Maatilan päärakennus tuhoutui tulipalossa Taipaleella

Maatilan päärakennus tuhoutui tulipalossa Runkantiellä Kylmäkosken Taipaleella sunnuntaina kello 17:n jälkeen. Yksikerroksisen, 213-neliöisen talon ullakko tuhoutui palossa kokonaan ja alakerta kärsi vesi- ja savuvahinkoja.

– Kun tulimme paikalle, palo oli jo pitkälle edennyt ja liekit löivät rakennuksen päädystä, kertoo Kylmäkosken VPK:n päällikkö Jarmo Lindfors.

Syttymishetkellä rakennuksessa ei ollut ihmisiä. Isäntäväki oli navettatöissä läheisessä navetassa, eikä havainnut palon syttymistä. Tieto palosta tuli tilan ulkopuoliselta henkilöltä.

Palo ei aiheuttanut vahinkoa tilan muille rakennuksille, mutta Lindforsin mukaan vuonna 1985 rakennettu päärakennus tuhoutui korjauskelvottomaksi.

– Palopesäkkeiden takia jouduimme avaamaan seiniä ja poistamaan katon kokonaan. Lempäälästä paikalla oli nosturilla varustettu pelastusauto.

Sammutustöihin osallistui yksiköitä Toijalasta, Valkeakoskelta, Lempäälästä, Kylmäkoskelta, Kurisjärveltä, Urjalasta ja Viialasta. Jälkivartiointia suoritti Sääksjärven VPK.

Kylmäkosken VPK:n päällikkö Jarmo Lindfors kertoo Kylmäkosken VPK:n naisosaston hoitaneen palomiesten muonituksen palopaikalla.

– Meillä oli palokuntanuorten leiri Tipurilla Pajamäessä. Leirin muonittajana toiminut naisosasto ei lähtenytkään kotiin vaan jatkoi siitä suoraan hälytyksen muonittajana. Meidän paloasemalta toimitettiin palopaikalle makkaraa, kahvia ja leipää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?