Pakottaa

Profile Image of Akaan Seutu

Julkisuudessa on useaan otteeseen kerrottu, että Ukrainan kriisin ja Venäjälle asetettujen pakotteiden vaikutukset ovat vähäiset suomalaisille yrityksille ja yhteiskunnalle. Rahoitus- ja pankkisektorin sanktioiden vaikutukset teollisuudellemme on unohdettu kokonaan. Kuitenkin juuri niiden johdosta jo nyt monen yrityksen kohdalla tilanne on vakava. Pakotteet on sovittu ja ne tulee toteuttaa, mutta niiden todellisia seuraamuksia ei pidä vähätellä.

Venäjä on Suomen viennin tärkeimpiä kohdemaita, siksi Ukrainan kriisin negatiiviset vaikutukset ovat merkittävät monille teknologiateollisuuden yrityksille ja niitä palveleville toimijoille. Tilanne Suomessa ei muutenkaan ole helppo. Viimeisen viiden vuoden aika Suomen vienti on jäänyt jälkeen kaikista kilpailijamaistaan. On turhauttavaa lukea lausuntoja, joiden mukaan kriisin ja pakotteiden vaikutukset ovat vähäiset, kun samaan aikaan tilanteen johdosta useissa yrityksissä on jouduttu toiminnan supistamiseen.

Käytännössä Ukrainan kauppa on loppunut kokonaan ja Venäjän kauppa hiipuu päivä päivältä. Jo talvella Venäjän yleinen taloustilanne heikkeni ja alkuvuoden aikana vienti Venäjälle putosikin edelliseen vuoteen verrattuna liki viidenneksen. Nyt tilanne huonontuu edelleen sanktioiden johdosta, kun paikallinen rahoituksen saatavuus on kiristynyt. Rahoituksen saatavuus onkin suurin ongelma kone- ja laiteviennissä. Vientikaupassa käytetään yleisesti ostajan pankin maksuvälinettä siten, että suomalainen viejä saa maksun suomalaiselta pankilta esitettyään sille vientiasiakirjat. Näin on varmistettu saatavat ilman riskiä. Järjestely on toiminut hyvin ja siihen on voitu lisätä myös rahoitus; isoimpien pankkien kanssa yleisesti 5 vuoteen asti.

Nyt Venäjän suurimmat pankit on asetettu pakotelistalle. Tällöin näiden pankkien kanssa ei rahoitusjärjestelyjä voida enää tehdä. Venäläisten asiakkaiden on siis etsittävä uusia pankkeja tukemaan toimintaansa. Ilman aikaisempaa asiakassuhdetta se ei tietenkään ole helppoa. Lisäksi nämä uudet pankit ovat melko pieniä ja siksi voidaan tehdä vain pienehköjä kauppoja lyhyillä maksuajoilla. Tästä syystä useat kaupat kuivuvat kokoon ja työt loppuvat monelta yritykseltä. Ongelmien vähättelyllä ei saavuteta mitään ja väittämillä, että tuotteethan voidaan myydä uusille korvaaville alueille, ei ole mitään todellisuuspohjaa. Vuonna 2009 monelta vientiyritykseltä putosi yli kolmannes myynnistä eikä korvaavia markkinoita ole kuluneiden vuosien aikana löytynyt. Uusia markkinoita ei avata hetkessä, vaan se vaatii useamman vuoden pitkäjänteisen työn. Kriisin taloudellisten vaikutusten korjaamiseksi ei ole mitään nopeaa hokkuspokkus konstia, pitää vain edelleen tehdä kovaa työtä kauppojen eteen ja valitettavasti joudutaan usein myös sopeuttamaan toimintaa. On aika vastuutonta elätellä tyhjiä toiveita tyhjillä lausumilla, myös valtiovallan pitää ryhtyä nopeisiin toimenpiteisiin viennin edellytysten parantamiseksi.

Tärkeintä olisi kuitenkin, että Ukrainan tilanteelle löydetään nopeasti rauhaan johtava ratkaisu ja ihmiset kriisialueella voisivat palata normaaliin elämään.

Eero Virtanen

Kirjoittaja on johtaja Elematic Oy:ssä