V. I. Suvannon isovanhemmat olivat Paistilan Köönikän torppari Juho Vilhelm Juhonpoika ja Maria Kristina Matintytär. Suvannon isä oli heidän poikansa, maalari Juha (Johan) Menander (17.12.1841–16.10.1894), joka palveli aluksi renkinä Kullaalla ja Kokemäellä. Opiskeltuaan Turussa hän muutti vuonna 1857 Punkalaitumelle maalariksi. Vuonna 1864 hän meni naimisiin Ulla (Ulrika) Nygrenin (1.8.1838–15.12.1901) kanssa. Pariskunta sai kahdeksan lasta, joista nuorin oli Väinö Ilmari Suvanto (3.3.1881–30.1.1949)
Maalari Menander oli aktiivinen ja sen ajan työmieheksi oppinut mies. Hän oli käynyt Turussa Bell-Lancaster -koulua, joka oli varsinainen kansakoulun edeltäjä. Siellä oppilaat jaettiin moneen pieneen ryhmään, ja pidemmälle edistyneet oppilaat avustivat opetuksessa. Näin yksi opettaja saattoi opettaa suurta oppilasmäärää. Lapsiopettajana Bell-Lancesterin koulussa toiminut Juha sai koulussa sukunimen Meinander (kunnon mies). Koulun tavoitteena oli opettaa lapset lyhyessä ajassa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.
Juho Menander on maalannut Vesilahden kirkon seiniä kiertävien Apostolien kuvat. Kuvat on edelleen nähtävissä restauroidussa Vesilahden kirkossa.
Juha Menander toimi Punkalaitumella kunnallislautakunnassa, kuntakokouksen esimiehenä ja piti seurakunnassa sunnuntaikoulua sekä toimi pari vuotta kiertokoulunopettajana.
Itse koulutusta saaneena hän halusi lähettää nuorimman poikansa parhaaseen mahdolliseen kouluun, Hämeenlinnaan.
Bobrikov kiitteli
Koska matka Punkalaitumelta oli pitkä, asui V.I. Suvanto kouluaikansa kortteerissa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lukiosta koulun priimuksena 24.5.1902. Hänen lukion päästötodistuksessaan oli pelkkiä yhdeksikköjä ja kymppejä.
– Isoisä opiskeli oppikoulussa myös venäjää. Hän menestyi siinäkin hyvin ja hänet istutettiin eturiviin, kuten tapana oli siihen aikaan. Sitten koulua tuli tarkastamaan kenraalikuvernööri Bobrikov, jolle kerrottiin isoisäni hyvästä venäjän kielen taidosta. Bobrikov tuli isoisän luokse, taputti häntä päähän sanoen: Hyvä poika!, kertoo Risto Suvanto isoisästään.
V.I. Suvanto lähti opiskelemaan filosofiseen tiedekuntaan Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon, Helsinkiin. V.I. Suvanto suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon keväällä 1907. Hänen aineyhdistelmäänsä kuuluivat arabia, muinaiskreikka, latina ja historia.
Hän toimi aktiivisesti Satakuntalaisessa osakunnassa toimien sen kuraattorina vuonna 1908.
Rehtoriksi Toijalaan
Marraskuussa 1908 hänet valittiin Toijalan yhteiskoulun johtajaksi sekä uskonnon ja historian opettajaksi.
V. I. Suvanto toimi Toijalan yhteiskoulun uskonnon ja historian opettajana, koulun johtajana ja rehtorina vuosina 1908–1948.
V.I. Suvantoa kutsuttiin yleisesti lempinimellä ”Pappa”. Hän hallitsi koulua arvovallallaan eikä kenenkään mieleen tullut asettaa hänen auktoriteettiaan kyseenalaiseksi.
– Hän oli isällinen ja arvovaltainen johtaja ja kasvattaja, jota kunnioitettiin. Hän säilytti arvokkuutensa eikä koskaan erehtynyt tekemään itseään oppilaiden silmissä pikkumaiseksi tai naurettavaksi, on hänen poikansa professori Seppo Suvanto kiitellyt isäänsä.
– Hän ymmärsi ihmistä ja hänen psykologinen tajunsa oli pettämätön. Hän osasi kyllä tarpeen vaatiessa olla ankarakin. Hän oli pienikasvuinen mies, mutta hänen mahtava äänensä teki hänet pelottavaksi. Toisaalta hän pystyi myös leppoisaan leikillisyyteen, joka ei ollut kaskuilemista vaan naurua hellittävää tokaisua ilman ilkeää kärkevyyttä.
