Sunnuntain linja-autovuorot Valkeakosken ja Toijalan välillä loppuvat

Kesäkuun alussa tapahtuu muutoksia Pirkanmaan alueen linja-autoliikenteessä. Sunnuntaivuorot Valkeakosken ja Toijalan välillä loppuvat vähäisten matkustajamäärien vuoksi. Valkeakosken Liikenteen ajamilla vuoroilla on ollut keskimäärin kaksi matkustajaa ja tulot vain noin 0,5 euroa /kilometri.

Lopetus koskee sunnuntaivuoroja, jotka ovat lähteneet Toijalasta kello 12.40, 14.40 ja 18.45 ja Valkeakoskelta 11.45, 13.45 ja 17.45.

Turku–Tampere-pikavuoroihin muutoksia

Turun ja Tampereen väliseen pikavuoroliikenteeseen tulee kesäkuun alussa Akaata koskeva muutos. Viialan keskustan kautta ajaneet vuorot eivät poikkea enää keskustassa, vaan ajavat suoraan 190-tietä eli vanhaa ysitietä pitkin. Linja-autoon voi Viialassa nousta 190-tien pikavuoropysäkeiltä. Myös poikkeamiset Loimaan ja Lempäälän keskustaan jäävät pois.

Turun ja Tampereen väliä ajavan Paunu Oy:n varatoimitusjohtajan Jarmo Paunun mukaan muutoksella yhtiö pyrkii vastaamaan kilpailuun nopeista yhteyksistä.

– Viialan osalta pikavuoron käyttö on ollut perin vähäistä, keskimäärin yksi käyttäjä per vuoro päivässä.

Kaikki Turun ja Tampereen välin pikavuorot ajavat kesäkuusta lähtien Loimaan kautta. Vuoromäärät Turun ja Tampereen välillä säilyvät ennallaan.

Koska Turku-Tampere-pikavuorot eivät jatkossa kierrä enää Forssan kautta, aloittaa Paunu Urjala-Forssa-välillä syöttöliikenteen Turku-Tampere-pikavuoroille.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?