Peli-Veikoille ei lisäpisteitä

Toijalan Pallo-49:n kakkosjoukkue Peli-Veikot ei onnistunut lisäpisteiden hankinnassa. Joukkue vieraili Valkeakosken Sääksmäellä Rauhalan kentällä torstaina 21. elokuuta. Isäntäjoukkue oli Sääksmäen Sopu, joka voitti pelin niukasti 1–0 (1– 0).

Tässä viitosdivisioonan ykköslohkon ottelussa, ainoan maalin 19. minuutilla teki Sovun Henri Grym. Muutama Toijalan Pallon edustusjoukkueen pelaajakaan ei asiaa auttanut. Tappio tuli, ja sarjapaikasta voi tulla vielä kova tappelu.

– Saamme peleissä kärkijoukkueita vastaan paljon hyvää aikaan. Ja pinnojakin on niiltä mukavasti napsittu. Pienellä tuurilla pinnoja voisi olla puolikin tusinaa enemmän, toteaa valmentaja Kimmo Enstedt.

Mutta samaan hengenvetoon ääni muuttuu astetta ärtyisemmäksi.

– Sitoutumisaste nuorilla pelaajilla on välttävää tasoa. Kerta viikossa treeniä, ja ollaan jopa pyrkimässä edustuksen rinkiin – ei kelpaa, puhisee valmentaja.

Elokuu loppuu, ja siirtymiset edustus- ja kakkosjoukkueen välillä myös tyssää.

– Nyt täytyy tehdä erittäin perustellut valinnat, ketkä syksyllä pelaavat edustuksessa ja ketkä meillä. Nyt pelataan molempien joukkueiden tulevaisuudesta, valmentaja vaatii.

Molemmat joukkueet niin edustus- kuin kakkosjoukkue, kamppailevat sarjojensa alapäässä. Parikin tappiota lisää, niin sormia paniikkinappuloilla riittää.

Peli-Veikot pelaa tänään keskiviikkona Toijalan Keskusurheilukentällä tamperelaista

Miau-miehiä vastaan. Peli alkaa kello 19.

Nouseeko TFT viitoseen?

Mielenkiintoa on myös herättänyt Toijalan Nuorisoseuran jalkapallojoukkue Toijalan Fumblers Teamin peliesitykset. TFT pelaa kuutosdivisioonaa, ja isoon ääneen on uhottu noususta viitosdivisioonaan. Hyvinhän Henri Johansson ja kumppanit ovat sarjassa pärjänneet. Hiukan takapakkia tuli kuitenkin sunnuntaina 24. elokuuta.

Parolan Visan kakkosjoukkue pyöritti akaalaisia 8–0. Neljä peliä TFT:llä on jäljellä. Syksy näyttää, onko Akaan jalkapalloseurojen korkein sarjataso ensi kaudella nelonen vai viitonen?

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?