Emmekö siis ole olemassa siksi, että teemme toisen ihmisen elämän helpommaksi? Ihmiset ovat maailman sivu pohtineet oman olemassaolonsa perusteita ja tarkoitusta. Vastauksiakin on löydetty, usein myös uskon alueelta.
Nyt on muotia ajatella, että ihminen on jo siinä määrin viisas, ettei hänen enää tarvitse uskoa eikä enää tarvita muuta valtaa kuin oma valta. Seurauksena tällaisesta ajattelusta on ollut viime aikoina kasvanut runsas eroaminen kirkosta eli seurakuntayhteisöstä. Samalla voidaan ajatella niin, että näinhän voi myös säästää senkin rahan käytettäväksi omiin tarkoituksiin, minkä on tähän asti maksanut kirkollisverona.
Onko siis näkyvissä seurakuntien loppu? En usko. Luulen, että voi käydä päinvastoin. Yhteiskunnallisissa muutoksissa vallitsee usein sellainen ilmiö, että se mikä menee ylös, tulee sieltä myös alas ja päinvastoin. Tästä voi olla esimerkkinä maine ja suosio.
Voi olla niinkin, että pitkään vallinnut maallistuminen on jossain vaiheessa saavuttava ilmiönä loppunsa ja alkaa paluu kirkkoon. Ainakin olemassaolomme perusteet näyttävät nyt kovasti kiinnostavan ihmisiä ympäri maailmaa. Ihmiset perehtyvät jopa toisella puolella maailmaa harjoitettaviin uskonnollisiin menoihin ja pyrkivät oman tasapainonsa saavuttamiseksi löytämään sisältöjä itselleen näistä uskomuksista.
Kun on ahdistus ja pelko, ihminen tarvitsee turvaa. Kun on epävarmuutta, ihminen tarvitsee luottamusta edes johonkin. Kun on itsekkyyttä, ihminen tarvitsee toisten auttamista ja kun on luuloa siitä, että itsellä on kaikki ymmärrys ja valta kaikkeen, ihminen tarvitsee sen tajuamista, että jokainen on itse asiassa aika keskeneräinen ja tarvitsee muiden apua. Elämme aikaa, jossa yksinäisyys kasvaa mutta samalla kasvaa halu yhteenkuulumiselle.
On tullut tavaksi sanoa, että ainoa pysyvä ilmiö maailmassa on muutos. Muutoksen nopeus koskettaa eri lailla eri ryhmiä. Iäkkäiden ihmisten on yhä vaikeampi elää maailmassa, joka edellyttää tietotekniikan monipuolista käyttöä. Jopa radio-ohjelmien seuranta ja kauppaostosten tekeminen tai pankkiasioiminen ainakin verkkokaupassa tai verkkopankissa edellyttävät taitoja, joita ikäihmisillä harvoin on. Silloin tarvitaan apua toisilta ihmisiltä. Olen havainnut, että tällaista apua ollaan kyllä yhä valmiimpia antamaankin, jos vain tiedettäisiin miten rohkenisi lähestyä avun tarvitsijaa.
Kirkko on aika kauan ollut vastaus monien ihmisten ongelmiin ahdistavassa, pelottavassa, muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa. Nytkö tämä vastaus on tullut turhaksi tai liian heikoksi auttamaan? En usko. Uskon sen sijaan niin, että kaikkina aikoina ihminen tarvitsee vastauksia elämän suuriin kysymyksiin sekä omalle itselleen että esimerkiksi koko kansakunnan osalta.
Jopa Jumalan kieltäjälle luulisi sellaisen yhteiskunnan olevan parempi elää, jossa kirkon arvomaailma on niin vahva, että maassa on hyvä ja turvallinen elää. Jos ihmiset voivat luottaa siihen, että muut ihmiset elävät katekismuksen oppien mukaisesti, uskon elämän olevan jopa kirkosta eronneellekin paljon vähemmän ahdistavaa. Uskon, että parasta ihmiselle on, jos hän voi rakastaa Jumalaa, lähimmäistä ja itseään sekä samalla kokea yhteenkuuluvaisuuden tunnetta itselle mieluisassa ryhmässä.
Juha Vuorinen
