Kylmäkoskella 21 vuotta kirkkoherrana toiminut Voitto Ruosterä (alun perin Viktor Rostedt) oli seurakunnassaan pidetty ja arvostettu henkilö. Hän oli sananjulistajana voimakas persoonallisuus. Hän oli myös kielitaitoinen tiedemies, joka ei arkaillut ryhtyä navetta- ja maataloustöihinkään.
Viktor Rudolf Rostedt syntyi 6. maaliskuuta 1894 Turun läänin Uudellakirkolla (vuodesta 1936 Kalanti). Hänen vanhempansa olivat Amanda Sofia Juhontytär (1864–1932) ja Johan Viktor Rostedt (1867–1934), jotka vihittiin avioliittoon 18.2.1892.
Isä Johan Viktor oli talonpoikaista sukua ja kotoisin Häähän kylän Ali-Vuotilan talosta. Perheessä oli kuusi lasta: Elma 1889, Juho 1892, Viktor 1894, Senja 1899, Eino 1904, Into Arvi 1909.
Victor Rudolf Rostedt kirjoitti ylioppilaaksi Uudessakaupungissa. Hänet vihittiin papiksi 3.1.1923, ja hän toimi sen jälkeen kirkkoherran apulaisena Merikarvialla ja kirkkoherrana Ylistarossa ja Pyhärannassa.
Merikarvialla hän toimi myös uskonnon, filosofian ja kirkkohistorian opettajana yhteiskoulussa kuten myöhemmin myös Lahden tyttölyseossa.
Rovasti oli kielimies
Viktor Rostedt tapasi tulevan vaimonsa, Turussa 18.6.1895 syntyneen, Selma Sigfrid Elvira Suomen opiskellessaan Helsingin yliopistossa. Selma Suomi opiskeli pääaineenaan venäjää, mutta fennomaani Rostedt sai hänet vaihtamaan pääaineen suomeksi.
Pariskunta meni naimisiin kesällä 1923. Vuonna 1925 heille syntyi poika, joka sai nimen Voitto Olavi Ylermi.
Kalevalan Riemuvuoden (1935) merkeissä vaihtoivat Viktor, Selma ja heidän poikansa Olavi sukunimensä Rostedtin Ruosteräksi ja samalla vaihtui myös isän etunimi Viktor Voitoksi.
Selma Suomen vanhemmat, Gustav Hans Petter Suomi (1866–1946) ja Gustava Dahl (1862–1940) olivat kotoisin Tl Uudeltakirkolta. Perheessä oli Selman lisäksi viisi muuta lasta.
Filosofian maisteriksi valmistunut Selma Ruosterä toimi opettajana Pöytyällä, Turussa, Merikarvian yhteiskoulussa ja Hämeenlinnan seminaarissa.
Kylmäkoskella Selma Ruosterä oli kotirouva, joka luki paljon ja kirjoitti sanoma- ja aikakauslehtiin.
Hän oli MLL:n Kylmäkosken paikallisosaston jäsen ja toimi myös diakoniatoimikunnassa.
Ruosterät puhuivat kotona usein keskenään ruotsia. Rovasti Ruosterä oli muutenkin kielimies, hän osasi muun muassa kreikan kieltä.
Olavi Ruosterä lähti 17-vuotiaana sotaan, ja sai silloin osan ylioppilaskirjoituksista anteeksi. Sodan jälkeen hän opiskeli teologiaa, mutta ei koskaan valmistunut papiksi, koska silloin olisi pitänyt suorittaa viiden kielen tutkinnot. Hän meni vuonna 1955 naimisiin Leena Tellervo Korhosen (1.6.1929) kanssa ja muutti vuonna1956 Helsinkiin, missä hän työskenteli muun muassa Oulunkylän seurakunnan kirkkoherranvirastossa kanslistina.
Pariskunnan tytär Outi Marjamäki asuu perheineen Piikkiössä, jonne Selma Ruosteräkin miehensä kuoleman jälkeen muutti. Piikkiössä asuessaan hän kirjoitti Piikkiön seurakunnan historiikin.
Sotilaspapista Kylmäkosken kirkkoherra
Vuosina 1926–28 Voitto Ruosterä toimi Kajaanin sissi- ja hyökkäysvaunupataljoonan pastorina Hämeenlinnassa sekä sairaalan ja lääninvankilan saarnaajana. Hämeenlinnassa Ruosterä oli yksi paikkakunnan NMKY:n perustajajäsenistä. Vuonna 1928 hän suoritti pastoraalitutkinnon ja siirtyi Tampereen rykmentin pastorin virkaan Lahteen. Lahdessa hän osallistui ahkerasti myös sotilaskotityöhön.
