Tänään 25. maaliskuuta 90 vuotta täyttävän Unto Tietäväisen mukaan nykyiset lamakaudet eivät ole mitään verrattuna 30-luvun alun pula-aikaan. Tietäväisen lapsuudenkodissa Sortavalassa elettiin silloin kovia aikoja. Perheen isä kuoli 39-vuotiaana vuonna 1933, ja kolmelapsisen perheen elättäminen ja isän rakentaman uuden kotitalon velanmaksu jäivät äidin harteille.
– Äiti yritti jollain lailla pärjätä, mikä oli todella vaikeaa. Hän joutui myymään ompelukoneen ja muut. Kun hän talvisodan aikaan sai maksettua viimeisen velkaerän, vei naapuri kodin, Tietäväinen kertoo.
Kun muu perhe lähti sotaa pakoon, jäi 14-vuotias Unto vielä Sortavalaan, jossa hän toimi sotilaslähettinä. Siitä, minne päin Suomea muu perhe oli päätynyt, ei nuorukaisella ollut mitään tietoa.
Iloinen yllätys sotasairaalassa
Kun Sortavalasta tuli lähtö, päätyi Tietäväinen armeijan kuorma-auton lavalla Kiteelle, jossa hän nukkui ensimmäiset yöt hätämajoituksena toimineessa kylmässä Kiteen kirkossa. Seuraava etappi oli huvila, jossa nuorukainen sai palvella sotaherroja. Kerran iltateetä keittäessään hän kaatoi kuuman veden jaloilleen, joihin nousi valtavat vesirakkulat. Tietäväistä lähdettiin viemään lähimpään sotasairaalaan, joka oli 80 kilometrin päässä Joensuussa. Kaiken koettelemuksen lisäksi auto ajoi matkalla ojaan.
Sotasairaala toimi Joensuun lyseossa, jossa Tietäväinen myöhemmin kävi koulua ja kirjoitti yksityisesti ylioppilaaksi. Sairaalassa Tietäväinen sai kokea mieluisan yllätyksen.
– Veljeni oli saanut jostain vihiä, että olisin sotasairaalassa. Yhtenä päivänä hän ilmestyi sinne ja kertoi, että hän, äiti ja sisko ovat Joensuussa. Kun pääsin pois sairaalasta, menin sinne uuteen kotiin.
Kun Suomi valtaisi Sortavan takaisin, perhe palasi 1942 kotiinsa, kunnes se oli jätettävä lopullisesti.
Jatkosodan alkaessa 16-vuotias Tietäväinen olisi halunnut lähteä mukaan vapaaehtoisena, mutta häntä ei ikänsä puolesta sinne huolittu. Myöhemmin Tietäväinen toimi komppanian lähettinä Laatokan koillispuolella Viteleessä ja Lapin sodassa divisioonan esikunnassa kuriirina Ylimuoniossa.
Vanhat oppilaat pitävät yhteyttä
Sodasta päästyään Tietäväinen seurasi ammatinvalinnassa opettajaveljensä jalanjälkiä ja valmistui opettajaksi vuonna 1948 Jyväskylästä. Tietäväinen toimi työurallaan pääasiassa johtajaopettajana Oinasjärven koululla Somerniemellä sekä Aseman ja Kirkonkylän kouluilla Kylmäkoskella.
Pisimpään, 22 vuotta, hän työskenteli Aseman koululla. Tietäväisen aikana Aseman koululla oli parhaimmillaan 164 oppilasta ja viisi opettajaa. Hän muistaa ajan, kun luokalla saattoi olla yli 40 oppilasta.
– Loppujen lopuksi olen tyytyväinen ammatinvalintaan. Tulin hyvin toimeen oppilaiden kanssa. Vieläkin vanhat oppilaat soittelevat.
Kylmäkosken Asemalla Tietäväinen tapasi myös tulevan vaimonsa Pirkon, joka työskenteli tuolloin Kylmäkoski Oy:n konttorissa mutta teki sittemmin elämäntyönsä opetustehtävissä. Pariskunta vihittiin vuonna 1955. Nyt perhettä on jo neljässä polvessa. Lapsia on kolme, lastenlapsia seitsemän ja lapsenlapsenlapsia neljä.
Surutyö jatkuu
Leskeksi vajaat kaksi vuotta sitten jäänyt Unto Tietäväinen sanoo, ettei ole vielä selvinnyt Pirkon kuolemasta.
– Se oli erittäin kova paikka – erittäin kova. Mutta kuten naisellisesti sanon, minulla on ihanat lapset, jotka pitävät minusta huolen.
Tietäväinen on Kylmäkosken Sotaveteraanien sihteeri ja rahastonhoitaja ja vakituinen seppeleenlaskija Kylmäkosken sankarihaudoilla veteraanien merkkipäivinä. Sydäntä lähellä on myös toiminta Kylmäkosken Lions Clubissa.
Kuntoaan päivänsankari arvioi vaatimattomasti kohtuullisen hyväksi. Vastikään Tietäväinen uusi ajokorttinsa viideksi vuodeksi eteenpäin.
Syntymäpäivänään Unto Tietäväinen ei pidä virallista vastaanottoa. Tulevana viikonloppuna hän juhlii pyöreitä vuosia perhepiirissä.