Pirkko Kalalahti muistelee rehtori Suvannon hassutelleen usein oppilaidensa kanssa
– Hän saattoi joskus poiketa kokonaan tunnin aiheesta ja vitsaili meidän kanssamme. Kerran hän kysyi yhdeltä pojalta: Jahas, millainen Raamattu teillä on kotona? Poika vastasi: Sellainen musta. Siihen rehtori: Vai niin, että Musta Raamattu. ( Musta Raamattu = magiaa ja noituutta käsittelevä kirja).
Rehtori Suvanto oli persoonallisuus, joka ei koskaan luopunut kovista kauluksista tai kävelykepistään. Risto Suvanto ei ehtinyt nähdä isoisäänsä, mutta muistona hänellä on papan silinterihattu ja kävelykeppi.
Pappa paheksui riekkumista
Seppo Suvanto on kertonut isällään olleen yhden paheen, tupakanpolton. Alkoholiin ja sen käyttöön hän sen sijaan suhtautui ankarasti ja paheksuen.
Markku Lapinleimu kertoo kirjassaan Lappari vapaalla miten rehtori V.I. Suvanto rankaisi hänen setäänsä pirtun juonnista.
– Viidennen luokan keväällä luokan poikia saatiin kiinni pirtun ostamisesta ja juomisesta. Poliisi armahti pojat, mutta rehtori ei. Lasse-setäni sai saksan kielestä ehdot, suoritti ne syksyllä ja olisi voinut jatkaa koulunkäyntiä lukiossa, mutta Suvanto ilmoitti, ettei setä enää voi jatkaa koulussa.
Pirkko Kalalahti kiittelee rehtori Suvannon olleen hyväntahtoinen kulttuuripersoona, mutta kertoo tapauksen, josta tuli sanomista. Keväällä 1944 päättivät silloiset Yhteiskoulun 7. luokan tytöt järjestää Pirtillä juhlat. Koulun pojat olivat sodassa, eikä kavaljeereista ollut tietoa.
– Edellisen kevään penkkarit oli pidetty Kalalahdessa rehtorin luvalla ja siellä kavaljeereina oli ollut poikia tykistökoulutuskeskuksesta. Talon isäntäväki vastasi penkkareiden valvonnasta. Me päätimme sitten järjestää omat juhlat, kysymättä rehtorin lupaa. Se oli virhe. Paikalle ilmestyi yksi opettaja tarkastamaan tilannetta ja seurauksena oli, että meidät tytöt kutsuttiin rehtorin puhutteluun. Saimme kaikki välitodistukseen käytöksen alennuksen.
Eturivissä vasemmalta Artturi Penttilä, Runar Hallonblad, Liisi Marttinen ja Hilja Annila. Toisessa rivissä Olavi Säteri, Jalmari Salminen, Veikko Lapinleimu, rehtori V.I. Suvanto, Anna Seppälä, Kerttu Aalto ja Helvi Ilvesmäki. Kolmannessa rivissä Ahti Ailio, Jaakko Kilpi, Lahja Mattila, Elna Berlin, Aune Nikkilä ja Elli Teinilä. Takarivissä Hans Andersson, Reino Salo,Martti Törnroos, Vilho Vaarna. Senja Rantanen, Saimi Elo, Judith Lindblom ja Suoma Velli. Kuva: Akaa-Seuran arkisto.
Otti kantaa kieltenopetukseen
Vuosikertomuksissaan rehtori V.I. Suvanto otti usein kantaa viranomaisten koulua koskeviin ratkaisuihin ja suunnitelmiin. Keväällä 1917 hän kommentoi venäjän ja ruotsin kielten tuntimääriä.
Nyt, lähes sata vuotta myöhemmin, ovat samat asiat ajankohtaisia ja esillä.
Suvanto perusteli venäjänkielen opetuksen tarpeellisuutta seuraavasti.
– Maamme kauppasuhteet Venäjään ovat laajenemassa ja alkava taloudellinen nousu Venäjällä tulee tarjoamaan suomalaisillekin yrittäjille entistä laajempia toimintamahdollisuuksia siellä. Käytännön miehet tulevat siis yhä enemmän tarvitsemaan tätä kieltä.