Vuonna 1929 hän siirtyi kirkkoherraksi Merimaskuun ja sieltä Kylmäkoskelle vuonna 1933.
Kylmäkosken kirkkoherran vaalissa hän sai 142 ääntä 149:stä.
Virallisesti hänen virkasuhteensa alkoi 1.5.1933,mutta hän saarnasi Kylmäkoskella jo tammikuun 14. päivästä 1933, ja hänet nimitettiin maaliskuussa uusien urkujen hankkimista varten perustettuun toimikuntaan.
Syyskuun 2.–3. päivinä1933 pidettiin Kylmäkoskella piispantarkastus ja sen yhteydessä kirkkoherra V.R. Ruosterän virkaanasettaminen, jonka suoritti Tampereen hiippakunnan piispa Jaakko Gummerus avustajinaan asessori Sandelin, rovastit Savola ja Korpela, pastorit Hirvonen ja Hollo sekä rehtori V.I. Suvanto.
Toijalan Sanomien mukaan herrasväki Ruosterä tarjosi jumalanpalveluksen jälkeen pappilassa juhlapäivällisen piispalle, papeille ja osalle seurakuntalaisia.
Vuosiin mahtui monenlaisia tapahtumia
Voitto Ruosterä oli Kylmäkosken pitkäaikaisin kirkkoherra, niinpä seurakunnassa ja kirkossa ehti tapahtua monenlaista hänen virkakautensa aikana.
Ruosterä vihki käyttöön Kangasalan urkutehtaan 16-äänikertaiset urut uudenvuoden aatonaattona 1933. Kylmäkosken kirkko ja sen urut sähköistettiin jouluksi 1946.
Sota-aikana jumalanpalveluksia toimitettiin normaalisti.
Rovastin raskaisiin tehtäviin kuului tuolloin myös viedä koteihin suruviestejä rintamalta, lohduttaa surevia omaisia ja saarnata sankarihautajaisissa. Samaan aikaan hän ja hänen vaimonsa olivat huolissaan rintamalla olleesta pojastaan.
Sankarihautajaisten järjestelyistä vastasivat yleensä lotat ja suojeluskuntapojat. Usein kyläläiset osallistuivat myös tuomalla tilaisuuksiin leipää ja pullaa.
Rovasti Voitto Ruosterän aikana Kylmäkoskella pidettiin kaksi kertaa piispantarkastus. Kesäkuussa 1940 sen suoritti piispa Aleksi Lehtonen ja syyskuussa 1951 piispa E.G. Gulin.
Voitto Ruosterän jäämistössä, jota hänen pojantyttärensä Outi Marjamäki huolella vaalii, on säilynyt muun muassa vuoden 1951 piispantarkastukseen liittyvä kirje piispa E.G. Gulinilta.
”Rakas virkaveli! Lähestyvän tuloni johdosta muutama toivomus. Järjestä vaan runsaasti tehtäviä, esimerkiksi käyntejä mahdollisissa sairaaloissa, tehdaslaitoksissa, opistoissa, kunnalliskodeissa ynnä muualla, kunhan vain – mikäli mahdollista – saisin hetkisen levähtää keskipäivällä lounaan jälkeen.”
Kirjeessään hän esittää toivomuksia piispantarkastuksen käytännön asioista, mutta muistuttaa myös ottamaan huomioon seurakuntalaiset. Hänen mielestään pappilan päivällisille olisi sopivaa kutsua vieraita kaikista kansankerroksista.
Hän toivoo myös, että jumalanpalveluksen ja yleisen tarkastuksen väliin järjestettäisiin koko seurakunnalle virvoketauko ja ettei jumalanpalvelukseen valittaisi pitkiä virsiä.
”Mielestäni 15 minuuttia riittäisi saarnan pituudeksi. Jos kiteytämme sanomamme vain käsittämään asiaa ja vältämme turhia sananparsia, neljännestunnissa jo ehtii esittää hyvän sanoman”, kirjoittaa piispa E.G.Gulin.
Outi Marjamäellä ovat myös yhä tallella ja vieraskäytössä piispa E.G. Gulinin piispantarkastuksen yöpymistä varten teetetyt vierastäkit.
Menneiden muistamista
Kun tammikuussa 1950 vietettiin uuden kirkon 50-vuotisjuhlaa, saarnasivat jumalanpalveluksessa lääninrovasti Paavo Salo ja kirkkoherra Ruosterä, joka myös esitti päiväjuhlassa Manttaalitalolla kirkkohistoriikin ja lahjoitti kirkon sakaristoon vieraskirjan.
