Hautausmaakävely voi kertoa paljon

Lähes sata henkeä osallistui opastetulle hautausmaakävelylle Sääksmäen kirkkomaalla. Kuvassa Denisovien perhehauta.
Lähes sata henkeä osallistui opastetulle hautausmaakävelylle Sääksmäen kirkkomaalla. Kuvassa Denisovien perhehauta.

Valkeakoski-seuran historia- ja perinnejaoston puheenjohtaja Heikki Heino on muutamana kesänä ottanut asiakseen esitellä Sääksmäen hautausmaata. Viime perjantaina järjestettyyn opastettuun hautausmaakävelyyn osallistui lähes sata henkeä. Heino oli saanut mukaan myös Walki Brassin seitsikon, joka soitti hautamuistomerkkien luona niihin sopivaa musiikkia.

Heikki Heino sanoo itseään viehättävän nimenomaan hautausmaan moni-ilmeisyys, jossa näkyvät niin taide-, kulttuuri- kuin paikallishistoriallisetkin arvot.  Hänen opastustyylinsä on persoonallinen, ei liian vakava eikä tylsä. Hän esittelee hautoja asiallisesti, kertoo kohteen taustoja ja vainajan ansioita, mutta uskaltaa kertoa myös henkilökohtaisia mielipiteitään ja kuulemiaan tarinoita. Hautausmaakävelyn aikana tutustutaan muun muassa Sääksmäen ja Valkeakosken merkkihenkilöiden ja kartanoiden sukuhautoihin. Hautapaasien ja -kivien vierellä Heinolla on kerrottavaa niin Sääksmäellä vaikuttaneista taiteilijoista ja kirjailijoista kuin poliitikoista ja kansanopiston johtajistakin.

Liikuttavia kohtaloita

Heino on poiminut esiteltäväkseen myös muutamia tuntemattomampia, liikuttavia ja surullisia kohtaloita ja heidän hautapaikkansa. Sellainen on Valkeakoskella kauppiaana toimineen Denisovin perhe. Perheen kaksi lasta kuolivat pieninä 1890-luvulla, isä vuonna 1922 ja pian sen jälkeen tappoivat kauppaan ryöstöretkelle tulleet varkaat leskirouva Denisovin. Heidän hautansa on kirkkomaan ainoa valurautaisella aidalla eristetty venäläistyylinen hauta.

Surullinen on myös tarina rouva Hilma Saaren menehtymisestä. Hän päätti jouluaattona vielä leipoa joulupullaa ja lähti ostamaan hiivaa Tarttilan kaupasta, sai sydänkohtauksen matkalla ja kuoli Paasian taloon.

Viisivuotiaana kotirantaansa hukkuneen Juhani Arvolan haudalle on tuotu rannasta se kivi, jolta äiti turhaan yritti pelastaa lapsensa vedestä.

Vaikuttavia hetkiä hautamuistomerkeillä

Kovin moni ei varmaankaan ole tullut huomanneeksi asiaa, jonka Heikki Heino esittelee sisällis-/kansalais-/vapaussodan muistomerkeillä: Valkoisten hautamuistomerkki on punaista graniittia ja punaisten hautamuistomerkki lähes valkoista.

Walki Brass soitti Valkoisten muistomerkin luona unkarilaisen sävelmän Vala ja punaisten muistomerkillä tuntemattoman säveltäjän Te henkenne annoitte.

Karjalaan jääneiden muistomerkille sopi tietenkin kansansävelmä Karjalan kunnailla ja sankarihaudoille von Kothenin Hymni.

Hautausmaakierros päättyi yhteisesti laulettuun Suvivirteen.

Walki Brass seitsikko soittaa Valaa.
Walki Brass seitsikko soittaa Valaa.