Hänen mielestään venäjän kielen opetusta ei pitäisi lopettaa, mutta tuntimääriä voitaisiin supistaa.
Ruotsin kielen tarpeellisuudesta hän kirjoitti.
– Jos ruotsin kielen opetuksen päämäärää arvostelee kansalliselta näkökannalta, historialliset olotkin huomioon ottaen, on kyky ymmärtää tämänkielistä kirjallisuutta katsottava kyllin riittäväksi. Jos annamme ruotsin kielelle lukusuunnitelmassa sellaisen sijan, että tähän päämäärään päästään, olemme tehneet sen, mihin vaatimus menneisyytemme olojen tuntemisessa meidät velvoittaa. Näin ollen voisi vieläkin tämän kielen tuntimäärää supistaa.
Toijalan kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja V.I. Suvanto oli vuodesta 1914. Hän toimi myös kouluvaliokunnan puheenjohtajana ja oli edistämässä paikkakunnan kouluoloja. Hän kirjoitti kansakoululaitoksen 50-vuotiskertomuksen.
Kolme poikaa
V.I. Suvannon puoliso oli Ilma Eliisa Penttilä (1888–1943). Ilma Penttilän isoäiti oli Mariaana Loviisa Penttilä (1832–1910), Sjöstedtien kantatilan, Vesilahden Anian kylän Heikkilän ratsutilan isännän Akseli Sjöstedtin (1789– 1863) nuorempi tytär. Mariaanalla oli seitsemän veljeä, joista polveutuvat muun muassa Akaan Rättöä edelleen omistavat Sahramaat/Ikoset ja Kylmäkosken Riisikkalan Nikkilät.
Mariaana Penttilä avioitui Punkalaitumelle Penttilän suureen taloon. Hänen ensimmäinen puolisonsa Vihtori Penttilä oli muun muassa valtiopäivämies vuonna 1867. Leskeksi jäätyään Mariaana avioitui uudelleen huittislaisen Kaarlen kanssa, joka otti Penttilän eli talon nimen.
Mariaanan tytär ja Ilma Suvannon äiti Aleksanda Penttilä (1854–1933) oli hänkin kahdesti naimisissa, ensin Vihtori Härkälän ja tämän kuoltua Juho Roukan kanssa. 13 lapsen äiti Aleksandra oli moderni nainen, joka piti tyttönimensä. Niinpä Juho Roukkakin otti Penttilä-nimen, joka siten siirtyi myös Ilma-tyttärelle.
Ilma Penttilä ja Väinö Ilmari Suvanto menivät naimisiin vuonna 1908 ja heille syntyi kolme poikaa: Pentti Aatos Juhani Suvanto (1911–1957) Sauli Seppo Ilmari Suvanto (1918–2008) ja Pekka Väinö Antero Suvanto (1924–2014).
Sjöstedt-suvun kunniaesimies, lehdistöneuvos Jyrki Vesikansa ei tavannut Ilma tai V.I. Suvantoa, sen sijaan heidän poikansa tulivat tutuiksi.
– Seppo ja Pekka Suvanto tiedostivat Sjöstedt-juurensa ja etenkin Pekka osallistui vanhuusvuosiin asti sukukokouksiimme. He olivat minulle niin sanottuja kolmansia serkkuja eli Ilma Suvanto oli isäni pikkuserkku. Sitä olivat myös monet Akaan rättöläiset.
Ilma, V.I. Suvanto sekä pojat Pentti ja Seppo. Kuva: Risto Suvannon albumi.
Historia lähellä jälkeläistenkin sydäntä
Lukeminen ja keskustelu ja historia ovat aina olleet olennainen osa Suvannon perheen elämää.
Professori Seppo Suvanto kertoo Akaan Joulu-lehdessä 1997 oman kiinnostuksensa historiaan heränneen Kylmäkoskella, kun isä kesällä 1925 hoiti siellä kirkkoherran virkaa.
– Isä tutki siellä pappilassa vanhoja kirjoja, joihin en saanut koskea ja siksi ne alkoivat kovasti kiinnostaa.
Suvannon pojista vanhin, Pentti, valmistui juristiksi ja toimi muun muassa verojohtajana Toijalassa.
