Senioreille monipuolista ruokaa ja pehmeitä rasvoja

Toimittaja Vivikka Monto referoi Seniorituvalla pitämääni luentoa ikäihmisten ravitsemuksesta otsikoiden ”Marjukka Lauhkonen suosittelee senioreille vähärasvaista ruokavaliota” (AS 26.11.2014). Kiitos mukavasti kirjoitetusta jutusta, mutta muutamaa asiaa haluan tarkentaa.

Vähärasvaista ruokavaliota ei suositella senioreille eikä muillekaan. Seniori-ikäiset tarvitsevat monipuolista ruokaa turvatakseen ravintoaineiden saannin, esimerkiksi riittävästi maito- ja lihavalmisteita turvaamaan proteiinin saantia ja runsaasti kasviksia, hedelmiä ja täysjyväviljaa kuitujen lähteenä. Pelkällä kahvilla ja pullalla ei siis pärjää. Vähärasvaista ruokavaliota sen sijaan tarvitaan harvoin, lähinnä vain tietyissä suolistosairauksissa, joissa rasva ei imeydy kunnolla tai esimerkiksi maksan tai haiman sairauksissa.

Toimittaja mainitsi jutussaan suosituksen vähärasvaisista maito- ja lihavalmisteista mutta unohti pois suositeltavat rasvat. Rasvaa voi käyttää reilustikin, kun se on oikeanlaista. Suositeltavia rasvoja senioreillekin ovat margariini leivän päällä, öljy tai pullomargariini ruoanvalmistuksessa ja öljy tai öljypohjainen kastike salaateissa. Lisää suositeltavia, pehmeitä rasvoja saa rasvaisesta kalasta, jota suositellaan syömään pari kertaa viikossa, sekä pähkinöistä, manteleista tai siemenistä, joita voi syödä pari ruokalusikallista päivässä.

Turkkilaisen jogurtin, rasvaisten juustojen tai voin runsasta, päivittäistä käyttöä ei siis yleisesti suositella seniori-ikäisillekään. Näistä saatavia kovia rasvoja välttämällä ja pehmeitä, öljyä sisältäviä rasvoja suosimalla senioritkin voivat edistää sydän- ja verisuoniterveyttään ja aivojen hyvinvointia.

Toinen asia on sitten ruokahaluttomat, hyvin ikääntyneet tai vaikeasti muistisairaat, jotka laihtuvat.

Öljyä sisältävien rasvojen lisäksi apuun voidaan ottaa kermat ja muut rasvaisemmat maitovalmisteet parantamaan energian saantia.

Marjukka Lauhkonen

Ravitsemusterapeutti