Lehtienlukupiste  jatkaa supistetuin aukioloajoin

Milli’s Cafe sulkee ovensa heinäkuussa

Viialalainen Mervi Pasu sulkee Milli's cafen ovet heinäkuussa jatkaakseen kokkiopintojaan.

Viialalainen Mervi Pasu sulkee Milli’s Cafen ovet heinäkuussa jatkaakseen kokkiopintojaan.

Kylmäkoskella Tokmannin vieressä toiminut kahvila Milli’s Cafe sulkee ovensa 11. heinäkuuta. Reilun vuoden päivät kahvilatoimintaa pyörittänyt Mervi Pasu kertoo jatkavansa elokuussa kokkiopintojaan Tampereen palvelualan ammattiopistossa. Pasu kertoi jo vuosi sitten Akaan Seudulle haaveilevansa pienestä kahvilasta, joten noin sadan asiakaspaikan lounaskahvila on ollut hänelle vain välietappi.

– En ole lopettamassa toiminimeäni, mutta käyn ensin tuon koulun loppuun ja mietin sitten jatkanko vielä kondiittoriksi asti.

Viialassa asuva Mervi Pasu kertoo kahvilansa olleen myynnissä keväästä asti, mutta kahvilalle ei ole löytynyt kiinnostuneita ostajia. Omistajan lisäksi Milli’s Cafe on työllistänyt kaksi osa-aikaista työntekijää.

 Uutta paikkaa mietitään lomien jälkeen

Akaan kaupungin lehtienlukupiste avattiin Milli’s Cafen nurkkaan toukokuussa. Akaan sivistysjohtaja Jukka Oksa kertoo yrittäjän ja kaupungin välisen sopimuksen irtisanomisajan päättyvän 17. elokuuta. Akaan kaupunki on maksanut Pasulle 500 euron kuukausikorvausta lehtipisteen hoitamisesta.

– Lomakauden yli on nyt pakko mennä näin, mutta uutta paikkaa lehtienlukupisteelle kartoitetaan mahdollisimman pian, Jukka Oksa sanoo.

Kahvilayrittäjä Mervi Pasu kertoo lehtienlukupisteen olevan auki heinä- ja elokuun ajan samoissa tiloissa toimivan Hopea-Aitan aukioloaikojen mukaan.

Kylmäkosken Yrittäjien puheenjohtaja Vesa Peltola piipahti lukemassa lehtiä Cafe Milli¨sissä toukokuun lopulla.

Kylmäkosken Yrittäjien puheenjohtaja Vesa Peltola piipahti lukemassa lehtiä Milli’s Cafessa toukokuun lopulla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?