Hänen vaimonsa oli Mirja Salmivuori (1909 –1992). Heidän poikansa on Hämeenlinnassa asuva Risto Suvanto, joka on suojellut Aleksanteri Ahola-Valon (1900–1997) elämäntyötä ja johtaa Elpokustannusta.
Risto Suvanto painatti vuonna 1993 isoisänsä jäämistöstä löytyneistä kirjoituksista kirjan Etsijän elämää.
V.I. Suvannon keskimmäinen poika Seppo Suvanto seurasi isänsä jälkiä Toijalan yhteislyseon historian opettajana vuosina 1945–76 ja rehtorina vuosina 1957–81 .
Seppo Suvannon kaudella koulu muuttui yksityisestä oppikoulusta valtion yhteislyseoksi. Koulu toimi tiukkana opinahjona varsin menestyksellisesti. Vuonna 1959 Suomen Kuvalehden kanteen kuvattiin kevään abiturientit koulun pihalla ja todettiin koulu heidän ylioppilastutkinnossa osoittamansa menestyksensä ansiosta Suomen parhaaksi.
Seppo Suvannon vaimo, Sirkka Suvanto, toimi koulun historian opettajana vuosina 1956–76.
Seppo Suvanto paneutui historiantutkijana erityisesti Suomen keskiajan ja uuden ajan alun tutkimukseen ja väitteli vuonna 1952. Hän toimi vuodesta 1964 Tampereen yliopiston keskiajan historian dosenttina. Professorin arvon hän sai vuonna 1977, ja Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi hänet kutsuttiin vuotta myöhemmin. Suvanto sai myös Suomen tiedeseuran Th. Homénin palkinnon.
Seppo Suvanto kirjoitti useita historiateoksia, muun muassa Akaan historian I osan sekä lähes 200 elämänkertaa.
V.I. Suvannon nuorimmasta pojasta, Pekasta, tuli yleisen historian professori Helsingin yliopistoon.
Valmistuttuaan maisteriksi hän toimi sekä kouluopettajana että tutkijana. Vuodet 1954–1971 hän työskenteli Viherlaakson yhteiskoulun historian vanhempana lehtorina.
Hänen väitöskirjansa käsitteli 30-vuotisen sodan keisarillisten joukkojen ylipäällikköä Albrecht von Wallensteinia. Hän on kirjoittanut Akaan historia II -teoksen.
Pekka Suvanto kuoli maaliskuun 30. päivänä tänä vuonna.
Rehtori tuurasi kirkkoherroja
Rehtorin työnsä ohella V.I. Suvanto suoritti teologian erotutkinnon keväällä 1923 ja hänet vihittiin papiksi 19.6.1923. Pastoraalitutkinnon hän suoritti lokakuussa 1932 ja rovastin arvonimen hän sai 1946.
Rehtori V.I. Suvanto hoiti tarvittaessa, varsinkin kesäisin, Akaan, Kylmäkosken, Eräjärven ja Kalvolan kirkkoherran virkoja.
Sota-ajan pakkasissa hän joutui siunaamaan sankarivainajina haudan lepoon useita entisiä oppilaitaan. Jatkosodan aikana hän oli muutaman kuukauden komennettuna Kuhmalahden kirkkoherraksi.
Hän oli Akaan kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsenenä useaan otteeseen ja toimi pitkään myös Akaan lähetysyhdistyksen johtokunnassa.
Paikallislehteä perustamassa
Edessä vasemmalta rehtori V. I. Suvanto, opettaja V. Havia, tuomari V.I. Uotila, ylijunailija T. Sarvela. Takana vasemmalta maanviljelijä E. Mönkö, tehtailija J. Helpiö ja pankinjohtaja W Seppälä.
Rehtori Suvanto oli aktiivisesti mukana kun Toijalan Sanomat -lehteä oltiin perustamassa. Hänellä oli kokemusta lehden käynnistämisestä jo Punkalaitumen ajoiltaan. Hän kirjoitti ahkerasti artikkeleita Akaan kunnallisista ja seurakunnallisista asioista. Suvanto oli pitkään ja useaan otteeseen Toijalan Sanomien johtokunnan jäsen.
Suvanto toimi rehtorin työnsä ohella Toijalan Sanomissa ensin vastaavana toimittajana, Vilho Havian sijaisena ja hänen jälkeensä lehden päätoimittajana maaliskuusta 1942 maaliskuuhun 1947.
