Evankelisluterilaisessa kirkossa avioliitto on naisen ja miehen liitto

Akaan seurakunnan kirkkoherran virkaan ehdolla olevat Kirsi Hämäläinen, Ali Kulhia ja Olli-Matti Vuori pitäytyvät tiukasti kirkolliskokouksen päätöksiin ja piispojen ohjeistukseen avioliittoon vihkimisestä. Ehdokkaille avioliitto on naisen ja miehen liitto. Ehdokkaat eivät edes usko, että kirkon kanta avioliittoon kovin nopeasti muuttuisikaan. Ali Kulhia ja Olli-Matti Vuori sanovat olevansa eläkkeellä uusien tuulien mahdollisesti kirkossa puhaltaessa, sillä toisenlainen avioliittokäsitys tarvitsee kirkolliskokouksessa läpi mennäkseen 3/4 enemmistön. Nykyiset ohjeet eivät salli edes lesbo- ja homoliittojen siunaamista

– Olemme saaneet kirkkoherroiltamme ja piispoiltamme ohjeet, ei me siunata. Pidämme rukoushetken, ja meidän kirkkoherramme ohjeistaa vielä, että muualla kuin kirkossa. Tästä voivat ajatella yksilöt mitä tahtovat, mutta ohjeet ovat selvät, että rukouksenkaan ei pitäisi muistuttaa avioliittoon vihkimistä. En minä ainakaan voi toimia toisin, sanoo Kirsi Hämäläinen.

Viialan seurakuntasalissa viime sunnuntaina järjestetty ehdokastentti mentiin läpi letkeästi pääasiassa nuorten ja nuorten aikuisten kysymyksin. Ehdokkailta kysyttiin muun muassa, miksi koulun oppiaineeksi he itsensä mieltävät. Kirsi Hämäläinen on historia, Olli-Matti Vuori yhteiskuntaoppi ja Ali Kulhia puukäsityö.

Partiolaisten pyytämän merimiessolmun osasi tehdä vain lippukunnan johtajanakin toiminut Kirsi Hämäläinen. Olli-Matti Vuorelta ja Ali Kulhialtakin solmu syntyi ja vieläpä avattava.

Sosiaalinen media tulee

Nuoria kiinnosti ehdokkaiden taidot sosiaalisessa mediassa, joksi ei lasketa sähköpostin käyttöä tai facebookin kissavideoiden seuraamista. Suurin osa nuorista elää vahvasti sosiaalisessa mediassa. Myös Akaan seurakunta on nuorten omine ryhmineen mukana.

– Käytän facebookia aika paljon ilmoitteluun ja ihmisten tapahtumiin kutsumiseen. Ja siellä näkyy myös syntymäpäivät ja koen tärkeäksi hengelliseksi työksi siellä siunata heitä. On minulla twitter-tilikin, josta seuraan muiden kirkon ihmisten kannanottoja. Myös seurakunnan yhteiskunnallisen työn ryhmä Tohottajat kokoontuu paljon facebookissa, kertoo Kulhia.

– Minulla on facebook-tili, mutta aika vähän sitä tulee käytettyä. Pikemminkin olen oman seurakunnan facebook-sivun käyttäjä, siellä tapahtumiin kutsuja ja tykkäyksien kommentoija, sanoo Vuori.

– Minun sosiaalinen media on lähinnä facebook. Siellä on entisten seurakuntanuorten sivut ja olen perustanut myös Nelikymppiset kirkossa -sivun. Minusta some on hyvä ja tarpeellinen, mutta aika äkkiä siitä tulee riippuvaiseksikin. Kyllä kasvokkain tapaaminen ja kutsuminen ovat vielä jotakin kokonaan muuta, sanoo Hämäläinen.

Jokainen kirkkoherraehdokas on facebookissa ja heillä on myös sähköpostiosoite, joten sunnuntai-illan tilaisuutta johdatellut Akaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Hele Ali-Löytty toivoikin seurakuntalaisten käyttävän myös näitä yhteydenottomahdollisuuksia kysymyksiin ja kommentteihin.

Rukouslapsi, kuuntelija, välittäjä

Kirkkoherra on seurakunnan johtaja. Nuoret aikuiset halusivat tietää ehdokkaiden johtajaominaisuuksia. Uusi Akaan seurakunta kolmen kirkon ja parinkymmenen työntekijän työyhteisö.

– Koen olevani rukouslapsi ja tarvitsevani lehmän hermot, vastaa Kulhia.

– Olen kuunteleva, mutta valmis sanomaan myös mielipiteeni. Haluan olla myös olemaan oikeudenmukainen jokaista ihmistä kohtaan, vastaa Vuori.

– Pitää osata katsoa vähän pidemmälle, että voi turvata seurakunnan toimintaedellytykset. Auttaisin myös ihmisiä keskustelemaan ja tuomaan asioita julki kehitettäväksi eteenpäin. Tässä korostuu välittäjän rooli, vastaa Hämäläinen.

Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyö sekä nuoret aikuiset saisivat jokaisesta ehdokkaasta työnsä tukijan ja kuuntelijan. Seurakuntalaisia ehdokkaat taas haastoivat ottamaan enemmän vastuuta toiminnan järjestämisestä.

Esimies kantaa aina vastuun

Akaan seurakunnan lastenohjaaja Berit Joki kertoi olevansa etsimässä itselleen esimiestä ja kysyikin ehdokkaiden esimiestaitoja.