Helmikuun 22. päivänä 1951 paljastettiin Kylmäkosken vanhan kirkon paikalle taiteilija Ilmari Wirkkalan suunnittelema muistomerkki. Paljastuspuheen piti kirkkohallintokunnan puheenjohtaja Elis Vilppula ja vastaanottopuheen rovasti Ruosterä.
Toukokuun 17. päivänä 1953 paljastettiin puolestaan Kylmäkosken hautausmaalla kuvanveistäjä Aukusti Veuron tekemä sankaripatsas, jonka patsastoimikunnan puolesta luovutti seurakunnalle maanviljelijä Elis Vilppula ja sen vastaanotti V.R. Ruosterä.
Kun Kylmäkosken kirkko toukokuun lopulla tänä vuonna vihittiin korjausten jälkeen uudelleen käyttöön, oli juhlavieraiden joukossa myös rovasti Ruosterän pojantytär Outi Marjamäki.
Lämminhenkinen perhe
Rovasti Ruosterä perheineen asui koko hänen virkakautensa Kylmäkosken pappilassa, joka oli vuodesta 1897 lähtien ollut seurakunnan kirkkoherran virka-asunto.
Pappilan vieressä asuneella Risto Puhakalla on rovasti Ruosterästä ja hänen perheestään pelkästään hyviä muistoja.
– Rovasti oli miellyttävä ihminen, viisas ja kielitaitoinen. Pappilan väki oli lämminhenkistä, siellä halailtiin ja suukoteltiin estotta. Olin paljon pappilassa, kun asuimme siinä vieressä ja leikimme Olavin kanssa yhdessä. Olavia kutsuttiin kotona Oluskiksi. Hän oli todella hyvä ystävä, ilontuoja ja hyväsydäminen.
Elämä ei kuitenkaan ollut pelkkää leikkimistä. Lapset osallistuivat myös pikku töihin.
– Muistan, että maalasimme ruustinnan ohjeiden mukaan pihakeinunkin ympäristöön sopivan vihreäksi. Ruustinna oli ystävällinen ja osaava ihminen. Hän opetti meille kotitaloustöitä, ruuanlaittoa ja pöydän kattamistakin.
Myöskin pappilan lähellä asuneella Tuomo Toivosella on pappilaan liittyviä muistoja.
– Usein kannettiin puita sisälle. Joskus ruustinna antoi meille pojille tehtäväksi tiskata asioita siinä joen rannassa. Minulle kävi kerran haaveri siinä puuhassa. Kolautin sellaisen ison soppakulhon johonkin kiveen ja se meni halki. Pohdimme ensin, että mitäs nyt tehdään, mutta nakkasimme sitten kappaleet vähän syvemmälle jokeen. Ei ruustinna kuitenkaan siitä mitenkään moittinut. Sitten joskus kirkkoherra Antti Lehtipuun aikaan, kun rantaan kaivettiin uimarantaa, ne soppakulhon kappaleet löytyivät, muistelee Toivonen.
Pappilassa viljeltiin maata, pelloilla kasvoi monenlaista viljaa. Pappilassa oli myös lehmiä, sikoja ja lampaita. Aluksi apuna oli renki ja piika, mutta myöhemmin rovasti Ruosterä hoiti eläimet enimmäkseen yksin. Hän kuljetti myös itse maidon meijeriin.
Tarinat kertovat rovastin joskus peltotöiden tai navetta-askareiden vuoksi vähän myöhästyneen kirkonmenoista tai kastetilaisuudesta.
Ruosterillä oli omistuksessaan huutokaupasta ostettu Eräsalon tila, johon ruustinna oli erityisen ihastunut. Rovastin kuoltua tila myytiin.
Pokun ohjaimissa solmuja
Pappilan hevosen nimi oli Poku.
– Pokulla me Olavin kanssa veimme ja haimme tavaraa Kylmäkosken asemalta ja vein sitten myöhemmin, kun Olavi opiskeli Helsingissä, häntä usein asemalle. Olavin teologian opiskelut jäivät kesken, mutta kyllä hän muutaman kerran saarnasi kirkossa, kertoo Risto Puhakka.
Olavi Ruosterä, Risto Puhakka ja Tuomo Toivonen saivat muutaman kerran tehtäväkseen hakea Pokun kyydillä pappilaan joulukuusi.
