Juho Pirttijoki joutui jättämään maajoukkueleirin väliin

Nuori akaalainen on sanojensa mukaan valmis tekemään töitä menestyäkseen.

Juho Pirttijoen piti tällä viikolla olla mukana maajoukkueleirillä Eerikkilässä. Leirin sijaan edessä on nenäleikkaus.

Jalkapalloilija Juho Pirttijoki joutui jättämään alle 19-vuotiaiden maajoukkueleirin väliin loukattuaan sunnuntain pelissä nenänsä. Maajoukkueleiri Eerikkilässä alkoi eilen ja jatkuu huomiseen.

Pirttijoki loukkaantui kakkosdivaripelissä FC Hämeenlinnan riveissä, jossa 18-vuotias akaalaispelaaja on ollut Hakasta lainassa parin pelin verran.

– Kamppailutilanteessa sain kaverin jalasta päähän. Nenä murtui ja meni vähän vinoon, Pirttijoki kertoo.

Kun turvotus on laskenut, Pirttijokea odottaa loppuviikosta nenäleikkaus. Pelikunnossa puolustajan pitäisi olla viikon päästä leikkauksesta.

– Noin viikon päästä pystyn jatkamaan pelaamista jonkinlaisen suojamaskin kanssa, joka estää iskut. Kaiken kaikkiaan viime sunnuntaista pelaamiseen tulisi kahden viikon tauko.

Vaikka maajoukkueleiri peruuntui, Pirttijoki uskoo, että kauden loppupeleissä hän pääsee näyttämään taitonsa maajoukkuevalintoja silmällä pitäen. Syyskuun 5. ja 7. päivä nuoret pelaavat kotimaassa Kreikkaa vastaan. Kreikka-otteluiden jälkeen nimetään joukkue lokakuussa Liettuassa pelattavaan alle 19-vuotiaiden EM-alkukarsintaturnaukseen.

Pirttijoki on ollut muutaman ottelun verran lainassa Kakkosessa pelaavassa FC Hämeenlinnassa saadakseen kokemusta miesten peleistä. Pirttijoki kuuluu Ykkösessä pelaavan Hakan edustusjoukkueeseen, mutta debyytti pelikentällä on vielä tekemättä.

Jalkapallon ohella Juho Pirttijoki opiskelee kolmatta vuotta Akaan lukiossa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?