Pirkanmaa ei ole provinssi

”Siellä missä minä olen, siellä ei eletä provinssissa.”

Näin kerrotaan Caesarin huudahtaneen epäilijöille, kun hän Rooman kaupungin sijasta viihtyi valtakunnassaan maaseudulla. Tuohon aikaan valtion päämiehen liikkuessa, liikkui mukana myös hallinto, joten keisari ei todellakaan ollut yksin. Tosin hän liikkuessaan oli kaukana juonittelevasta pääkaupungista ja sen senaatista.

Vaikka Pirkanmaa on maakunta, joka varsin usein tuntee olevansa orvon osassa, mikään provinssi se ei kuitenkaan ole. Nykyisessäkin hallituksessa, ollaan sen edesottamuksista mitä mieltä hyvänsä, ääntä Pirkanmaalta pitää ansiokkaasti ministeri Pia Viitanen (sd).

Ropoja Pirkanmaa ei tarvitse. Itsellinen ja omillaan toimeen tuleva maakunta osaa hyödyntää muun muassa tutkimustietoa ja tarttua hetkeen. Tällainen uusi ja varsin utopistinenkin hanke on Tampere-Pirkkalan lentokentän AiRRport-konsepti, jossa lentokenttä ja päärata yhdistetään niin, että muun muassa lähtöselvitykset voi tehdä Tampereen lentoasemalla. Tavoitteena on, että liikennevälineestä riippumatta asiakkaalla on yksi lippu, joka käy junassa ja lentokoneessa.

Lähtöselvityksen kokeilu alkaa Tampereella jo keväänä. Myöhemmin, kun raide Tampereen keskustasta Pirkkalan kentälle valmistuu, lähtöselvitys tehdään Tampereen keskustaan nousevassa matkakeskuksessa. Ennen tätä on järjestelyratapiha saatava keskustasta johonkin, mitä ilmeisimmin Lempäälään.

Suomea ei voi kehittää loputtomiin niin, että maan ainoa todellinen lentokenttä sijaitsi vain Vantaalla, vaikka sekin saa kohta rautatieyhteyden. Tampere-Pirkkalan lentokenttää on kehitettävä palvelemaan niin Pirkanmaata kuin keskistä Suomeakin. Tämä tarkoittaa Akaallekin huimia mahdollisuuksia muun muassa paikkana astua junaan, joka viekin ilmaan. Tässä tapauksessa liikenne tarkoittaa ihmisiä, joita on varauduttava palvelemaan.

Toijalan rautatieasema on tällä hetkellä alennustilassa, eikä palvele mitenkään nykyistäkään asiakasmäärää. Aseman läpi ja ohi kävellään eikä sieltä edes opasteta Toijalan keskustan palveluihin. Miltei autio asema sotkuisine ympäristöineen on kuitenkin portti kaupunkiin. Alustavat suunnitelmat Toijalan matkakeskuksesta on kaivettava hyllystä ja otettava mukaan maakuntakaavan työstämiseen. Aseman seutu tarvitsee myös toimivan kaavan ja Ratamestarin talo on myytävä peruskorjaajalle ja nykyisen kaavan toteuttajalle. Nyt on hyvää aikaa toteuttaa Akaan omia suunnitelmia, kun AiRRport-hanke ja lisäraiteet päärataan ovat asioita, joka toteutuvat vasta vuosien päästä.

Maakuntakaava 2040 on Akaan seudulle tavattoman tärkeä asia, vaikka mitään ei heti toteudukaan. Pirkanmaan liitto käynnistää huomenna torstaina maakuntakaavafoorumin Tampereella. Foorumi jatkuu Etelä-Pirkanmaalla tiistaina 24. maaliskuuta kello 18 Toijalan yhteiskoulun auditoriossa. Tässä tilaisuudessa on syytä olla kaikkien, joita yhteiskunnan kehittäminen kiinnostaa. Maakuntakaava on kaiken kehittämisen perusta, vaikka se etäiseltä ja byrokraattiselta ensimmäiseksi tuntuukin. Kehittäminen alkaa yleensä kaukaa, mutta lähelle päästäessä ollaan yleensä pahasti myöhässä, koska perusteista ei ole välittänyt kukaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?