Pirkanmaan Muistiyhdistys kaipaa riveihinsä uusia vapaaehtoisia. Sen Akaa–Urjalan paikallisyhdistys on toiminut viitisen vuotta, ja vertaistukea se on antanut neljän vuoden ajan. Muistisairaille sekä näiden omaisille on vertaistukiryhmä kerran kuukaudessa kulttuuritalo Laaksolassa Toijalassa.
Muistiohjaaja Marjo Haavisto sanoo, että toiminnan laajentaminen vaatisi vapaaehtoisten panostusta. Hän on mukana Vapaaehtoisuuden voimaa -kiertueella, jossa yhdistys kertoo toiminnastaan ja mahdollisuudesta toimia vapaaehtoisena. Akaassa tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 24. syyskuuta Viialan kirjastossa Vilkussa.
– Vapaaehtoisten rooli lähtee siitä, mitä kukin haluaa tehdä. Tällä hetkellä vertaisryhmää vetävät Akaassa yhdistyksen työntekijät, mutta vapaaehtoisista voisi tulla ryhmiin vastuuhenkilöitä, jotka huolehtivat käytännön asioista. Vapaaehtoiset voivat myös esimerkiksi jakaa mainoksia ja esitteitä, Haavisto selvittää.
Vapaaehtoisena toimimiseen ei vaadita erityistä koulutusta, vaan olennaista on kiinnostus muistiasioihin sekä toimiminen muistisairautta sairastavien ja heidän läheistensä hyväksi. Pirkanmaan Muistiyhdistys järjestää kiinnostuneille omia koulutuksiaan.
Jokainen päättää itse paitsi omasta roolistaan myös siitä, kuinka paljon aikaa antaa vapaaehtoistyölle. Paikallisyhdistyksessä on tällä hetkellä 46 jäsentä.
Tiedon tarve on suuri
– Jos saamme toimintaan lisää väkeä, voisimme järjestää esimerkiksi muistikahviloita, joita meillä toimii joillain paikkakunnilla. Joskus niissä on paikalla asiantuntija kertomassa jostain teemasta. Olennaista on kokoontua yhteen porukalla, joka on kiinnostunut muistiasioista.
Yhdistyksen tapahtumiin osallistuminen ei edellytä sen jäsenyyttä. Akaan vertaisryhmään osallistuu Marjo Haaviston mukaan kymmenkunta paria eli muistisairasta ja tämän omaista.
Vapaaehtoistyöstään Vilkussa kertoi dementianeuvoja ja muistilähettiläs vuodelta 2013 Maija-Liisa Vänninmaja.
– Ihmisten tiedon tarve on suuri. Muistisairaus muuttaa ihmistä valtavasti. Mitä dementia teidän mielestänne on? Vänninmaja kysyi Vilkkuun kokoontuneelta yleisöltä.
– Se kun pelkää, että ei enää osaakaan tehdä kaikkia asioita, yleisöstä vastattiin.
Vänninmaja myöntää, että muistamattomuus on hyvin pelottavaa, mutta se on vain yksi oireyhtymän oireista. Myös sairastuneen persoona muuttuu.
– Muistisairas elää tässä hetkessä, mutta hän on myös erittäin herkkä ja haavoittuva sairauden takia, Vänninmaja sanoo.
Seuraava vapaaehtoiskoulutus järjestetään Tampereella 4. joulukuuta. Mukaan voi ilmoittautua 7. marraskuuta asti muistiohjaaja Raita Lehtoselle, puhelin 050 431 9299 tai raita.lehtonen@saunalahti.fi.
Viimeisimmät kommentit