Lapsen oikeus

Nykyään kiistellään siitä mikä on lapsen oikeus. Onko oikeus isään ja äitiin, vai samaa sukupuolta oleviin kasvattajiin? Olisiko parempi vaihtoehto yksinhuoltajuus kuin ristiriitojen sävyttämä perhe elämä? Lapsi kyselee biologista vanhempaansa huomatessaan, että isä tai äiti puuttuu tai hänet on adoptoitu. Aikuisena usein halutaan etsiä puutuva vanhempi tai löytää biologiset vanhemmat. Tehdään pitkiä matkoja ja nähdään vaivaa heidän löytämisekseen. Sisään rakennettu tarve lapsella on omistaa isä ja äiti. Tasa-arvoista avioliitolakia ajavat eivät tätä tunnusta. Kumman oikeudesta on kysymys lapsen vai vanhempien?  Tässä keskustelussa näyttävät tunteet olevan kovin pinnalla puolesta ja vastaan. Lapset ovat altavastaajan asemassa. He eivät osaa sanoa miltä tuntuu. Aika näyttää kun lapset tulevat siihen ikään, että osaavat itse arvioida.

Lapsia voidaan manipuloida aikuisten mielen mukaisiksi. Lapsi syntyessään on tyhjä kiintolevy, joka alkaa täyttyä opetuksesta ja ympäristöstä käsin. Lasta tulee suojella. On järkyttävää kuulla hyväksikäyttötapauksista. Henkilöt, joiden tulisi olla luotettavia kasvattajia, tekevätkin pahaa. Lapsi tai nuori saattaa traumatisoitua koko elämän ajaksi. Löyhä moraali tuottaa seksisairaita ihmisiä, jotka toteuttavat omien himojensa ja halujensa tyydytystä välittämättä siitä, mitä aiheuttavat lapsille ja nuorille. Suojellaan lapsia, ei unohdeta ilmoitusvelvollisuutta, kun näemme tai havaitsemme lapseen kohdistuvaa väkivaltaa.

Reino Tanner