Akaan seurakunnan diakoni Aila Laaksonen kysyy suoraan, onko mistään tulossa mitään, sillä seurakunnan hädänalaisille varatut määrärahat ovat käytännöllisesti katsoen loppu. Kun seurakunta on monelle viimeinen paikka josta jotakin saa, niin Aila Laaksonen ennustaa, että näillä näkymin moneen akaalaiseen perheeseen tulee hyvin vaisu joulu.
Aila Laaksonen tietää arjen näkymättömällä puolella. Valoisa luonne, aito usko, rautainen monissa eri tehtävässä kotimaassa ja ulkomailla hankittu ammattitaito pitävät hänet pinnalla vaikeasta tehtävästä huolimatta. Diakonia on sitä, mitä seurakunnilta eniten odotetaan. Diakonia ei kysele, se jakaa ja kannustaa.
Suomi on lamassa, mutta laman ongelmat eivät näy vain ekonomistien suhdannekäyrinä, lomautus- tai irtisanomislukuina. Vaikeuksia on jatkunut nyt jo niin pitkään, että lama näkyy kuntien sosiaalityössä ja seurakuntien diakoniassa. Mitkään rahat eivät näytä riittävän mihinkään ja kenellekään ei oikein voi sanoa ei.
Häpeämme silti edelleen pyytää apua, vaikka olisimme oikeutettuja sitä saamaan. Sinnittelemme ja peittelemme ongelmiamme. Esimerkiksi sotiemme veteraanien kuntoutus on hyvin järjestetty, mutta edelleen keskuudessamme elää veteraaneja, jotka eivät ole koskaan missään hoidoissa käyneet, koska heidän mielestään pahemminkin kärsineitä on. Ei ole.
Perheiden ongelmat nousevat pintaan myös koko maata järkyttävinä lapsisurmina. Vaikka on yritetty auttaa, päädytään hirvittäviin tekoihin. Mitä ihmettä Suomessa nyt tapahtuu? Asiantuntijat pohtivat, eikö itsetuhoajatuksia havaita missään ajoissa. Mitä neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa nähdään ja puututaanko nähtyyn sittenkään mitenkään. Ja mitä läheiset näkevät?
Kyllä välitetään ja puututaan. Akaassa lasten huostaanottojen määrä on korkea ja perheiden hätää on yritetty lievittää ammattiapua lisäämällä. Tuloksia vain ei näy heti, mikä sekin on ongelma joillekin. Ihmisen auttaminen ei vain ole yksinkertaista katkaisijan kääntämistä.
Mitä Aila Laaksonen rahalla tekisi? Hän lievittäisi hädänalaisen arjen tuskaa, maksaisi jonkin välttämättömän, mutta erääntyvän laskun, antaisi ostokortin ruokaan. Näitä ropoja ei pääse käyttämään väärin.
Syyllisten löytäminen ihmisten hätään on hyvin vaikeaa. Takavuosina kyseltiin, miksi Jeppe juo. Sodasta kotiutettiin 1944 nopeasti kymmeniä tuhansia miehiä tyhjän päälle, suurin osa selvisi, osa ei. Kukaan ei kysynyt, kuinka voit. Sotakorvauksien maksaminen ja hyvinvointivaltion rakentaminen tarvitsi kaikki kynnelle kykenevät. Kuka nyt tarvitsee vaikkapa peruskoulun heikoin paperein läpäisseen nuoren, jonka vanhemmat ovat ehkä 1990-luvun laman murjomia. Suomesta on kadonnut ja katoaa edelleen satoja ammatteja, joihin ennen riitti vaatimattomampikin koulutus. Nyt työttömäksi jää usein hyvin koulutettukin. Mihin Suomi on kulkemassa?
Neljä vuotta sitten aloittanut Jyrki Kataisen hallitus lähti liikkeelle kirkkain otsin, selkein tavoittein, mutta ylioptimistisin ennustein. Neljä vuotta on kulunut ja mitään ei ole saatu aikaiseksi. Ei ihme, että keskeisten hallituspuolueiden kannatus on romahtanut.
