Taantuma vaikuttaa kotitalouksien kulutukseen negatiivisesti. OP-Pohjolan kotitalouksien barometrin mukaan Tampereen seudun asukkaista 33 prosenttia on vähentänyt kulutustaan vuoden takaiseen verrattuna.
Tienoolla menee silti paremmin kuin maassa keskimäärin. Muualla on vähennetty kulutusta 39 prosentin verran.
Tampereen seudulla 45 prosenttia kyselyyn vastanneista kuvasi taloudellista tilannettaan erinomaiseksi tai melko mukavaksi, kun muualla Suomessa vastaava luku on 41 prosenttia. Luvut ovat hieman laskeneet viime vuodesta, mikä vaikuttanee kulutuksen vähentymiseen.
Alueella vastaajien suurimmat taloudelliset suunnitelmat liittyvät matkustamiseen, kun Suomessa keskimäärin ne liittyvät yleisimmin työhön ja toimeentuloon.
Säästöjä hyvänkin päivän varalle
Kulutuksen vähentämisen vastapainona näkyy kasvava trendi säästämisessä ja sijoittamisessa. Kun toimeentulosta ja varallisuudesta on huoli, säästämishalut lisääntyvät.
Vuonna 2012 noin 60 prosenttia suomalaisista kuvasi varallisuuttaan joko erittäin tai melko hyväksi, kun nyt tyytyväisiä oli vain 24 prosenttia. Tampereen seudun asukkailla tilanne on silti tässäkin suhteessa hieman parempi: 30 prosenttia oli tyytyväisiä varallisuuteensa.
– Käymme jatkuvasti sijoitusneuvotteluita asiakkaiden kanssa jokaisessa varallisuusluokassa. Oli tulotaso mikä tahansa, niin olisi tärkeää kerryttää edes jonkinlainen potti pahan päivän varalle. Toki voi ajatella niinkin, että säästää hyvän päivän varalle toteuttaakseen unelmiaan, konttorinjohtaja Jaana Majaniemi Tampereen Seudun Osuuspankin Viialan-konttorista kertoo.
– Teemme sijoitussuunnitelmia, joihin pääsee mukaan muutamalla kympillä kuussa. Moni tekee kanssamme sopimuksen, jossa sovimme asiakkaalle jonkin riskirajan, ja pankki huolehtii varojen sijoittamisesta. Näin asiakkaan ei tarvitse itse perehtyä eri sijoitusmahdollisuuksiin.
Alhaiset korot miellyttävät asuntovelallisia, mutta sijoittaja ei pysty säästötilillä aina edes suojautumaan inflaatiolta. Suomalaiset ovat silti arkoja ottamaan sijoittamisessa riskejä.
Jaana Majaniemi mainitsee yhdeksi vaihtoehdoksi esimerkiksi kansainvälisesti hajautetut rahastot.
Osuuspankille tuli keväällä mahdollisuus tuotto-osuuteen. Siinä sijoitetaan pankin omaan pääomaan. Majaniemen mukaan se on osoittautunut suosituksi osana sijoitussuunnitelmaa.
Asuntomarkkinat lähes jäissä Viialassa
Talouden epävarmuus näkyy myös asuntomarkkinoilla. Barometrin mukaan vain 18 prosenttia Tampereen seudun asukkaista kokee, että nyt olisi hyvä aika vaihtaa asuntoa. Huonona ajankohtaa pitää 30 prosenttia vastaajista. Heistä puolet toteaa ajankohdan olevan huono, koska asuntomarkkinoiden tilanne vaikuttaa epävarmalta.
Konttorinjohtaja Jaana Majaniemi sanoo, että asuntomarkkinoiden tilanne on erityisen hankala Viialassa. Myyntiajat venyvät pitkiksi, ja alalla on ostajan markkinat.
– Kauppoja tehdään lukumääräisesti Viialassa aika vähän tällä hetkellä. Viialassa asuu paljon vanhempaa väestöä, joka haluaa muuttaa omakotitalosta kerrostaloon keskustaan. Talon myynti voi kuitenkin kestää todella kauan.
Ellei omista ennestään asuntoa, voi ostokynnys olla matalakin. Jotkin asunnot myydään nopeasti, mutta Majaniemi sanoo olevan mahdotonta ennustaa, kauanko myynnissä menee.
Päällekkäisiäkin asuntolainoja myönnetään vielä harkinnan mukaan, mutta niissä tehdään tarkka maksusuunnitelma, jotta asiakas ei jää kahden asunnon loukkuun.
TSOP:n Viialan-konttorin aukioloaikoja supistettiin toukokuun alussa. Majaniemi sanoo asiakkaiden olevan huolissaan siitä, suljetaanko konttori kokonaan.
– Tällaisia suunnitelmia ei ole. Emme olisi muuten remontoineet konttoria tänä vuonna.
Kotitalouksien barometrikyselyn toteutti TNS Gallup, ja siihen vastasi reilut 3 200 18– 69-vuotiasta suomalaista. Tampereen seudulla vastaajia oli 300.
Gallup
1) Oletko vähentänyt kulutusta viimeisen vuoden aikana?
2) Säästätkö tai harkitsetko säästämistä?
3) Onko mielestäsi nyt hyvä ajankohta myydä tai ostaa asunto?
1) Olen vähentänyt kuluttamista kaikin tavoin, esimerkiksi kierrätän paljon.
2) Säästän pahan päivän varalle sekä matkailua varten.
3) Ei.
Tarja Haavisto-Holma, Viiala
1) En.
2) Olen aina säästänyt.
3) Myydä voisi mutta ei ostaa. Asuntojen hinnat tulevat laskemaan, koska ihmisillä ei ole enää varaa ostaa niitä.
Markku Hakala, Viiala
1) Olen vähentänyt kulutusta, ostan lähinnä ruokaa. Tavaroita on muutenkin kaapit täynnä.
2) Säästän pahan päivän varalle.
3) Nyt on huono aika vaihtaa asuntoa. Joskus tulevaisuudessa haluamme vaihtaa pienempään asuntoon.
Elvi Pollari, Toijala
1) En.
2) Olen aina ollut nuuka.
3) Ei. Olen muutaman kerran suurentanut taloamme, mutta en ole aikeissa vaihtaa asuntoa.
Leo Virtanen, Toijala
Viimeisimmät kommentit