Traktori ilmestyi Jalannille

Jäänlähtöveikkaus kestää 15. maaliskuuta asti, mutta kestääkö jää?  Kuva: Pauli Välimäki.
Jäänlähtöveikkaus kestää 15. maaliskuuta asti, mutta kestääkö jää?
Kuva: Pauli Välimäki.

Tänäkin vuonna arvataan jäidenlähtöä Jalannilla.

Seija Kinnari puolisonsa Vesa Kivisen kanssa on askarrellut traktorin (Ferkku kolmevitonen). Traktorin malliksi arveltiin joko kolmevitosta tai kuusvitosta. Kylmäkosken leijonaklubin tämänvuotinen presidentti Heikki Vilppula, joka myy traktorin ja muidenkin maatalouskoneiden varaosia, ei ollut mallista varma, kun ei tiennyt sylinterien lukumäärää.

Traktori pystytettiin viime viikon lauantaina tavallisuudesta poiketen Kesäniemen ja Salimäen väliin. Sotkiantieltä se näkyy hyvin. Paikka on parempi kuin Soininlahti, josta traktoria olisi ollut vaikea nähdä. Soininlahdelta se on noin kilometrin Kylmäkosken kirkonkylään päin.

Pääpalkintona arvauksessa on Seija Kinnarin maalaus Pälvipaikka. Lohdutuspalkintoina on 100 euron arvoinen Hackmanin lahjakortti sekä bola ja riipus.  Arvauksia myyvät Kylmäkosken leijonat. Myyntiaika on 15.3. asti. Tuotto jaetaan kylmäkoskelaisille nuorille stipendeinä ja lahjoituksina.

Jalannin jää on nyt noin 30–40 senttimetriä vahvaa. Se on lähtenyt yleensä huhtikuussa. Kerran jäidenlähtöarvaustempauksien aikana jää lähti toukokuussa.

15. maaliskuuta pitäisi olla perinteiset pilkkikisat.  Saa nähdä, kantavatko jäät enää silloin.

Tänä vuonna pääsee arvaamaan, miloin traktori uppoaa Jalantiin. Kylmäkosken leijonien  presidentti Heikki Vilppula  Seija Kinnari, Vesa Kivinen sekä Eija Hutko veivät tarktorin jäälle lauantaina. Kuva: Pauli Välimäki.
Tänä vuonna pääsee arvaamaan, miloin traktori uppoaa Jalantiin. Kylmäkosken leijonien presidentti Heikki
Vilppula Seija Kinnari, Vesa Kivinen sekä Eija Hutko veivät tarktorin jäälle lauantaina. Kuva: Pauli Välimäki.

Pauli Välimäki