– Puhutko kaikkien kanssa suoraan, vai käytätkö lähiesimiestä?

– Minun oveni on aina auki – jos ei ole mitään tilannetta päällä. Johdanko suoraan, vai käytänkö lähiesimiestä, riippuu tilanteesta. Lähtökohtaisesti haluan kuunnella ja tukea jokaista työntekijää. Olen karvaan kokemuksen kautta nähnyt sen, miltä tuntuu kun esimies pakenee, kun tulee kökköä niskaan. Minä olen mukana, en jätä teitä yksin. Ja minä kuuntelen, mutta sanon myös mielipiteeni. Työntekijöiden pitää opetella myös alaistaitoja. Ei esimerkiksi puhuta sontaa selän takana, vastaa Vuori.

– Jos on olemassa lähiesimiehiä, heidän tehtäviinsä ei pitäisi puuttua. Tehtävänkuvat täytyy tuntea. Esimies voi valtuuttaa ihmistä kasvamaan, toimimaan ja ottamaan enemmänkin hommia, mutta viimekädessä vain esimies kantaa vastuun. Hierarkiaa pitää aina madaltaa ja vuorovaikutuksen ja yhteisen osaamisen pitäisi johtaa tulokseen. Olen myös tasapuolinen ihminen, puhun kaikille samalla tavalla. Minulla ei ole suosikkeja, vastaa Hämäläinen.

– Akaan seurakunta on niin pieni, että varmasti kirkkoherra ehtii kohdata jokaisen työntekijän vuoden mittaa. Lähiesimiehen yli ei saa tarpeettomasti kävellä, koska hän kohta vaihtaa työpaikkaa. Lähiesimiestä pitää rohkaista siihen, että kun tulee vaikeuksia tai ongelmia, joita ei saa porukalla ratkaistua, voi tulla kirkkoherran juttusille, vastaa Kulhia.

Olli-Matti Vuori haluaa kirkkoherraksi, koska pitää kritiikistä ja haluaa kantaa vastuuta. Ali Kulhia haluaa olla puhaltamassa seurakuntaan uutta henkeä ja Kirsi Hämäläisen mielestä hänen työnsä on kesken, jolloin pitää hakea uusia haasteita ja seurakunta parhaassa mahdollisessa jamassa seuraajalle.

Syrjäytyneiden seurakunta

Sopimustoimitsija emeritus Aarre Nord muistutti kuulijoita yhteiskunnan tämänhetkisestä tilanteesta. Eriarvoisuus, työttömyys ja syrjäytyminen ovat tosiasiassa. Varsinkin nuorten syrjäytyminen on saanut jo huolestuttavat mittasuhteet.

– Meidän pitää mennä sinne missä he ovat, jos he eivät tule tänne. Viialassa on soppatykki täällä kerran kuukaudessa, mutta olisiko soppatykki vietäväkin torille. Myös työpajoihin on mentävä ja muuallekin, missä he kokoontuvat, miettii Ali Kulhia.

– Tärkein viesti, minkä seurakunta voi antaa, on, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ja kukaan ei ole kristittynä valmis, vaan me olemme kaikki matkalla koti taivaan kotia. Seurakunta ei voi jättää ketään ulkopuolelle, eteenkään tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Työmuotoja kyllä löytyy. sanoo Vuori.

– Kirkkoherra voi vaikuttaa seurakunnassa siihen, että nuorten ja syrjäytyneiden ääni tulee esille. Olemme paikallisseurakunnissa vähän sisäänpäin kääntyneitä. Kaikkia mahdollisuuksia ei käytetä. Nuoret tuntevat kenttänsä ja tapaavat toisia nuoria. Nuoret tietävät paljon enemmän syrjäytymisestäkin, kuin me aikuiset luulemme. Myös seurakunta on valtava verkosto, kuinka paljon se oikein toimien voi hankkia nuorille harjoittelu- ja työssä oppimisen paikkoja, jopa töitä. Käytämme mahdollisuuksiamme aivan liian vähän, sanoo Hämäläinen.

Kirsi Hämäläinen uudistaisi seurakunnan toimintaa niin, että niillekin, jotka eivät ole tottuneet käymään tilaisuuksissa, tarjoutuisi siihen lähes huomaamatta mahdollisuus. Olli-Matti Vuori säilyttäisi hyvät perinteiset tavat, mutta on valmis uudistuksiinkin. Ali Kulhia veisi seurakunnan enemmän kylille.

Seuraava kirkkoherraehdokkaiden tentti on Akaan seurakuntasalissa Toijalassa sunnuntaina 1. helmikuuta kello 18. Vaalisaarnan päiväjumalanpalveluksessa kello 10 Akaan kirkossa pitää Ali Kulhia 11. tammikuuta, Kirsi Hämäläinen 18. tammikuuta ja Olli-Matti Vuori 25. tammikuuta. Jumalanpalveluksen jälkeen on kaikille avoin kahvitilaisuus, jossa voi myös esittää kysymyksiä.

Kirkkoherran vaalin ennakkoäänestys on 2.–6. 2.2015 ja varsinainen vaalipäivä 8.2.2015.

51kirkkoherra-1 51kirkkoherra-2 51kirkkoherra-3 51kirkkoherra-4 51kirkkoherra-5 51kirkkoherra-6 51kirkkoherra-7 51kirkkoherra-8 51kirkkoherra-9