Leijona Futsal loisti TV-ottelussa

Leijona Futsalin serbitähdet Nenad Rancic (oik.), Stefan Krstic ja Nenad Veljkovic (takana) tekivät sunnuntaina maalin mieheen.
Leijona Futsalin valkopaitaiset serbitähdet Stefan Krstic (vas.),  Nenad Veljkovic ja Nenad Rancic tekivät sunnuntaina maalin mieheen. Kuvassa Rancic tuuppaa viimeisen osuman tyhjiin. Kuvat Mikko Peltoniemi, Akaan Seutu.

Sunnuntaina tehtiin akaalaista urheiluhistoriaa, kun Leijona Futsal oli esillä Yle TV2:n suorassa lähetyksessä. Kyseessä oli Futsal-Liigan ottelu espoolaista GFT:tä vastaan, ja ottelu pelattiin televisioinnin takia Hämeenlinnan uudella Elenia Areenalla. Puitteet olivat hienot, mutta joukkue pelasi vielä sitäkin hienommin. Upea 5–1 (1–0)-voitto yhdestä liigan mitalisuosikista ei jättänyt ketään  kylmäksi.

Futsal on Hämeenlinnassa melko tuntematon laji, mutta Akaasta saapuneiden katsojien lisäksi myös paikalliset löysivät tiensä mukavasti halliin. Paikan päällä peliä seurasi nimittäin Leijonien kaikkien aikojen ennätysyleisö, 414 katsojaa.  Toijalan Monitoimihallilla tulisi tällaisen yleisömassan kanssa jo hiukan ahdasta.

Pelin alkupuolella GFT:n maalivahti Antti Koivumäki sai vielä pidettyä joukkuettaan pystyssä hienoilla torjunnoillaan.
Pelin alkupuolella GFT:n maalivahti Antti Koivumäki sai vielä pidettyä joukkuettaan pystyssä hienoilla torjunnoillaan.

Leijona Futsal oli löytänyt alkukauden hurlumhei-pelin jälkeen vihdoin terävyyttä myös puolustustyöskentelyynsä. Kovalla taisteluilmeellä ja oivalla taktisella osaamisella GFT:n hyökkäykset saatiin pidettyä aisoissa. Ja maalejahan tämä joukkue osaa tehdä. Avausjakson ainokaisen ohjasi taidokkaalla kosketuksella maalin edestä Kim Lingman saatuaan oivan syötön Jussi Nyströmiltä. Toisella jaksolla maalinteosta vastasivat taitavat Serbi-vahvistukset Nenad Veljkovic, Nenad Rancic ja Stefan Krstic sekä myös joukkuetta heikoilla hetkillä kannatellut maalivahti Tuomas Kallioinen, joka sijoitti torjuntojen lisäksi pallon vastustajan tolppien väliin jo toisen kerran tällä kaudella.

Leijona Futsalin maalivahti Tuomas Kallioinen sai joukkuekavereiltaan onnittelut tekemästään 4-1 osumasta.
Leijona Futsalin maalivahti Tuomas Kallioinen sai joukkuekavereiltaan onnittelut tekemästään 4-1 osumasta.

Loistava koko joukkueen esitys oli sunnuntaina voiton tae. Erkka Helminen istui hyvin Serbi-ketjuun, ja suomalaiskentällisessä Jukka-Pekka Jyrämö johti ketjun peliä esimerkillisesti. Jos joukkueen esitys pysyy jatkossa yhtä tiiviinä, on uusia voittoja odotettavissa. Myös pelaajavalmentaja Veljkovic oli kerrankin melko tyytyväinen joukkueen esitykseen.

– Oli varmasti erittäin viihdyttävä peli taas yleisölle, sekä toivottavasti hyvää mainosta joukkueille ja lajille TV:ssä. Kallioinen maalilla takasi tänään voiton meille, ja enpä pitäisi ihmeenä jos maajoukkuekutsuakin alkaisi hänelle taas tulemaan. Kaiken kaikkiaan pelimme on kehittynyt viime aikoina hyvin, mutta paljon on työtä myös edessä ennen kevään ratkaisupelejä, Veljkovic tarinoi ottelun jälkeen.

Kim Lingman (20) oli osua toistamiseen heti  tekemänsä avausmaalin jälkeen, mutta tämä veto viuhui ohi.
Kim Lingman (20) oli osua toistamiseen heti tekemänsä avausmaalin jälkeen, mutta tämä veto viuhui ohi.

Tulevana viikonloppuna Leijona Futsal viettää huilitaukoa ja parantelee kolhujaan. Ensi viikolla jatketaankin sitten taas kahden pelin merkeissä kun ensin lauantaina on edessä vieraspelimatka Turkuun TPK:n vieraaksi, ja sunnuntaina Monarille saapuu Liikunnan Riemu Jyväskylästä.48Leijona Futsal6 48Leijona Futsal2

Juha Vedenpää