Pyörätuolissa Anita Ruuskanen.
Toijalan Näyttämön talvinäytelmänä nähdään kirjailija-näyttelijä Robert Thomasin (1927–1989) ranskalaisella musiikilla höystetty juonikas jännityskomedia Kahdeksan naista. Näytelmä käsittelee ihmisluonnon epärehellisyyttä sekä valkoisilla valheilla pelastautumista. Sen on suomentanut Raoul af Hällström ja ohjannut Mirka Weimer.
Näytelmä on agathachristietyylistä parodista liioittelua, jossa kauhua ja jännitystä luomassa ovat myös pauhaava musiikki ja valotehosteet. Tarina sijoittuu 1960-luvun Ranskan maaseudulle. Kartanon isäntä Marcel löydetään vuoteeseensa murhattuna. Ulkona raivoaa myrsky, puhelinlinja on katkaistu ja autoa on sabotoitu. Talon kahdeksan naista ovat eristettyinä kartanoon.
Paikalla ovat aluksi itara isoäiti Mamy, talon emäntä Gaby ja tämän häijy vanhapiikasisar Augustine, tyttäret opiskelijatyttö Suzon ja lukutoukka Catherine, tomera sisäkkö Chanel ja viettelevä taloudenhoitaja Louise. Epäiltyjen joukko kasvaa kahdeksaan kun Marcelin huonomaineinen sisar Pierrette ilmaantuu paikalle.
Perinteisen dekkarin rakenne
Eristyksiin joutuneet naiset aloittavat keskenään murhamysteerin selvittämisen. Seurauksena kulissien alta alkaa paljastua vaiettuja salaisuuksia, joita keritään auki hengästyttävällä vauhdilla
Jokaisella kahdeksasta naisesta on motiivinsa, jokainen on vuorollaan epäiltynä. Näiden kahdeksan naisen ominaisuuksista löytyvät kaikki kuolemansynnit. Yksi on kaappijuoppo, toinen peliriippuvainen, kolmannella on rahasotkuja, muutamalla salainen rakastaja ja yksi on onnellisesti pieniin päin. Kellä tahansa heistä voisi olla syytä murhata talon isäntä.
Jokainen näytelmän henkilöistä yrittää keinolla millä hyvänsä pitää sekä itsensä että kulissinsa kasassa.
Näytelmän naiset ovat luonteiltaan erilaisia. Sitä korostetaan tarkoituksellisella ylinäyttelemisellä, joka tekee henkilöistä enemmän tai vähemmän karikatyyrisiä. Jossain vaiheessa tulivat mieleen 1930-luvun kotimaiset elokuvat.
Hurjaa menoa
Kohtauksiin on piilotettu monenlaisia vihjeitä, kuka jää ilman tuolia -piirileikistä, tuomioistuimeen. Isoäiti kutoo pyörätuolissaan kaulahuivia ja yrittää siinä samalla setviä sotkuista vyyhtiä.
Aika ajoin meno lavalla on melkoista mesoamista ja kohellusta. Pöydän ympäri juostaan ja tuolit kaatuilevat moneen kertaan. Yksikin riittäisi. Hurjasta menosta huolimatta näytelmä alkoi jo tunnin kuluttua tuntua pitkältä.
Uusia kasvoja
Tänäkin vuonna on Toijalan Näyttämö saanut mukaan uusia näyttelijöitä: Sini Kantolan, Nea Lindholmin ja Tiina Räsäsen.
Augustinea esittävä Sini Kantola on näytellyt aikaisemmin Varsinais-Suomessa, mutta tuli nyt ensi kertaa mukaan Sampolan lavalle. Hänen vanhapiikansa on sekoitus määrätietoista ja itsekästä sekä herkkää, tunteellista ja huomiota kaipaavaa ihmistä. Eläytyminen on kiitettävää ja muutamat irtiotot herkullisia.
Nea Lindholm on näytelmässä perheen vanhempi tytär Suzon. Hän vie erinomaisesti tervejärkisen ja loogisen roolinsa ja on yksi, jonka ei ilmeisesti pidäkään näytellä pahasti yli.
Tiinä Räsänen on kuin valettu taloudenhoitaja Chanelin rooliin. Hänen rauhallinen ja enimmäkseen tyyni olemuksensa ja huolenpitonsa tuo oikeasti mieleen uskollisen palvelijan. Toki Chanelillakin näytelmässä on pimeä puolensa.
Vanhat vauhdissa
Anita Ruuskanen esittää isoäiti Mamya, joka on ajoittain tunteensa hyvin peittävä, muiden toimia hämmästelevä ja omia päätelmiään tekevä vanhus. Pyörätuolissaan ympäri näyttämöä kelaileva Ruuskanen on jälleen herkullisimpia lavalla.
Näytelmässä Catherinea esittävä Emilia Hakala on paitsi iloinen ja raikas myös roolinsa hyvin sisäistävä. Hän esittää nuorta kapinallista, joka varsinkin lopussa ottaa tilanteen haltuunsa kaikilta vanhemmilta.
Perheen sisäkkönä Louisena nähdään Emma Brown, joka tekee roolinsa taidolla. Hän osaa olla tarpeen mukaan kylmän rauhallinen mutta ajoittain sopivan ovela. Hän tekee sen silmiään myöten. Niistä näkee, että hän tietää mitä esittää.
Vanha konkari Jaana Saarela nähdään kartanon emäntänä, Gabynä. Hänen roolisuorituksensa on vahva kuten aina. Mutta se on myös odotettu ja vanhan kaavan mukaan menevä ilmeineen, mielenosoituksellisine eleineen ja kävelytyyleineen.
Talon isännän sisarta, määrätietoista taiteilijasielua Pierretteä, esittää Kastehelmi Aho. Hän näyttelee kiitettävän rohkeasti ja eläytyy syrjeksityn rooliinsa sopivan ovelasti. Hänen replikoinnissaan on ehkä hieman parantamisen varaa. Hän oli ainoa, jonka repliikeistä joitakin jäi lähes kuulumatta.
Näytelmän puvustuksesta vastaa jälleen Tiina Salonen työryhmineen ja lavastuksen toteutuksesta Veikko Pekkarinen työryhmineen. Äänten ja valojen ajo on Terttu ja Kari Lankisen käsissä.
Liisa Ahokas
