Toijalan Vauhdille 9 mitalia pm-kisoista

Toijalan Vauhdin 17 urheilijan joukkue saavutti Tampereen Ratinassa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 9–15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailuissa 9 mitalia ja 35 pistesijaa. Voittoon hyppäsivät T13-sarjan Laura Anttonen korkeudessa tuloksella 148 ja P14-sarjan Joni Uolamo seipäässä kolmen metrin ylityksellä.

Joni Uolamo hyppäsi 3-loikassa pronssille A-luokan tuloksella 10,69. Kuva: Kari Uolamo.
Joni Uolamo hyppäsi 3-loikassa pronssille A-luokan tuloksella 10,69.
Kuva: Kari Uolamo.

Joni ahkeroi kaikkiaan kahdeksan lajia ja toi seuralleen neljä mitalia ja yhteensä 55 luokittelupistettä. Muut hänen mitalinsa tulivat keihäästä, kolmiloikasta ja 100 metrin aitajuoksusta tuloksilla 38,64, 10,69 ja 18,01.

Loistavaan kuntoon päässyt T15-sarjan Katriina Aalto osallistui kahteen lajiin tehden molemmissa ennätyksensä. Pituudessa syntyi hopeaan oikeuttava tulos 4,90 ja 100 metrin juoksun loppukilpailussa pronssiaika 13,16. Molemmissa tuloksissa oli mukana lievä vastatuuli. Katriina ja Joni ovat lähdössä elokuun lopulla pidettäviin SM-kilpailuihin.

Vauhdin kestävyysjuoksijoiden mainetta piti yllä T13-sarjan Sini Tirri, joka juoksi 1000 metriä aikaan 3.24,31 sijoittuen hienosti hopealle. Ensimmäisen pm-mitalinsa hyppäsi P12-sarjan Niko Uolamo, joka oli tasaisen seiväskilvan kolmonen tuloksella 190.

Myös runsaasti pistesijoja

Aivan mitalien tuntumaan neljässä lajissaan kilpailivat P15-sarjan Eero Välimäki ja P10-sarjan Martti Näsi.  Eeron lajit olivat 300 metriä, keihäs, 100 metriä ja pituus ja sijoitukset ja tulokset 4. 41,45, 4. 33,73, 6. 12,61 ja 7. 4,95. Martin sijoitukset ja tulokset olivat keihäs 4. 23,82, kuula 5. 7,05, kiekko 5. 20,53 ja korkeus 6. 115. Lumi Vahteristo oli puolestaan neljäs T10-sajan kuulantyönnössä tuloksella 6,59.

Pisteillä eli kymmenen parhaan joukossa olivat myös T12-sarjan Sirkku Näsi 60 metrin aidoissa, 200 metrillä ja keihäässä, P12-sarjan Tapio Mikkola seipäässä ja moukarissa, saman sarjan Jussi Mikkola pituudessa ja kuulassa sekä T10-sarjan Aino Anttonen keihäässä.

9-vuotiailla oli molempina päivinä lajeina miniottelut eli kahden lajin yhdistelmä. Aava Häyrynen oli kuudes 40 metrin/korkeuden ottelussa ja Jonna Uolamo myös kuudes keihään/kuulan miniottelussa. Vasta 8-vuotias Anni Viljanen oli kahdeksas keihään/kuulan ottelussa heittäen kisan toiseksi parhaan keihästuloksen 16,33.

P09-sarjan Mico Scmiedeke osallistui keihään/pituuden otteluun ollen kuudes keihäskisassa. Vasta 6-vuotias Meri Vahteristo oli kisassa mukana tutustumassa Ratinan kisatunnelmaan. Kisoihin osallistui lähes 600 urheilijaa ja lajisuorituksiakin kertyi pari tuhatta. Eniten ilmoittautuneita oli 9-vuotiaiden tyttöjen kuulassa ja keihäässä, molemmissa 47 urheilijaa, mutta myös 13-vuotiaiden tyttöjen pituushypyssä oli mukana 36 hyppääjää. Kilpailun kokonaistulokset löytyvät Toijalan Vauhdin kotisivuilta.

Kari Uolamo