”Jos saaren minä saisin, vaikka pienenkin, jos saaren omistaisin, lailla sulttaanin, niin sille rakentaisin, pienen palatsin.”
Nuo mainiot Raittiset – Eero ja Jussi – laittoivat 1960-luvulla vauhtia tanssikansan monoihin muun muassa Saaren haluan -kappaleella. Vanajalla on muutaman vuoden ajan ollut riesana saari, joka ei kuulu kenellekään. Rantojen asukkaat ovat harmistuneita. Valkeakosken paikallislehti puhui jo kaislasaariottelusta.
Minusta on erikoista, että vesien ja ympäristönsuojelusta vastaavat viranomaiset sanovat, että asia ei kuulu kenellekään. Sen sijaan viesti on, että jokainen, jolle kulkusaaresta on haittaa, voi toimia sen kanssa niin kuin parhaaksi näkee.
Tietenkään laista ei löytyne mitään hakusanalla kulkusaari, kelluluoto tai lillukari. Olisiko sittenkin joistakin yleisemmistä periaatteista johdettavissa viranomaisten toimimisvastuu. Aiheuttaahan tämä saareksi kutsuttu kaislaturvekoostuma kauneushaittaa ja myös riskejä ja vaaraa vesillä liikkujille. Mihin se Titanic aikoinaan törmäsi?
Viranomaisohje on hajottaminen maalla: hajota ja hallitse. Vaan kukapa sen tekee? Äkkiä ajatellen räjäyttäminen olisi parempi ratkaisu.
Viime sodissa Suomi menetti Suursaaren ja Tytärsaaren. Myöhemmässä vaiheessa neuvottelujen kohteena oli tuntemattoman konsultin junailema vaihtokauppa: Suomi saisi takaisin mainitut saaret, jos luovuttaisi vaihtokaupassa Ahtisaaren ja Jaakonsaaren. Ei syntynyt vaihtoa.
Olisiko Vanajan kulkusaaresta uudeksi ulkopolitiikan pelimerkiksi? Tosin mitään krimitystä en näille vesille tahdo. Sen sijaan vankkumattomana ruotsin kielen kannattajana jäljennän mitä kauneimman kesärunon luettavaksenne: Saari saari, heinäsaari, heinäsaaren neito. Och samma på svenska: Ö ö, hö ö, höösmö! Tätä kun lausuu pikkusiiderissä suviyönä, niin jo on kumma, jollei morsian suopeudu!
Omenainen olo
Ilokseni panin merkille, että paikallisista kaupoista on saatavissa Terissaaren luomuomenamehua. Se on kylmäpuristettua ja pastöroitua 100% luomutäysmehua. Valmistuksessa on käytetty noin 10 erilaista kotimaista omenalajiketta.
Maku on täyteläinen, väri syvän omenainen. Siinä on oiva brändituote juuri Suomen hunajapääkaupungiksi julistautuneelle Akaalle. Omenapuut ja pörriäiset ovat kuin tehdyt toisillleen. Siten hunaja ja omenamehu sopivat yhteen.
Akaasta löytyy kohtuullinen määrä erilaista lähiruokaa. Veräväiset, Franssilat ja Latvaset tuottavat laadukasta lihaa kotinurkillamme. Mielestäni Akaa voisi aivan hyvin luoda kunnallisprofiiliaan ruokanäkökulmasta. Siihen on hyvät eväät jo nyt.
Pian saamme sitä paitsi maistella oman kaupungin hunajaolutta. Syksyllä terissaarelaiset tuovat markkinoille siiderin. Alkaa olla hölökynkölökyn!
Vähemmän hallaa
Juhannuksen kuolonkolarien ja hukkuneiden määrä jää keskimääräistä pienemmäksi. Se on hyvä uutinen. Siinä on ilmoillakin osansa. Kolea sää hillitsee koheltamista. Siitä useimmiten on kysymys. Juhlahumussa järki jäähtyy surullisin seurauksin. Vuosi 2014 juhannus sujui toisin. Siitä voisi oikeastaan kiittää. Jollei muuta niin Riihelää.
Keleistä riippumatta meillä kaikilla on hyvä tilaisuus virkistää sieluamme käyskentelemällä Nahkialanjärven rantamaisemissa taiteeseen tutustumassa. Valta – Aino – Uimarit – siinä osa hienosta kokonaisuudesta!
