Mikko Pernu, jonka kuolemasta tulee tällä viikolla kuluneeksi 30 vuotta, oli persoonallinen taiteilija, joka viihtyi omissa oloissaan, joskus erakoitumiseen asti. Tarvittaessa hän oli myös seurallinen ja toimi aktiivisesti monissa yhdistyksissä ja seuroissa. Taulujen maalaamisen lisäksi hän teki taidetta uppopuista ja kehitteli menosuuntaan soudettavat airot.
Isänisä istui valtiopäivillä
Mikko Pernun isovanhemmat olivat talollinen Juho Matinpoika Pernu (1833–1898) ja Brita Klapuri (1834–1897). He asuivat Kälviän Suutarinmäellä, ja heillä oli kahdeksan lasta, joista Mikko Pernun isä Johan Adolf oli toiseksi vanhin.
Isoisä Juho Pernu oli jo lapsesta kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja hankki itseopiskelulla luku- ja kirjoitustaidon. Hän toimi aktiivisesti kunnan eri lautakunnissa ja kunnan esimiehenäkin useita vuosia. Häntä pidettiin myös paikkakunnan hartaimpina oppilaitosten ja varsinkin kansakoulujen kannattajana. Lainakirjastoaatteen levitessä Kälviälle Juho otti kirjaston kotiinsa Suutarinmäelle kahdeksan vuoden ajaksi.
Vuosina 1877–78 hän oli Kokkolan tuomiokunnan edustajana säätyvaltiopäivillä.
Kun osa perheen pojista isän parlamenttikauden jälkeen otti hoitaakseen talon töitä, alkoi Juho Pernu rakentaa saha- ja myllylaitoksia sekä Kälviällä että sen naapurikunnissa. Hän toimi pitkään Kirkkokosken saha- ja luujauhomyllyn toimitusjohtajana ja Pernun höyrymeijerissä.
Isä oli pidetty asemapäällikkö
Mikko Pernun isä Johan Adolf Pernu syntyi Kälviällä 29.5.1861 ja kuoli Toijalassa 14.5.1929. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomenkielisestä yksityisestä lyseosta keväällä 1883. Vuoden päivät hän oli yliopiston kirjoilla mutta aloitti jo vuonna 1884 työt Oulun ratatyömaalla.
Vuonna 1888 hän suoritti sähköttäjätutkinnon ja toimi sen jälkeen sähköttäjänä ja kontrollikonttorin kirjurina Kaipiaisissa.
Vuonna 1894 Johan Adolf Pernu suoritti kameraalitutkinnon eli alemman hallintotutkinnon Helsingin yliopistossa ja sai sen jälkeen asemapäällikön paikan Vilppulan Kolhon asemalla. Samana vuonna hän meni naimisiin Maria Trouppin (1868–1904) kanssa.
Pariskunnalla oli neljä lasta: Vilho Johannes (1896–1969), Erna (1898), Mikko (8.8.1899–17.8.1984) ja Matti Torsten (1900–1947).
Vuonna 1908 Johan Adolf siirtyi asemapäälliköksi Toijalaan ja hoiti sitä virkaa vuoteen 1927. Toijalassa asuessaan hän meni vuonna 1914 naimisiin Hedvig Maria Bergenvallin, omaa sukua Sjögren (1877–1956) kanssa. Heille syntyi yksi poika, Nils Johannes (1918–1932).
Johan Adolf Pernu toimi Asemapäällikköyhdistyksen puheenjohtajana vuonna 1915 ja varapuheenjohtajana vuosina 1916–26. Yhdistyksen kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 1927.
Pernu oli aktiivisesti puuhaamassa Toijalan satamaradan rakentamista. Häntä kiitettiin hiljaiseksi ja rauhalliseksi mieheksi, joka hoiti työnsä hyvin. Toijalassa hän muun muassa toimi yli 20 vuotta yhteiskoulun vanhempainneuvostossa.
