Työttömyysaste kipusi vuoden 1997 tasolle

Akaassa on työttömänä eniten yli 50-vuotiaita miehiä

Akaassa oli tammikuun lopussa 76 avointa työpaikkaa.

Akaassa oli tammikuun lopussa 76 avointa työpaikkaa.

Pirkanmaan TE-toimiston tilastojen mukaan työttömänä oli tammikuun lopussa lähes saman verran kuin heinäkuussa vuonna 1997. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 3000:lla. Kaikkiaan Pirkanmaalla on yli 38 000 työtöntä työnhakijaa lomautetut työnhakijat mukaan lukien. Tämä osaltaan kertoo vaikeasta tilanteesta työllistymisen kannalta.

Positiivinen seikka on avoimien työpaikkojen määrän kasvu vuoden 2014 joulukuusta sekä ettei avoimien työpaikkojen määrä ole laskenut vastaavaan ajankohtaan verrattuna vuotta aiemmin kuin vajaan 2 prosenttia.

Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 15,7 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 13,7 prosenttia. Akaan työttömyysaste, 14,5, asettuu näiden lukujen väliin. Tammikuun lopussa Akaassa oli työtä vailla 1170 ihmistä ja avoimia työpaikkoja oli 76. Akaalaisista työttömistä yli puolet eli 60 prosenttia on miehiä. Yli vuoden työttömänä olleita oli tammikuussa 339. Työttömyys koskee eniten yli 50-vuotiaita akaalaisia. Alle 20-vuotiaita työttömiä oli Akaassa 25 ja alle 25-vuotiaita kaikkiaan 176 ihmistä.

Etelä-Pirkanmaan synkin tilasto löytyy Urjalasta, jonka työttömyysaste oli tammikuun lopussa 17,1. Valkeakosken työllisyystilanne oli sekin Akaata heikompi, sillä kaupungin työttömyysaste oli 15,1.

Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli edelleen kasvusuunnassa vuositasolla verrattuna, sillä muutos oli noin 9 prosenttia. Suhteellinen osuus on kuitenkin alemmalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin, jossa nousua oli noin 10 prosenttia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?