– Isä oli diplomaatti, joka yritti tulla toimeen kaikkien kanssa. Hän oli myös ikuinen etsijä ja humanisti. Vaikka hän olikin pappi, oli hän myös ikuinen epäilijä, on Seppo Suvanto kuvaillut isäänsä Tuula Nummisen toimittamassa Kun sanomalehti Akaaseen tuli-kirjassa.
Edessä vasemmalta K. Tarvainen, S. Leinonen, I. Vuori, V.I. Suvanto, E. Paloheimo, T. Kirjalainen. Takana J. Tarvainen, S. Kirjalainen, O. Rantanen, E. Ruusuvaara ja E. Vilenius. Kuva: Akaa-Seuran arkisto.
Vahva vaikuttaja
Akaan kunnanvaltuuston jäsen V.I. Suvanto oli 1917–24, 1931 ja 1937–46, ja sen puheenjohtajana vuosina 1923, 1924 ja 1931. Hän toimi myös kunnan keskuslautakunnassa ja kantakirjaston johtokunnassa.
V. I. Suvanto oli puheenjohtajana 20.1.1919 pidetyssä kokouksessa, jossa perustettiin Toijalan Kansallisseura, kansallisen Kokoomuksen paikallisosasto ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana.
Hän edusti Kansallisseuraa tärkeässä Kokoomuksen vuoden 1934 puoluekokouksessa, jossa puoluevaltuuston johtoon valittiin J.K. Paasikivi ja otettiin etäisyyttä IKL:ään. V.I. Suvanto yritti diplomaattisesti vähentää Toijalassa IKL:n vaikutusvaltaa.
V.I. Suvanto oli jo opiskeluaikoinaan pidetty puhuja. Hänen puheensa sanotaan olleen vaikuttavia. Toijalassa hän osallistui usein juhlapuhujana isänmaallisiin juhlatilaisuuksiin
Suvanto osoitti toiminnassaan monin tavoin myös kotiseuturakkauttaan ja kiinnostustaan historiaan.
Hän toimi puheenjohtajana Akaan historiatoimikunnassa, joka kokoontui ensimmäisen kerran marraskuun 15. päivänä vuonna 1945. Toimikuntaan kuuluivat rehtori Suvannon lisäksi asioitsija Edvard Metsola ja kelloseppä V.V. Linkoaho ja sitä täydennettiin myöhemmin Kylmäkosken ja Viialan edustajilla.
Eläkkeelle V.I. Suvanto jäi 31.8.1948 ja hän kuoli tammikuun 30.päivänä vuonna 1949.
Rehtori Suvantoa kiitettiin muistokirjoituksissa ihanteelliseksi kansalaiseksi, hyväksi kasvattajaksi ja uskolliseksi jäseneksi kaikessa yhdistystoiminnassa.
Akaan kirkossa pidetyssä hautajaistilaisuudessa puhunut kauppalanjohtaja Väinö Neronen kiitti V.I. Suvannon elämäntyötä koulun johtajana ja opettajana vertaistaan vailla olevaksi:
– Hänen tullessaan koulun johtajaksi, koulu oli vaatimaton keskikoulu. Kun hän sen viime syksynä jätti, oli se maaseudun suurimpia yliopistoon johtavia oppilaitoksia. Voidaan sanoa, että yhteiskoulun tähänastinen historia on samalla osaltaan hänen elämänkertaansa.
Hänet on haudattu Akaan hautausmaalle ja samassa haudassa lepää hänen poikansa Seppo Suvanto.
Lähteet:
Tuula Numminen: Kun sanomalehti Akaaseen tuli. Akaan Joulu 1997, Risto Suvannon ja Pirkko Kalalahden haastattelut. Matti Panula-Ontto: Kaikuja Lastumäeltä, V.I.Suvanto: Etsijän elämää.
Seppeleenlaskijat vasemmalta rehtori V I Suvanto, asemapäällikkö Ossian Ikonen, maanviljelijä Hannes Äykkö, ja kunnansihteeri Lennart Harjula. Kuva: Akaa-Seuran arkisto
Maunu Rauhanummi, Aukusti Kuusinen, V.I. Suvanto, V.I.Uotila, Ossian Ikonen, Frans Niemelä ja Edvard Metsola.(Eivät ole järjestyksessä.)