Lehtimies ja mainospäällikkö
Mikko Pernu oli 9-vuotias, kun perhe muutti Toijalaan. Kansakoulun jälkeen hän kävi keskikoulun Toijalassa ja lähti sitten opiskelemaan Teknilliseen kouluun Helsinkiin. Sen jälkeen hän opiskeli viisi vuotta yhteiskunnallisessa korkeakoulussa yhteiskuntatieteitä, valtio-oppia sekä sanomalehtitekniikkaa ja -oppia. Mikko Pernu oli kiinnostunut myös filosofiasta, etiikasta ja psykologiasta.
Opiskelujen jälkeen hän oli viisi vuotta toimittajana ja kirjeenvaihtajana Viipurissa Karjala-lehdessä. Vaimonsa Aune Mustosen (1903–1984) hän oli tavannut Helsingissä, ja pariskunta muutti takaisin Helsinkiin vuonna 1930. Perheen ensimmäinen tytär, Marjatta syntyi seuraavana vuonna ja toinen tytär, Eeva, vuonna 1933.
Helsingissä Mikko Pernu toimi mainosalalla, mainospäällikkönä Korpivaara Oy:ssä ja Pohjoismainen Sähkö Oy:ssä. Viimeksi mainitun työpaikan puitteissa Pernun perhe on päässyt Helsingin kaupunginmuseon valokuvagalleriaan.
– Perheen kotona käytiin ottamassa valokuvia, joiden piti esitellä tuon ajan Helsingin kaupunkiporvariston elämää. Kuvausidea oli syntynyt siitä, että Pernuilla oli isoisän työpaikan kautta kaikki uusimmat kodinkoneet ja laitteet, kertoo Mikko Pernun tyttärenpoika Juha Kulmanen.
Sota aiheutti traumoja
Nuorena miehenä Mikko Pernu osallistui Viron vapaussotaan. Talvisodan syttyessä hän jo täyttänyt 40 vuotta, ja hänet määrättiin sodan alussa ensin kodinturvajoukkoihin ja lähetettiin myöhemmin rintamalle.
– Perhe oli evakuoituna tänne Kotkajärvelle isoäitini kotitaloon, ja me kävimme Pirttikosken koulua. Kun joku oli nähnyt lomalle tulleen isämme partaisena ja likaisena, liikkui kylällä huhu, että sinne oli tullut desantti, muistelee tytär Marjatta Pernu omalla mökillään Kotkajärven rannalla.
Sota oli Mikko Pernulle traumaattinen kokemus ja päättyi siihen, että hänet jatkosodan ensimmäisestä tykistökeskitystilanteesta vietiin tajuttomana sairaalaan.
– Siihen loppui hänen sotansa. Hän meni omasta tahdostaan Veikkolan parantolaan ja sieltä päästyään muutti viettämään erakkoelämää Sääksmäen Ritvalaan. Siinä vaiheessa vanhempani erosivat emmekä tavanneet isää vuosikausiin. Sitten hän muutti Toijalaan, ja hänen henkiset kärsimyksensä helpottivat ajan myötä. Vanhempani palasivat yhteen, ja yhteydenpito meihin lapsiinkin palasi normaaliksi, kertoo Marjatta Pernu.
Veli oli jääkäri ja armeijan palveluksessa
Mikko Pernun vanhempi veli, Vilho Johannes Pernu, opiskeli Toijalassa käydyn keskikoulun jälkeen Tampereen teknillisessä opistossa. Hän oli yksi kolmesta Toijalasta lähtöisin olleesta Saksan jääkäristä.
Jääkäreihin liittyessään hän oli 19-vuotias, ja ensimmäisen maailmansodan vuosina hän palveli Suomen pääkonsulinviraston sihteerinä Hampurissa ja Suomen kauppatoimiston ensimmäisenä sihteerinä Berliinissä. Sen jälkeen hän toimi liikealalla, ensin Wienissä ja Pariisissa ja sitten Suomessa muun muassa Imatralla ja Elisenvaarassa sekä Hämeenlinnassa Arvi A. Karisto Oy:n myyntipäällikkönä.
