Liikuntatilojen säilyttämisen puolustaminen ei ole itsekästä venkoilua vaan tärkeää sairauksilta ennaltaehkäisevää vapaaehtoistoimintaa

Akaan Seudussa 8.10. olleessa teknisen lautakunnan puheenjohtaja Sirpa Hämäläisen haastattelussa on asiavirheitä, jotka on hyvä oikaista.

Akaan Isku ja Toijalan Valpas tekivät oikaisuvaatimuksen tekniselle lautakunnalle Monitoimihallin squash-tilojen muutosta luokkatiloiksi. Teimme oikaisuvaatimuksen, koska näiden tilojen muuttaminen vie harrastajiltamme tilat, joita ei ole muualla tällä alueella. Kyseessä ei siis ollut lasten ja neljän squash-pelaajan vastakkainasettelu eikä tärkeysjärjestykseen laittaminen, kuten Hämäläinen haastattelussaan sanoo. Seurat näkevät tärkeänä liikuntatilojen säilyttämisen, koska Akaassa liikuntapaikkoja on tällä hetkellä muutenkin vähän harrastajiin nähden. Seurat tekevät todella hyvää vapaaehtoistyötä terveyden ylläpitämiseksi liikuttamalla kaikenikäisiä kuntalaisia.

Käyttäjämäärät ovat paljon suuremmat kuin lehdessä mainitut neljä pelaajaa. Pelkästään squashin harrastajia on 20 ympäri Etelä-Pirkanmaata, Tampereelta ja Hämeenlinnasta asti. Tiloja ovat käyttäneet myös pöytätenniksen ja boccian pelaajat kuin myös nyrkkeilijät. Näitä kyseisiä tiloja on myös käytetty lämmittelypaikkoina ennen pelejä ja harjoitusvuoroja. Kun nämä kaikki laskee yhteen, saadaan kävijämääräksi noin 60–100/viikko. Mikäli oikaisuvaatimus olisi luettu huolella, siitä olisi selvinnyt lajien määrä ja näin ollen olisi ollut helppoa laskea tilojen kävijämäärät.

Haastattelussa mainitaan myös, että oikaisuvaatimus olisi hankaloittanut kiireistä aikataulua. Tosiasiassa remontti aloitettiin ennen oikaisuvaatimuksen käsittelyä. On ymmärrettävää, että lapsille tarvitaan pikaisesti luokkatiloja, kun huomataan oireita aiheuttavia sisäilmaongelmia. Kun tämä asia oli kesäkuussa esillä, tyhjillään olivat niin nuorisotilat kuin Aseman koulu sekä Kurisjärven koulu. Tietojen mukaan kyseessä on väliaikaisratkaisu. Tällä kalliilla remontilla kuitenkin tehdään pysyvämpi ratkaisu, koska jatkossa näissä pienissä tiloissa on mahdotonta harrastaa kovinkaan paljoa.

Toijalan Valppaan johtokunta toivoo, ettei Akaassa enää suljeta tai oteta muuhun käyttötarkoitukseen yhtään liikuntatilaa, jotta kaikki Akaan seurat ja yhdistykset voisivat jatkossakin harrastaa, kouluttaa, valmentaa, liikuttaa ja aktivoida kaupunkimme asukkaita.

Saija Roininen, Mauri Lehtinen, Eero Lehtonen, Sari Saarinen, Kari Lehmusvirta, Minna Sievola, Eeva Talvinen, Pertti Tuomela, Leo Virtanen