Kun aloin kirjoittaa Paluumuuttajan posti -kolumniani tänne Akaan Seutuun, en rehellisesti sanottuna asettanut itselleni kovin korkeita tavoitteita kirjallisen urani suhteen. Uskoin kuitenkin, että saisin kohtuullisen helposti kiinni jutun juuresta aina kun kirjoittamisen aika tulisi. Halusin myös rustailla kolumneja mukavaan sävyyn huumoria ja joskus kärkevyyttäkin kaihtamatta.
Toivoin ja oikeastaan tiesin, että rakkaat sukulaiseni kävisivät tekstit läpi suurennuslasia käyttäen ja omaan tyyliinsä kommenttejaan kertoen. Osasin siis odottaa kritiikkiä! Luotin siihen, että ainakin tutut lukisivat, mitä Määtän Annilla on sanottavana.
Ja kuinka väärässä olinkaan lukijakuntani suhteen! Viikoittain päädyin keskusteluihin eri ihmisten kanssa kirjoittamistani jutuista. Olen erityisesti iloinnut lauseesta, jonka olen kuullut monesta suusta: ”sää kirjotat sillain… mukavalukusesti!” Olen siis saavuttanut juuri sen, mitä toivoinkin; helppolukuista jutustelua meidän jokaisen akaalaisen elämästä ja arjesta. Tulen aina muistamaan kaikki ne mahtavat kohtaamiset, jossa olen saanut käydä yleistä mielipiteenvaihtoa kotikaupunkini asukkaiden kanssa meille kaikille tärkeistä asioista. Yhteenvetona voisi sanoa, että paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä.
Kävin haikealla mielellä läpi aiheita, joita olen vuodenaikojen kierrossa sivunnut; kaupungin kukkaistutukset, lautakasat, kylien tunnelma, nuoriso, järjestötoiminta, yksinäisyys.. Hämmentyen huomaan, miten iloisia ja kepeitä sekä toisaalta kipeitä aiheita olen ehtinyt koneeni äärellä mietiskellä lasteni päiväunia vartioidessani. Välillä juttu on syntynyt aivan itsestään ja joskus taas sitä on vain istunut tyhjän näytön edessä ja miettinyt, mistä ihmeestä paluumuuttaja nyt kirjoittaisi. Joka kerta se aihe on kuitenkin sieltä mielen syövereistä kummunnut. Samalla olen alkanut arvostaa toimittajien työtä vielä enemmän kuin aiemmin. Kyllä ajatustyössäkin joutuu aika ajoin hikikarpaloita vuodattamaan!
Aloin palstan pidon viime elokuussa, jolloin olimme juuri kotiutumassa Nahkialanjärven maisemiin. Uljas oli tuolloin vain puolivuotias ja Nooa 2-vuotias taapero. Nyt kuopuksemme opettelee kävelemään ja tätä kirjoittaessani takapihalle rakennetaan terassia. Hieno ja uusi kesä siis tulossa, kun koko perheemme kävelee omin jaloin pitkin patiota. Syksyllä asiat taas muuttuvat, kun päivittäiset junamatkat alkavat. Siitä saisikin mahtavan kolumnin aiheen; Junan t-akaa! Taidan alkaa myymään ideaani Aamulehteen!
Paluumuuttajan taipaleeni on saanut aivan uuden merkityksen, kun olen saanut jakaa sen teidän kaikkien Akaan Seudun lukijoiden kanssa. Monissa mahtipontisissa läksiäisissä sanotaan, että me emme sano hyvästi, sanomme näkemiin. Minä en aio päättää tätä niin; en ole lähdössä minnekään. Minä sanon vain; tavataan taas!
Kaunista kesää 2014 kaikille Akaan Seudun lukijoille! t: Määtän perhe
