Työmaavalvoja Juha Jalonen toimii vt. kiinteistöpäällikkönä

Perhesyyt saivat Eija Hyvösen palaamaan kotiseudulle

Kiinteistöpäällikkö Eija Hyvönen ei aiemmin juuri tuntenut Akaata. Hyvönen on elämänsä ensimmäiset 15 vuotta asunut Vantaalla ja Tuusulassa, ja sen jälkeen Savossa. – Tiesin, että täällä on tapahtunut kuntaliitoksia ja nimi sen myötä vaihtunut.

Akaan kiinteistöpäällikön virasta eronnut Eija Hyvönen aloitti tehtävässään viime syksynä.

Vuosi sitten elokuussa Akaan kaupungin kiinteistöpäälliköksi valittu Eija Hyvönen on eronnut kaupungin palveluksesta. Hyvösen työt kaupungilla päättyivät 17.7.

Hyvönen on palannut koulunsa aloittavan tyttärensä kanssa takaisin kotiseudulleen Kuopioon. Hän kertoo päätyneensä ratkaisuun perhesyistä.

– Olen 24/7 äiti, ja 6-vuotias tytär kaipasi takaisin. Tein päätöksen, että lähdetään, jos lapsi ei viihdy.

Hyvösellä on tiedossa uusi työpaikka yrityksessä, jonka nimen Hyvönen on valmis kertomaan vasta, kun yritys on valinnan julkistanut.

Akaan kiinteistöpäällikkönä Hyvönen ehti toimia kymmenen kuukautta.

– Se oli antoisaa ja mielenkiintoista. Työstä tykkäsin kovastikin. Siinä ei ollut sellaista, ettenkö olisi halunnut jatkaa, mutta perheasiat kuitenkin ratkaisivat tämän.

Hyvönen asui viimeksi vuokralla entisellä Kurisjärven koululla. Entisen kiinteistöpäällikön mukaan rakennus on ikäisekseen yllättävän hyvässä kunnossa. Erityisesti hän kiittelee kosteiden tilojen töitä mallikkaasti tehdyiksi.

– Toivottavasti se tulee olemaan jossain käytössä.

Akaan kaupungin kiinteistöpäällikön tehtävät hoidetaan tällä hetkellä väliaikaisjärjestelyin. Vt. kiinteistöpäällikkönä toimii Keskustan koulun ja kaupungin muiden rakennushankkeiden työmaavalvojaksi palkattu Juha Jalonen, joka on koulutukseltaan rakennusmestari. Jalonen aloitti Akaan kaupungin palveluksessa kesäkuussa. Ennen Akaata Jalonen on työskennellyt vahinkosaneerausten parissa. Työmaavalvonnassa Jalosen apuna toimii rakennusinsinööri Mikko Ahlfors, joka on aloittanut työssään maanantaina. 73kiinteistöpäällikkö1

Kiinteistöpäällikkö Eija Hyvönen ei aiemmin juuri tuntenut Akaata. Hyvönen on elämänsä ensimmäiset 15 vuotta asunut Vantaalla ja Tuusulassa, ja sen jälkeen Savossa. – Tiesin, että täällä on tapahtunut kuntaliitoksia ja nimi sen myötä vaihtunut.

Kiinteistöpäällikkö Eija Hyvönen ei aiemmin juuri tuntenut Akaata. Hyvönen on elämänsä ensimmäiset 15 vuotta asunut Vantaalla ja Tuusulassa, ja sen jälkeen Savossa. – Tiesin, että täällä on tapahtunut kuntaliitoksia ja nimi sen myötä vaihtunut.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?