Talvi- ja jatkosotien aikana Vilho Pernu toimi toimistoupseerina Päämajan tiedusteluosastolla ja viestikomppanian päällikkönä Laatokan Rannikkoprikaatissa.
Taiteellisuutta suvussa
Mikko Pernun innostus maalaamiseen oli perua Maria-äidiltä ja tädiltä, jotka harrastivat maalausta. Kuten myös Pernun sisar Erna Riistavaara, joka asui leskeksi jäätyään Toijalassa samassa talossa veljensä kanssa. Myös Mikko Pernun tytär Eeva Leskinen on farmaseutin työnsä ohessa harrastanut maalaamista ja pitänyt useita näyttelyitä.
Helsingin-aikoinaan Mikko Pernu opiskeli maalausta Hugo Otavan ja piirtämistä taiteilija Tauno Sarmajan (entinen Snellman) johdolla. Hän kävi myös kahdesti viikossa Helsingin taidehallissa piirtämässä alastonmalleja.
Mikko Pernun varsinainen taidemaalarin ura alkoi kuin henkiseksi vastapainoksi sotakokemuksille.
Avulias herrasmies, melkein aatelinen
Mikko Pernu on kertonut maalausharrastuksensa synnystä Toijalan Sanomissa 27.8.1949.
– Ensimmäisen töherrykseni tein joskus 10-vuotiaana. Yritin siinä maalata katukuvaa ratkaisemalla valo-ongelmia. Mutta varsinaisen herätyksen sain, kun sain olla Urho Järvisen apuna hänen maalatessaan kulisseja Toijalan Sampolassa.
Kesäkuussa 90 vuotta täyttänyt Kauko Alamäki kertoo tutustuneensa Mikko Pernuun juuri Sampolassa.
– Tapasin hänet ensi kertaa siellä, kun hän teki lavastuksia Toijalan Näyttämön näytelmiin. Se oli joskus 1950-luvun lopulla.
Alamäet ja Pernut asuivat samassa talossa Mustanportintiellä, ja perheet ystävystyivät.
– Vierailimme usein toistemme luona, ja kun meillä esimerkiksi oli tyttäremme Päivin ristiäiset, saimme Mikolta hienon kastemaljan, kertoo Kauko Alamäki.
Hän kiittelee Mikko Pernua todelliseksi herrasmieheksi.
– Voisi melkeinpä sanoa, että hän oli aatelismies. Hänellä oli hieno käytös, ja hän oli aina kohtelias kaikille.
Alamäki muistaa Pernun myös kirjojen ystävänä.
– Hän luki paljon ja viihtyi meillä kirjakaupassa. Hän oli myös avulias ja toimeen tarttuva. Kun me muutimme Lahdensuun liiketalosta Kinnarin taloon, missä viimeksi oli Pyörätupa, oli Mikko meitä muuttamassa.
Juha Kulmanen muistaa keskustelleensa usein isoisänsä kanssa syvällisesti.
– Kun opiskelin Tampereella, jäin usein junasta Toijalassa ja poikkesin papan luona. Hän luki paljon ja pohti elämän tarkoitusta ja taiteen olemusta. Meillä oli monia pitkiä, filosofisia keskusteluja. Hän oli viehättynyt kaikesta älyllisestä ja opetti minulle myös korttitemppuja ja shakkia.
Maalasi pääasiassa maisemia
Mikko Pernu tunnetaan parhaiten maisemamaalauksista, joiden hän on sanonut asettavan tekijälleen suuremmat vaatimukset kuin muotokuvamaalaus. Hän viihtyi luonnossa ja saattoi vetäytyä pitkiksikin ajoiksi omaan yksityisyyteensä maalaamaan.
