Joulukuun 26. päivä vuonna 2004 kello 7.59 paikallista aikaa Intian valtamerellä työntyi Intian mannerlaatta pienemmän Burman laatan alle. Burman laatta liikkui 19 metriä länteen ja 5 metriä ylöspäin. Liike sai aikaan maanjäristyksen, joka synnytti valtavan määrän energiaa ja nosti valtavat vesimassat liikkeelle. Ei niin tavatonta maailmassa tänäkään päivänä, merillä varsinkaan, ja joka tapauksessa kaukana meistä.
Tämän maanjäristyksen muistamme kuitenkin lopun ikäämme. Se kosketti tavalla tai toisella jokaista suomalaista. Vaikka hyökyaallon tuhot Intian valtameren muissa rannikkomaissa olivat karmeat, suosituissa lomakohteissa Thaimaassa lomaili tuhon aikaan paljon ulkomaalaisia. Suomalaisia tsunami tappoi 179. Ruotsin uhriluku on 543 ja Norjan 84. Raukea Tapaninpäivä muuttui suomalaisissa tiedotusvälineissä helvetin raportoimiseksi. Suosittua Khao Lakin loma-aluetta ei ollut enää olemassa, joten missä olivat siellä lomailleet suomalaiset.
Suomi on pieni kansakunta ja viime sodistamme johtuen meillä taipumus kollektiiviseen suruun. Olemme kaikki toistemme kumppaneita. Emme halua menettää tämän yhteisön jäseniä. Sotien sankarivainajien piti olla viimeiset. Tsunamissa kävi vielä niin, että nimilistoista löysi jokainen aikuinen jonkun tutun nimen. Akaassa surulle kasvot antoivat Eila ja Touko Sirkesalo, joiden poika Aki Sirkesalo perheineen menehtyi. Tunnetun muusikon menehtymisen voi kokea monella tavalla, akaalaisille hitti, Toijalan takana ei ole oikeastaan mitään, nostaa kyyneleet silmiin. Me emme unohda.
Eila ja Touko Sirkesalon ja muiden Akin perheen läheisten surun kuvaaminen on mahdotonta, vaikka he ovat siitä puhuneet lukuisissa haastatteluissa. Kun yhtäkkiä kahta sukupolvea ei ole, on kuin historia olisi katkennut. Miten tämä on mahdollista? Miten tästä selvitään eteenpäin? On vain noustava, päivä kerrallaan. Tuska muuttuu suruksi ja vähitellen muistoksi. Joulu palauttaa useimmille meistä kipeitäkin muistoja mieleen, stunamin tavalla tai toisella läheltä kokeneille joulu voi olla aina hyvin tuskainenkin. Milloin puhuin läheiseni kanssa puhelimessa viimeisen kerran?
Aki Sirkesalon musiikki kuitenkin elää. Ura jäi pahasti kesken, mutta hittejä oli sen verran, että niistä on jokaiselle jotakin. Ystävien konsertit ja jopa sovitukset Toijalan Mieskuorolle ovat hieno tapa muistella paikkakunnan kuuluisuutta.
Piispa Eero Huovisen jouluinen lomamatka Thaimaaseen muuttui kymmenen vuotta sielunhoitajan tehtäväksi. Piispa Huovinen näki omin silmin ihmisten tuskan ja avustustoimien riittämättömyyden. Hätä löi piispaa kasvoille niin, että hänen uskonsakin oli koetuksella. Helsingin Sanomissa 21. joulukuuta piispa Huovinen purki ajatuksiaan tavalla, joka jokaisen meistä tapakristityistäkin pitäisi muistaa tuskan hetkellä.
”Olen sen verran itsepäinen uskovainen, että pakenen Jumalan luokse jopa silloin, kun hän näyttää synkät kasvonsa. Ehkä vähän ravistelinkin Jumalaa, että kun olet meitä luvannut auttaa, niin miksi et nyt auta.”
Taas päästiin jouluun. On aika pysähtyä, istua alas. On aika kuunnella, ajatella ja muistella. Annetaan joulun tulla.
Hyvää joulua!
