Hilda Huntuvuoren kirjoista näytelmätrilogia

Hyvinkäällä Palopuron kesäteatterissa sai juhannusaattona kantaesityksensä Teatteri Betan kesänäytelmä Lallin pojat. Näytelmä on ensimmäinen osa trilogiasta, jota esitetään kolmena perättäisenä kesänä.

Trilogia pohjautuu Hilda Huntuvuoren historiallisiin romaaneihin 1920- ja 1930-luvuilta. Sääksmäellä ja Toijalassa vaikuttanut ja asunut opetusneuvos Hilda Huntuvuori oli eräs maamme arvostetuimpia suomalaisen varhaiskeskiajan historian asiantuntijoita.

– Hänen romaaninsa ja niiden kiehtova kieli ja dialogit veivät minut mukanaan. Löysin kirjoista myös uutta ja mielenkiintoista varhaiskeskiajan tapakulttuuria ja ryhdyin työstämään niistä näytelmää, kertoo käsikirjoittaja ja ohjaaja Jouni Laine.

Nyt ensi-iltansa saanut Lallin pojat alkaa vuodesta 1197, kun Lallin kuuluisasta tihutyöstä on kulunut 40 vuotta. Köyliönsaaressa vietetään häitä juuri kun vainolainen hyökkää Turkuun ja Turku palaa. Häihin tulee yllättäen myös vuosikymmeniä piileskellyt Lallin vaimo, joka kertoo oman käsityksensä tapahtumista.

Ensi kesänä nähtävä trilogian toinen osa on nimeltään Piispa Tuomas ja kesällä 2016 nähdään kolmas osa, Turun tulkki.

Näytelmää esitetään huomenna torstaina 26.6. kello 18, sunnuntaina 29.6. kello 16, tiistaina 1.7, torstaina 3.7. ja perjantaina 4.7. kello 18 sekä sunnuntaina 6.7. kello 16.

Opetusneuvos Hilda Huntuvuori (oik.) ja elämäntoverinsa Saimi Hämäläinen Toijalassa. Kuva: Akaa-Seuran arkisto.
Opetusneuvos Hilda Huntuvuori (oik.) ja elämäntoverinsa Saimi Hämäläinen Toijalassa. Kuva: Akaa-Seuran arkisto.