Sääksmäen Ritvalan erakkovuosinaan hän ikuisti paikallisia maisemia, rantoja, metsiä ja kallioita. Hänen sydäntään lähellä olivat hämäläismaisemat, varsinkin Vanajaveden rannat sekä mökkimaisemat Kotkajärvellä.
– Työni alkaa aina luonnon katselemisesta ja niistä kuvista, mitä oma mieli nähdystä muodostaa. En matki luontoa vaan ilmennän sitä, mitä luonto minuun vaikuttaa, on hän todennut töistään.
Vaikka miehessä oli surumielisyyttä ja maailmasta poiskääntymistä, olivat taulujen maisemat puhtain ja iloisin värein maalattuja, sanoo Mikko Pernu itse Lea Seppäsen Elämän sisältö-kirjassa.
Lempäälän Osuuspankin ala-aulan seinällä on häneltä tilattu, vuonna 1955 valmistunut työ Maan satoa. Vaikka maisemamaalaus oli Mikko Pernulle mieluisinta, on hänen tuotannossaan myös runsaat 30 muotokuvaa.
Elämän sisältö -kirjassa Mikko Pernu kertoo, ettei hänellä taidemaalarin uransa alussa ollut huolta rahasta:
– Se kausi, jolloin olin puhtaasti maalarina, oli oikeaa kultakautta. Taulut menivät kaupaksi, ja enemmänkin olisi mennyt, jos olisi ollut. 1950-luvun alussa sai jo ottaa tauluja kainaloon ja yrittää myydä niitä.
Vuonna 1953 hän asui ja maalasi Kemijärvellä. Siellä hän maalasi muun muassa apteekkarin muotokuvan, joka poiki kahdeksan muuta työtä.
Mikko Pernu ei koskaan osallistunut julkisiin yhteisnäyttelyihin mutta piti joitakin kotinäyttelyitä.
Maalaaminen vaihtui uppopuiden työstämiseen
Toijalaan muutettuaan Mikko Pernu oli töissä Tulosen kodinkone- ja urheiluliikkeessä. Hän teki liikkeen mainoksia ja toimi myös myyjänä. Kesiään Pernut viettivät Pirttikoskella ja Kotkajärvellä.
– He olivat siellä vapusta lokakuulle. Isä kalasti ahkerasti ja keräsi Kotkajärven rannoilta uppopuita ja liekoja, joista teki abstraktisia, kolmiulotteisia veistostauluja. Vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja vedessä lionneet sitkeät juurakot olivat hioutuneet sileäksi materiaaliksi, josta hän taitavasti sahaten sai esiin kauniita muotoja ja taideteoksia, kertoo Marjatta Pernu, jolla on isänsä töitä omalla mökilläänkin.
Mikko Pernun Uppopuut-kollaasi on Akaan kaupungin kokoelmissa ja esillä Hakalehdon vanhainkodissa. Hänen uppopuutöitään on myös monessa akaalaisessa kodissa.
Shakki oli viikoittainen harrastus
Vaikka Pernu välillä vetäytyi omiin oloihinsa, oli hän pohjimmiltaan seurallinen ihminen, joka osallistui aktiivisesti monenlaisiin harrastuksiin.
Shakkia hän oli pelannut pikkupojasta lähtien. Vuonna 1934 hän liittyi Suomalaiseen Shakkikerhoon, ja Toijalan Shakkikerhossa hän oli sen perustamisesta, vuodesta 1952 lähtien.
– Hän oli hyvä shakinpelaaja ja kävi shakkikerhossa joka viikko. Ensin me kokoonnuimme Leskirouvan yläkerrassa, myöhemmin hotelli Pirkassa. Myöhemmin hänelle tuli sydänvaivoja, ja hänen piti jättää shakki. Kas kun shakki on kovasti suggeroiva peli, niin sydänsairas ei voi rasittavia ja kovia pelejä pelata, kertoo Kauko Alamäki.
