Kekkonen käväisi Tarttilassa

34kekkonen tulee 1

Tarttilassa osa katsojista oli varautunut esitykseen omin lepolassein, osa tyytyi koulun puupenkkeihin. Aitiopaikalla, omalla nahkasohvallaan, traktorin peräkärryssä istui joukko nuoria.

Elokuvan toi paikkakunnalle kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä, joka yleensä tekee yhteistyötä kuntien kanssa. Tarttilan elokuvaesityksen järjestelyistä vastasi Kulttuuriyhdistys Silta.

Filmipyörän tavoitteena on myös paikallisen elokuvakulttuuritoiminnan tukeminen ja kehittäminen yhdessä Pirkanmaan Elokuvakeskuksen ja Suomen Elokuvasäätiön kanssa.

– Olemme tehneet näitä ulkoilmakiertueita vuodesta 2002. Tänä kesänä meillä on ensi kertaa käytössä uusi digitaalinen laitteisto, kertoi Jari Hallamaa Filmipyörästä.

34kekkonen tulee 2Tarttilan lisäksi Kekkonen tulee! -elokuva on esitetty ulkoilmanäytöksenä Pälkäneellä ja Nokialla. Jäljellä ovat vielä esitykset Miehikkälässä, Pirkkalassa ja Sastamalassa.

Viime vuonna ensi-iltansa saanut elokuva kertoo, miten lappilaisen kyläpahasen elämä menee sekaisin tiedosta, että presidentti Kekkonen piipahtaisi kylässä. Elokuvan ohjannut Marja Pyykkö on luonnehtinut elokuvaa vinoksi komediaksi.

Illan pimetessä tunnelmaa loivat siltalaisten paikalle tuomat kynttilälyhdyt, ja puffetista sai kahvia, mehua, makkaraa ja tietenkin popcorneja.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>