Herrat pärjäävät aina

Vuoden vaihteessa aloittaneeseen Luonnonvarakeskus Lukeen yhdistyi niin monta maata, metsää, riistaa ja elintarvikkeita tutkivaa laitosta, että johtajia jäi uudessa organisaatiossa ensiksi jakkaraa vaillekin.

Kun valtion tuottavuusohjelma pistää hyvin koulutettua ja osaavaa väkeä tuhansittain pihalle muista valtion organisaatiosta tasaiseen tahtiin, Luke sai aloittaessaan suunniteltua enemmän johtajia. Alun perin Lukeen täytettiin sisäisellä haulla 13 johtajan tehtävää. Sitten huomattiin, että viisi johtajaa jääkin ilman jakkaraa, joten heille räätälöitiin kesken hakuprosessin pestit.

Luken pääjohtaja Mari Walls kiistää Aamulehdessä 13. tammikuuta, että johtajanpaikkoja ei olisi keksitty vain vanhan johdon työllistämiseksi. Uskokoon ken haluaa.

Valtio virtaviivaistaa organisaatiotaan kiihtyvällä tahdilla. Tavoitteena Lukenkin perustamisessa ovat säästöt henkilöstökuluissa. Myös päällekkäisiä toimintoja karsitaan ja yhteistyötä tehdä.

Säästöjä tuleekin. Kenkää saavat tutkijat ja lakkautuslistalle pistetään useita ympäri maata olevia arvokasta työtä tehneitä tutkimuslaitoksia. Tämä vuosi näyttää, mitkä laitokset ajetaan alas. Näin valtio jälleen kerran vetäytyy maakunnista ja kunnista, joille tutkimuslaitoksista on ollut melkoinen imagohyöty. Laitokset myös työllistävät paikallista väkeä joko osa- tai kokoaikaisesti.

Luke ei ole ainoa valtion organisaatio joka säästää. Myös puolustusvoimat on saneerannut itsensä uuteen uskoon, mutta yhdestäkään kenraalin tai everstin irtisanomisesta ei ole uutisoitu. Kun takavuosina lääninhallitukset yhdistyttäessään ensin paisuivat ja vihdoin lakkautettiin kokonaan, maaherroista tehtiin uuteen organisaatioon ylijohtajia ja muut johtajat saivat myös jakkaransa. Läänien raunioille syntyneissä avi- ja ely-keskuksissa on parasta aikaa menossa yt-neuvottelut, koska työntekijöitä on liian paljon. Väkeä vähennetään kovalla kädellä, vaikka velvoitteet eivät katoa minnekään.

Näin vaalien alla, jos ei muulloinkin, kansanedustajaehdokkailta pitää kysyä, ovatko he tietoisia, millaista tuhoa tuottavuusohjelma valtion eri organisaatioille aiheuttaa. Tuorein esimerkki tästä on Luke, jossa johtajan paikat säilytetään, mutta varsinaista tutkimustyötä tekevien jakkarat heiluu. Osa valtion palveluksessa olevista kertoo, että varsinkin suorittavaa työtä tekevien asema on jo sietämätön. Tähän on kiinnittänyt aiheellisesti huomiota myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä akateemisesti koulutettujen liitto Akava.

Valtiolla tuottavuus tarkoittaa irtisanomisia ja jäljelle jäävien työn raskauden ja vaativuuden lisääntymistä. Vasta viimeiseksi mietitään, pystyykö tuottavuudessa äärimmilleen viritetty organisaatio edes toimimaan.

Koska mietitään, mihin menevät korkeasti koulutetut valtiolta irtisanotut työntekijät. Erikoisosaamiselle löytyy suoraan harvoin yksityiseltä sektorilta käyttöä, toisaalta tohtorin kouluttaminen lähihoitajaksi on kummankin ammatin aliarvioimista. Minkä viestin tässä annamme samalla myös nuorisolle? Miksi lukea, kun saa kumminkin potkut.