Akaa-Volley otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan

Akaa-Volleyn valmentajat Risto Lahti (vas) ja Lauri Tihinen punovat juoniaan Napapiirin Pallokettujen  kukistamiseksi. Kuva: Harri Mattila.
Akaa-Volleyn valmentajat Risto Lahti (vas) ja Lauri Tihinen punovat juoniaan Napapiirin Pallokettujen
kukistamiseksi. Kuva: Harri Mattila.

Lauantaina 28.2. oli AKaa-Volleyn kauden pisimmän pelimatkan vuoro. Puolivälieräpariksi oli saatu Napapiirin Palloketut, joten ottelupaikkana oli Rovaniemi. Akaa-Volley pääsi puolivälieriin voittamalla ylemmän jatkosarjan ja NaPa selvisi puolivälieriin voittamalla oman alemman jatkosarjansa. Ennakkoon oli kuitenkin tiedossa, että myös Pohjoinen alkulohko oli tasainen ja pelit sielläkin menivät ristiin. Takin napit oli siis pistetty Pirkanmaalta lähtiessä visusti kiinni ja peliin lähdettiin nöyrästi täysillä taistelemaan kovaa vastustajaa vastaan.

Tuomarin pillin puhaltaessa viimeisen kerran päättyi viisieräiseksi venynyt trilleri vapautuneisiin Akaan miehistön voiton tuuletuksiin lukemin 2–3 (25–21, 21–25, 14–25, 25–23, 13–15).

Akaa-Volleyn onnistuja lauantaina oli Jimmy Hernandes. Kokenut Jimmy oli jälleen itse varmuus kentällä ja teki kokonaispisteet 27 tehoilla +16. Dima Borischev (26/+10) ja Joni Mikkonen (17/+11) säestivät myös vakuuttavasti.

–        Ei ollut helppo peli. NaPa oli tänään tosi kova. Lisäksi pudotuspelipaineet niskassa ei ole helppo tilanne lähteä peliin. Nyt on kuitenkin mukavampi lähteä toiseen osaotteluun kotisaliin, kun on voitto alla. Kotisalissa tähtäämme suoraan voittoon, sillä kultaiseen erään emme halua – se menee aina vähän arpapeliksi, ruoti ottelun jälkeisiä tunnelmia Akaa-Volleyn kakkosvalmentaja Risto Lahti.

Välieriin selviää kahdella voitolla. Mikäli toinen ottelu Toijalassa päättyy NaPan voittoon, pelataan ottelun jälkeen kultainen erä viiteentoista pisteeseen ja sen voittaja menee välieriin. Jos Akaa-Volley voittaa ottelun, menee se luonnollisesti välieriin.

Ottelu pelataan jo maanantai-iltana 2.3. Peli alkaa kello 18 ja pelipaikkana on Toijalan Monitoimihalli. Tule kannustuksellasi varmistamaan, ettei maanantaina nähdä kevään viimeistä peliä Akaassa.