaina pelit alkavat kello 9, nyt jo 36. kerran. Tänä vuonna ilmoittautuneita joukkueita on 74 ja peräti 13 enemmän kuin viime vuonna. Joukkueiden lisäksi Akaasee saapuu kannustajia ja muita lentopallon ystäviä.

– Tänä keväänä turnaista järjestettäessä on ollut kiva huomata, että paikalliset yritykset haluavat olla mukana tapahtumassa kuka milläkin eleellä. Yhteistyö on suuri asia näinkin suuren tapahtuman järjestämisessä ja toteuttamisessa. Toijalan Valppaan väki järjestää koko tapahtuman talkoilla. Se vaati paljon väkeä  koulumajoituksen yövalvonnasta sämpylöiden voiteluun ja moneen muuhun, sanoo Toijalan Valppaan puheenjohtaja Saija Roininen.

Lentopalloa pelataan naisten ja miesten B- ja C-sarjoissa sekä sekasarjassa. Mukaan on lähtenyt työporukoita, naapureiden kesken kerättyjä joukkueita ja harrastajaväkeä. Pelaajia tulee Akaasta ja kauempaakin. Pääkaupunkiseutultakin on aina ollut joukkueita mukana.

Koulumajoituksessa ollaan valmiina ottamaan lentopalloväkeä vastaan jo perjantai-iltana.