Akaa-Volley otti tärkeät sarjapisteet

Jimmy Hernandez palkittiin jälleen kerran Akaa-Volleyn parhaana. Kuvassa Hernandez ohittaa Lempäälän Tommi Roinisen torjunnan. Anssi Vesanen ei ehdi Roinisen avuksi torjumaan akaalaisten hyökkäystä.
Jimmy Hernandez palkittiin jälleen kerran Akaa-Volleyn parhaana. Kuvassa Hernandez ohittaa Lempäälän Tommi Roinisen torjunnan. Ossi Vesanen ei ehdi Roinisen avuksi torjumaan akaalaisten hyökkäystä.

Lempäälän Kisa nousi tälle kaudelle lentopallon ykkössarjaan. Joukkueen on povattu sijoittuvan aivan ykkösen kärkikastiin. Harvoin on ykkössarjassa nähty kokoonpanoa, jolla on takanaan pitkälti toista tuhatta liigapeliä. Voitto entisistä liigajyristä lämmittää varmasti kaikkien ykkösen joukkueiden mieltä.

Lähes paikallispeli oli tuonut Monarin katsomoon noin 200 silmäparia. Yleisö saikin katsottavakseen varsin hyvätasoista lentopalloa.

LeKi johti ensimmäistä erää koko ajan. Mutta kaikesta näki, että peli tasoittuu vielä. Akaa-Volleylla oli hienon hienoja hipaisuja torjunnassa, verkkovirheitä ja ajatuskatkoja. Olisiko ollut jännitystä ilmassa, kun vastassa oli Anssi ja Ossi Vesasen ja Sauli Silpon kaksimetrinen torjuntamuuri.

Erän tähtihetki oli Lempäälän Tommi Roinisen komea torjuntapiste Dimitri Borichevista. Yleispelaaja tuuletti kuin veljensä Pauli Roininen pari vuotta sitten Akaa-Volleyn paidassa. Tuomari joutui jo hieman toppuuttelemaan Roinisen intoilua.

Toinen erä meni Akaa-Volleyn komennossa. Tähtihetki osui Dimitri Boricheville. Dimin hyppysyötöt lipsuivat lempääläläisten käsistä mihin sattui ja antoivat kotijoukkueelle erävoittoon tarvitun pisteputken. Peliä värittivät myös vieraiden omat virheet. Etenkin hyökkäykset lipsuivat rajojen yli. Pitkä erätauon jälkeen mentiin tasapisteissä lähes puoliväliin saakka. Akaa-Volley kuitenkin hiipi pikku hiljaa karkuun. Tähtihetkenä kolmannessa erässä oli Akaan nuoren passarin Miika Seppäsen tulo kehiin.

Erityisesti onnistunut peippi tilanteeseen 22-16 nauratti miestä itseään. Neljäskin erä sujui tasaisissa merkeissä puoliväliin asti. LeKin otteisiin tuli lopussa epävarmuutta tai hermoilua. Se menetti otteensa ennen ratkaisupalloja. Akaan 179-senttisen passari Hasse Mattilan  painopallo tilanteeseen 19-15 kohahdutti yleisöä ja oli neljännen erän tähtihetki. Vastassa oli nimittäin 201-senttinen Anssi Vesanen. Keskitorjuja Rami Rekomaa ratkaisi ottelupallon akaalaisille torjumalla vieraiden hyökkäyksen.

Ottelu päättyi siis Akaa-Volleyn voittoon 3–1 (15–25, 25–15, 25–17, 25–20). Seuraavan kerran Akaa-Volley nähdään Monarilla 26.10. Vastaan asettuu Vantaan Lentopallo.