…kun asioin paikallisissa yrityksissä. On aika kummallista ajattelutapaa näin 2010-luvulla, että unohdetaan erityisryhmät. Ihmettelen suuresti, kuinka esimerkiksi pankeilla on varaa unohtaa senioriasiakkaansa. On turha edes yrittää pyörätuolilla saati rollaattorilla pankkiin sisälle. Ei ole kynnyksiä eikä helposti aukeavia ovia, sähkö-ovista on turha haaveillakaan. Esteettömyyttä löytyy myös aika harvoista keskustan yrityksistä saati ravintoloista. Tämä ei suinkaan koske kaikkia yrityksiä, mutta suurinta osaa.
Miksi märisen? Siitä yksinkertaisesta syystä, että olen huolissani paikallispalveluiden saannista ja laadusta. Keskustasta lähtee koko ajan yrityksiä, mutta omaakin osuutta asioihin on. Meillä on tällä hetkellä siirtymässä ja jo siirtynyt eläkkeelle sellaista senioriryhmää, joilla on omaa rahaa käytettävissä. Voidaan sanoa, että ensimmäinen varakas sukupolvi, jolla oikeasti on varakkuutta, ja sen mukaan he osaavat jo vaatia rahallensa vastinetta. Kova työ on kuitenkin vaatinut veronsa, ja tämä olisi syytä huomioida palveluita kehitettäessä.
Tällaista on ehkä ideaalimaailman meno, mutta ei käytännössä. Kuinka voi olettaa yritysmaailmalta suurempia ponnistuksia, kun menet vaikka piipahtamaan palvelutaloissa, eikä niissäkään juuri ole huomioitu esteettömyyttä saati henkilökunnan toiveita. Suomessa kun mikään ei ole viisas kuin insinööri, täydellisiä on joka nippeli ja rööri.
Jarno Palander
