Viron kuuluisat laulujuhlat pidettiin heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena Tallinnassa. Koko kaupunki oli täynnä juhlatunnelmaa. Kauniita kansallispukuisia ihmisiä liikkui joka puolella.
Näissä juhlissa on tavallaan kolme osaa. Perjantaina oli Kalevi Stadionilla suuri kansantanssiesitys. Lauantaina päivällä osallistujat suorittivat uljaan kulkueen kaupungin halki, ja illalla oli juhlien suurkonsertti Tallinnan komealla laululavalla. Juhlat jatkuivat edelleen sunnuntaina, jolloin oli muun muassa pääkonsertti, mutta silloin minun piti jo kiiruhtaa Suomeen.
Juhlia oli valmisteltu ja ohjelmaa harjoiteltu jo vuosia. Aivan viime kuukausien tapahtuma oli juhlatulen kuljettaminen ympäri Viroa. Se sytytettiin lähellä Tarttoa, ja tulen kuljettamiseen osallistui satoja ihmisiä ennen kuin se tuotiin perjantai-illan tilaisuuteen Kalevi Stadionille ja asetettiin palamaan korokkeelle. Tämä oli kuin olympiatulen kuljetus. Viron pääministeri Taavi Rõivas piti avauspuheen. Ymmärsin kieltä sen verran, että laulu merkitsee virolaisille yhteen kuulumista, ja laulu tulee ihmisten sydämestä.
Tanssiesitykset olivat valtavia. Kahden tunnin esitykseen osallistui tuhansia eri puolelta viroa olevia kansallispukuisia ihmisiä. Oli lapsia, nuoria ja aikuisia. Erityisesti on pantava merkille miesten runsas osallistuminen.
Stadionin eri porteista tuli uusia tanssiryhmiä sitä mukaa kun toiset poistuivat areenalta. Ei voi muuta kuin ihailla ja ihmetellä näin suurten joukkojen yhtenevää esitystä. Värikkäillä puvuilla, musiikilla ja tehosteilla saatiin esityksiin lisää kauneutta. Lopuksi kaikki tanssijat olivat yhtaikaa esiintymässä. Koko stadionin kenttä täyttyi väriloistosta ja kauniista kuvioista. Täytyy ihmetellä sitä organisaatiokykyä, joka tällaisen esityksen luomiseen vaaditaan. Oli siinä loppuunmyydyn stadionin 45 000 katselijalla ihailtavaa.
Juhlien toinen kohokohta oli osallistujien noin viisi kilometriä pitkä marssi kaupungin halki vapauden aukiolta laululavalle. Eri puolilta Viroa tulleet kuorot ja tanssiryhmät kulkivat omissa ryhmissään. Monella oli torvisoittokunta tahdittamassa. Marssi kesti viisi tuntia. Seurasin sitä kadun varrelta.
Juhlien päätapahtumana voidaan pitää suurkonserttia Tallinnan laululavalla. Kesti yli puoli tuntia ennen kuin yli 30 000 laulajaa oli asettunut paikoilleen lavalle. Mukana oli myös ulkomaalaisia kuoroja. Suomesta oli ainakin kolme kuoroa. Sinfoniaorkesteri oli keskellä lavaa. Ennen konserttia tuotiin Kalevi Stadionilla ollut juhlatuli paikalle ja sytytettiin lavan vieressä olevan tornin huipulle. Viron tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves piti avauspuheen. Hänen puheensa ydin oli siinä, että virolaiset laulavat tänä päivänä vapaana ja vapaudestaan.
Tilaisuus alkoi Viron kansallislaululla. Sanojen lisäksi siinä ei ole muuta eroa meidän Maamme -lauluun kuin se, että kertauksia ei esitetä. Konsertin ohjelmisto oli rakennettu niin, että seurattiin aikaisemmilla laulujuhlilla esitettyä tai sitä varten sävellettyä kappaletta. Paljon oli tuttuja sävellyksiä, joita minäkin olen kuorossa laulanut. Upein oli sinfoniaorkesterin kanssa esitetty K. Merilaasin Pohjanrannikolla. Torvisoittokunta esitti komeasti Porilaisten Marssin. Sillä kun on virolaisperäinen säveltäjä. Kun ohjelmassa tultiin 1950-luvulle, vietettiin hiljainen hetki. Silloin jostain muualta määrättiin mitä saadaan laulaa. Vapaudesta ei ollut tietoa.
Oman lukunsa muodostivat konsertin loppupuolella esitetyt virolaisten isänmaallisuutta koskettavat laulut. Illan hämärtyessä nämä nostivat isänmaallisuuden tunteen virolaisissa korkealle. Muutamat laulut esitettiin kahteen kertaan. ”Eestimaa, mu kodumaa”. Sitä lauloi yleisökin kuoron mukana. Illan hämärässä yli 100 000 kuulijan joukossa lukuisat ihmiset sytyttivät kännykkänsä valon. Se oli kaunista katseltavaa rinnekatsomossa. Isänmaallinen tunne virolaisten keskuudessa oli korkealla. Jäin kaipaamaan Suomessakin laulettua Gustav Ernesaksin säveltämää ja Lydia Koidulan sanoittamaa ”Mu isamaa on minu arm”. Se on virolaisille sama kuin meille Sibeliuksen Finlandia. Ehkä se esitettiin sunnuntain juhlakonsertissa.
Kaiken kaikkiaan jäi mieleeni hyvä tunne ja maku nähdystä ja kuullusta. Varmaan sitä oli myös presidentti ja rouva Ahtisaarella, jotka asuivat samassa hotellissa kuin matkaseurueemme. Pitkäaikaisen kuorokokemukseni perusteella katson, että nämä laulujuhlat olivat parhaat, jossa olen ollut mukana, tosin nyt vain kuulijana. Seuraavat Viron laulujuhlat ovat viiden vuoden kuluttua, joten niiden valmisteluun on aikaa.
Jukka Lindén
