Sisäilmaoireita kirjastossa

Akaan Seudussa 23.12. kerrottiin, että kaksi Rasin koululuokkaa on muuttanut Viialan kirjastolle evakkoon. Oppilaiden oireet ovat jatkuneet muutosta huolimatta. Koululta kirjastolle siirrettyjä tavaroita aiotaan vielä puhdistaa joululoman aikana, jotta oireilut saataisiin loppumaan.

Jos oireet jatkuvat puhdistuksista ja  ainakin huokoisten tavaroiden poistamisesta huolimatta, syy saattaa olla Viialan kirjaston sisäilmassa. Itse olen ikäväkseni joutunut toteamaan, että ennen niin hyvä Viialan kirjasto pilattiin tuomalla sinne viime keväänä kirjoja ja muuta materiaalia Kylmäkosken kirjastosta. Kirjastorakennuksessa ei varmaan ole vieläkään mitään vikaa, mutta sisäilmassa on vikaa näiden homekirjastosta tuotujen tavaroiden vuoksi. Kun jo koulussaan homeille herkistyneet oppilaat ja opettajat viettävät tuntikausia päivittäin kirjaston huonossa sisäilmassa, voi oireita taas tulla.
Kirsti Tulikari