– Kun pappilan huoneet olivat korkeita, piti kuusenkin olla suuri ja komea. Yleensä se haettiin Luminiityltä Savikosken suunnalta. Sen piti olla latvakuusi ja ruustinna halusi, että siinä on käpyjä, muistelee Toivonen.
Rovasti Ruosterä oli säästäväinen ja tarkka. Hän säästeli esimerkiksi hevosen ohjaimia viimeisen asti. Kun ne menivät poikki, tehtiin solmu ja toinenkin.
”Kerran olimme kanttorin ja rovastin kanssa tulossa kinkereiltä Mellolasta, kun taas piti tehdä ohjaimiin solmu. Kanttori Pelto-Timperi totesi silloin: ”Saa ny nähä kui mone solmu vauhtia täll kertta kotia mennään”, on suntiona toiminut Armas Numminen muistellut.
Kylmäkosken pappila remontoitiin Ruosterän jälkeen vuonna 1956, jolloin sen huonejakoa ja julkisivua muutettiin. Akaan seurakunta myi pappilan yksityiselle vuonna 2008, jolloin se oli toiminut pappilana 111 vuotta.
Nuoriso- ja lähetystyö lähellä sydäntä
Rovasti Ruosterä oli vuonna 1946 perustamassa Kylmäkoskelle Nuoret kristilliset -nuorisojärjestöä ja toimi sen johtokunnassa. Agricola-kerho kokoontui hänen luonaan pappilassa.
Hänen on sanottu suhtautuneen lapsiin ystävällisesti. Erityisesti on muistettu sitä, ettei hän koskaan mitenkään pelotellut rippilapsiaan.
Myös lähetyspiiritoiminta oli hänen aikanaan Kylmäkoskella erityisen vilkasta.
Ruosterä kuului Kylmäkoskella myös MLL:n paikallisosastoon ja toimi aktiivisesti sen johtokunnassa ja jonkin aikaa myös puheenjohtajana.
Tuomo Toivonen muistaa myös sen, että pappilasta jaettiin paikkakunnan lapsille vaatteita, jotka oli lähetetty Ruotsista.
Hyväntahtoinen ja nöyrä
Ruosterän on kiitetty olleen hillitty, nöyrä, hyväntahtoinen, pidetty ja ystävällinen ihminen, jolla oli paljon puhuva katse.
Hän voitti kaikkien seurakuntalaisten rakkauden ja kunnioituksen ja hänen saarnojaan kiiteltiin.
”Sananjulistajana hän oli voimakas persoonallisuus. Hänen saarnansa olivat syvästi raamatullisia, joita väritti rukoilevaisuuden henki. Vanhana sotilaspappina rovastilla oli erityinen armolahja koota miehiä sanan alle. Harvinainen ei ollut se näkymä, että seurakunta niin kirkossa kuin hartausseuroissa oli vahvasti miesvaltaista”, sanotaan hänen muistokirjoituksessaan Toijalan Sanomissa 31.7.1954.
Ruosterä oli Kirkkohistoriallisen Seuran, Suomen pappisliiton ja Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran jäsen.
Hän kirjoitti uskonnollisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia artikkeleita useisiin sanoma- ja aikakauslehtiin.
Kirkko ääriään myöten täynnä hautajaisissa
Rovasti Ruosterä piti viimeiset jumalanpalveluksensa toukokuussa 1954.
Hänen poikansa, tuolloin teologian ylioppilas, Olavi Ruosterä piti sen vuoden kevätrippikoulun sairastuneen isänsä puolesta.
Kesäkuussa Voitto Ruosterä joutui Hämeenlinnan sairaalaan, ja hän kuoli 60-vuotiaana 22. heinäkuuta 1954 kotonaan Kylmäkosken pappilassa.
Hänet siunattiin Kylmäkosken kirkossa ja muistotilaisuus pidettiin Kylmäkosken kirkonkylän koulussa, molemmat olivat ääriään myöten täynnä. Muistopuheita pidettiin yksi toisena jälkeen ja tilaisuus kesti iltaan asti. Rovasti V.R. Ruosterä on haudattu sukuhautaan Turussa.
Lähteet: Outi Marjamäen arkistot, Outi Marjamäen, Risto Puhakan ja Tuomo Toivosen haastattelut
Toijalan Sanomien artikkeleita 1930–1950-luvuilta, Kylmäkoski-seuran julkaisut: Entisaikojen Kylmäkoskea, Entisen ajan aarteita ja Se oli sitä aikaa.
Kuvat: Outi Marjamäen albumista.
Valokuvat Outi Marjamäen albumista.
