Kaupungin kilpailu tuotti uusia maisemavalaistuskohteita

Arvo Ylpön koulun julkisivua koristavat uudet valot.

Arvo Ylpön koulun julkisivua koristavat uudet valot.

Syksyllä julistettu ideakilpailu Akaan kaupungin maisemavalaistuksesta poiki monenlaisia ehdotuksia valaistuskohteiksi. Ideoita on jo toteutettu.

Toijalan monitoimihallin ja pääkirjaston välillä sijaitseva sotaveteraanien muistomerkki valaistiin samalla, kun Köyvärintien vanhat elohopeavalaisimet uusittiin ledeiksi. Myös monitoimihallin ympäristöä toivottiin valaistavan, ja niinpä viereiselle leikki- ja pelikentälle lisättiin valaistusta. Parkkipaikkaa avarrettiin poistamalla kasvillisuutta, ja valaistusta lisättiin.

– Näin saatiin valoa sekä kirjaston käyttäjille että urheilijoille. Monarin alue toimii eräänlaisena Akaan käyntikorttina monille ulkopaikkakuntalaisille kävijöille, Akaan kaupungin rakennuttajainsinööri Leena Huovinen kertoo.

Toijalan monitoimihallin ympäristö on saanut avaruuden tuntua uusilla led-valoilla ja alueen kasvillisuutta siistimällä.

Toijalan monitoimihallin ympäristö on saanut avaruuden tuntua uusilla led-valoilla ja alueen kasvillisuutta siistimällä.

Kevään tullen kaupunki selvittää mahdollisuutta kaunistaa valaistuilla suihkulähteillä sekä Nahkialanjärvi että Kylmäkosken myllyn viereinen suvanto. Jälkimmäinen tuottaa toteutuessaan silmäniloa 9-tien kulkijoillekin.

Moottoritien liittymä herätti ajatuksia

Muita valaisukohteita tulee olemaan esimerkiksi Satamatien liikenneympyrä. Moottoritien liittymään ABC:n lähistölle on myös toivottu jonkinlaista valaistusaihetta, josta tulija huomaisi näkyvästi saapuneensa Akaaseen. Mahdollisesti valaistusta saadaan myös Tarpianjoelle Viialan urheilukentän läheisyyteen, missä valaistus näkyisi rautatiellekin.

– Osa valaistusehdotuksista liittyi rakennuksiin, puihin ja vastaaviin, jotka eivät ole Akaan kaupungin omistuksessa. Niitä emme voi toteuttaa, kuten emme myöskään teknisesti tai taloudellisesti ulottumattomissa olevia ideoita, Huovinen kertoo.

Valaistusta toivottiin ehdotuksissa myös esimerkiksi leikkipuistoihin ja katuosuuksille.

– Saimme paljon erilaisia ehdotuksia, ja niistä toteuttamiskelpoiset tullaan jollain aikataululla ottamaan käyttöön, Leena Huovinen lupaa.

Ideoita kilpailuun jättäneiden kesken arvottiin Block-valaisin, joka on jo toimitettu voittajalle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?