Mikko Pernu kuului useat vuodet Toijalan Shakkikerhon johtokuntaan ja edusti kerhoa eri hallintoelimissä ja useissa joukkueotteluissa. Hän toimi myös tuomarina ja valvojana shakkikisoissa. Hän on Keski-Hämeen Shakkipiirin 1. luokan koepelaaja.
Vuonna 1959 Keski-Hämeen Shakkipiiri järjesti henkilökohtaiset mestaruuskilpailut Toijalassa Mikko Pernun 60-vuotisjuhlaturnauksena. Toijalan Sanomissa 7.8.1959 olleessa syntymäpäiväartikkelissa kerrotaan Mikko Pernua pidettävän shakkipiireissä hienotunteisena, hillittynä ja ystävällisenä seuramiehenä.
Soutuveneestä moottorin kyytiin
Mikko Pernu oli innokas vesilläliikkuja. Paitsi että hän etsi rannoilta materiaalia persoonallisiin tauluihinsa hän myös kalasti innokkaasti ja kuului Toijalan seudun kalamiehiin.
– Tunsin hänet hyvin, ja mieleeni on jäänyt hänen herrasmiesmäisyytensä kaikessa tekemisessä. Joskus jäimme Otonsaareen yöksi ja pelasimme pokkaa, mutta kaikki sujui aina asiallisesti ja hillitysti, kertoo Risto Rantala.
Hän muistelee Mikko Pernun hakeneen patenttia keksinnölle, jossa hän oli rakentanut airoihin jonkinlaiset nivelet, että venettä saattoi verkkoja kokiessaan soutaa kasvot menosuuntaan. Miten Pernun hakemuksen kävi, siitä ei ole tietoa, mutta kasvot menosuuntaan soudettavia airoja on nykyään olemassa.
Myöhemmin Mikko Pernu innostui liikkumaan myös moottoriveneellä ja liittyi Toijalan Moottorivenekerhoon.
Aina ei moottorivenekerhon laiturissa oltu luvallisilla asioilla. Eräänä kesänä Pernu huomasi, että hänen bensakanisterinsa näytti tyhjenevän ”itsekseen”. Hän kaatoi kanisteriinsa vernissaa. Parin päivän kuluttua bensavaras paljastui, kun hänen veneensä moottori leikkasi kiinni. Asiasta syntyi sanaharkkaa, jolloin Pernu ilmoitti kylmän viileästi: Kyllä minä saan omaan pyttyyni laittaa mitä haluan.
Mikko Pernu toimi Toijalan Moottorivenekerhon puheenjohtajana vuosina 1967–72 ja oli sen edustaja Moottoriveneliiton kokouksissa. Hänet kutsuttiin kerhon kunniajäseneksi 1973.
Kauko Alamäki kertoo tehneensä Mikko Pernun kanssa yhteistyötä myös Moottorivenekerhon puitteissa.
– Kun olin Toijalan matkailulautakunnan puheenjohtajana, suunnittelimme moottorivenekerholaisten kanssa, että he kuljettaisivat matkailijoita moottoriveneellä Lontilanjokea ylöspäin. Se ajatus kuitenkin kaatui siihen, että meille kerrottiin joessa olevan pohjapadon estävän moottoriveneellä jokea nousun. En tänä päivänä tiedä missä se pato oli tai onko vielä olemassa.
Mikko Pernu kuoli Toijalassa elokuun 17. päivänä 1984 ja hänet on haudattu Akaan hautausmaalle.
Lähteet: Marjatta Pernun, Juha Kulmasen ja Kauko Alamäen haastattelut. Lea Seppänen: Elämän sisältö, Asemapäällikköyhdistys 50 vuotta. Matti Toivonen: Kälviäläinen valtiopäivämies Juho Pernu 1883–1898.
