Kun Helena Lampisen kolmas lapsi, Päivi, vuonna 1982 syntyi vaikeasti kehitysvammaisena, oli se äidille suuri järkytys.
– Se oli valtava shokki, koska en ollut aiemmin ollut tekemisissä vaikeavammaisten kanssa. En tiennyt kuinka kehitysvammaisen lapsen kanssa toimitaan ja mikä on hänen tulevaisuutensa, perjantaina 13. kesäkuuta 60 vuotta täyttävä Helena Lampinen muistelee.
Järkytyksestä, syiden etsimisestä ja itsensä syyttelystä huolimatta elämä vei kuitenkin eteenpäin.
– Jossain vaiheessa sitä alkoi ajatella, että kehitysvammainen lapsi onkin minulle rikkaus.
Päivin synnyttyä Helena jäi kotiin hoitajaksi. Sairaalareissut olivat osa arkea, ja tiedon ja tuen hakeminen työlästä.
– Nyt voi tietoa hakea netistä, mutta silloin piti tietää, kuka tietää ja mitä haet, ja välillä korkeimman oikeuden kautta. Siihen aikaan ei ollut omaishoidon tukia, ei tukiperheitä eikä sijaishoitopaikkoja. Ylinen oli ainoa paikka, mihin lapsen saattoi saada, jos perhe tai äiti väsyi.
Kehitysvammaisten edunvalvoja
Kun Päivi oli kaksivuotias, Helena lähti mukaan Valkeakosken Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:n toimintaan. Muilta samassa elämäntilanteessa olevilta Helena sai alkuvuosina kaipaamaansa tietoa ja tukea. Nykyisin hän pitää tärkeimpänä tehtävänään kehitysvammaisten edunvalvonnan. Hän tekee sitä myös sairaanhoitopiirin erityishuoltoneuvostossa sekä Pirkanmaan tukipiirissä, jonka puheenjohtajana hän toimii toista kaksivuotiskautta. Tukipiiri muodostuu kehitysvammaisten tukiyhdistyksistä.
Helena Lampisen mukaan kehitysvammaisten läheisiä mietityttää tällä hetkellä erityisesti se, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus huomioi kehitysvammaiset. Toinen iso asia on työn alla oleva lakiuudistus, jonka tavoitteena on yhdistää vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki.
– Kehitysvammalaki on taannut kehitysvammaisille erityisasioita. Nyt meitä huolestuttaa, kuinka paljon uusi laki jättää tulkinnanvaraa, ja mistä kehitysvammaiset jäävät paitsi, koska vammaislaki koskee laajempaa väestöä.
Helena Lampisen mukaan Akaassa kehitysvammaisten palveluissa parannettavaa löytyy tiloista. Hän toivoo myös, että hoitohenkilökuntaa yksiköihin löytyy riittävästi, kun avuntarve kehitysvammaisten ikääntyessä lisääntyy. Helenan 31-vuotias Päivi-tytär asuu nykyisin autetun asumisen yksikössä Sipilän kodissa Toijalassa.
Ystävänä ja yhdyshenkilönä
Helena Lampisen sydäntä lähellä on myös vapaaehtoistyö SPR:n Toijalan osastossa. Hän aloitti 2000-luvun alkupuolella ikäihmisen ystävänä ja vetää nyt ystävätoimintaa Toijalassa. Toiminnassa on mukana 14 ystävää. Helena on myös Toijalassa järjestettävien verenluovutustilaisuuksien yhdyshenkilö. Hän iloitsee, että verenluovutukset Toijalassa jatkuvat, kun uusi tila löytyi seurakuntatalon yläsalista.
Kiitos ei tarvitse sanoja
Helena Lampinen on syntyisin Juupajoelta, josta hän alle 18-vuotiaana lähti opiskelemaan kotitalousalaa kansanopistoon Huittisiin. Helenan haaveili tuolloin kylmäkön ammatista, mutta perheen perustaminen muutti suunnitelmat. Vuonna 1973 syntyi esikoinen Sari ja -79 tytär Niina. Helenan kuopus Eetu on syntynyt -86. Paitsi neljän lapsen äiti Helena on myös mummi kahdeksalle lapsenlapselle, joista vanhin on parikymppinen ja nuorin aloittaa syksyllä koulun.
Viimeiset reilut kymmenen vuotta Helena Lampinen on työskennellyt Toijalan kotipalvelussa, jossa hän on opiskellut oppisopimuksella lähihoitajaksi. Suurin osa Helenan asiakkaista on ikäihmisiä.
– Parasta työssä on se, kun saa kiitoksen suoraan asiakkaalta. Sitä ei tarvitse edes sanoa ääneen, kun sen näkee.
Syntymäpäiväänsä Helena juhlistaa perjantaina 13. kesäkuuta Toijalan SPR:n toimitilalla Sykkeellä, osoitteessa Valtatie 7. Kahvipannu on kuumana ystäville ja tuttaville kello 13–17.
